Vuokatin urheiluopisto käynnistää uuden toimitusjohtajan hakuprosessin

Vuokatin urheiluopisto käynnistää toimitusjohtajan hakuprosessin nykyisen toimitusjohtaja Mari Varjosen siirtyessä uusiin haasteisiin. Uuden toimitusjohtajan hakuprosessissa tullaan painottamaan erityisesti kaupallista osaamista. Toimitusjohtajan tehtävänä on tukea Vuokatin urheiluopiston kehitystä vahvana matkailun, liikunnan ja hyvinvoinnin toimijana niin Suomessa kuin kansainvälisesti.

”Kiitämme Maria usean vuoden taloudellisesti vaikean ajanjakson läpiviennistä ja toivotamme Marille menestystä uusiin haasteisiin”, Vuokatti säätiön hallituksen puheenjohtaja Tony Kilponen toteaa.

Määräaikaisena vt. toimitusjohtajana toimii toistaiseksi Jani Ruponen (johtamiskokemus mm. Sokos Hotellit, Scandic hotellit, Holiday Club Saimaa sekä Vierumäen urheiluopisto). Ruponen varmistaa erilaisten kehittämisprosessien käynnistymistä ja läpivientiä ennen uuden toimitusjohtajan valintaa ja aloittamista.

 

Lisätietoja:

Vuokatti Säätiön hallituksen puheenjohtaja

Tony Kilponen

+358 50 5645 065


OFFICIAL RESULTS FIS

OFFICIAL RESULTS

TUE 17th Dec

Official Results Sitting Men

Official Results Sitting Women

Official Results Standing Men

Official Results Standing Women

Official Results VI Men

Official Results VI Women

THU 19th Dec

Official Results Sitting Men

Official Results Sitting Women

Official Results Stanging Men

Official Results Standing Women

Official Results VI Men

Official Results VI Women

FRI 20th Dec

Official Results Sitting Men

Official Results Sitting Women

Official Results Standing Men

Official Results Standing Women

Official Results VI Men

Official results VI Women


Liikettä ja Oivallusta – Lasten motoristen taitojen havainnointi ja tukeminen arjessa – KÄYNNISTYMÄSSÄ

Järjestämme yhdessä urheiluopistoverkoston kanssa maksuttoman koulutuksen, joka on suunnattu varhaiskasvatus- ja esiopetusikäisten parissa työskentelevälle kuntien henkilöstölle. Osallistujilla ei tarvitse olla liikunta-alan pohjakoulutusta, eli osallistua voit hyvin matalalla kynnyksellä.

Koulutuksen avulla opit:

  • tukemaan lasten liikunnallisen elämäntavan omaksumista.
  • kehittämään osaamistasi motoristen taitojen havainnointiin, motoristen oppimisvaikeuksien tunnistamiseen sekä taitojen kehittämiseen osana arjen toimintaympäristöä.
  • käytännön keinoja innostaa lapsia liikkumaan monipuolisesti, vahvistaa osallisuutta sekä kokemuksia liikunnan ilosta ja onnistumisista.

Koulutuksen toteutus:

Koulutus toteutetaan monimuotoisesti ja se sisältää 12 tuntia etäopetusta ja 12 tuntia käytännönläheistä lähiopetusta urheiluopistossa tai omassa toimintaympäristössä.

Koulutusaikataulu:

25.3 aloitusluento, etäopetus, yhteinen usean opiston kesken

27.3 luento, etäopetus, yhteinen usean opiston kesken

3.4 käytännön opetus, lähiopetus Vuokatissa

9.4 luento, etäopetus

16.4 käytännön opetus, lähiopetus Vuokatissa

22.4 yhteenveto, etäopetus, yhteinen usean opiston kesken

ILMOITTAUDU KURSSILLE TÄSTÄ
Lisätietoja antaa Olympic Training Centren johtaja Jyri Pelkonen

jyri.pelkonen@vuokattisport.fi

040 8445 882

Kouluttajana toimii Emmi Maunuksela

emmi.maunuksela@sotkamo.fi


Responsible Vuokatti – Together Towards Sustainable Tourism

Sustainability is a widely discussed topic, but together with other tourism companies in Vuokatti, we want to do more than just talk—we want to take responsible action.

The strength of Vuokatti as a travel destination lies in its diverse nature across the four seasons, and preserving these four seasons requires concrete actions.

 

We are committed to developing and promoting sustainable tourism, and the goal for the Vuokatti region is to become a Sustainable Travel Finland (STF) certified destination by 2025. Achieving this requires a commitment to responsible operations from the area’s tourism companies, and additionally, at least 51% of the companies engaged in international tourism must complete the STF pathway and obtain the certification.

 

Why? Awareness among consumers and potential employees is growing all the time, which means companies can no longer afford to miss this train.


Sustainable Travel Finland – label

 

 

 

 

Visit Finland has developed the Sustainable Travel Finland program and the Sustainable Travel Finland label for tourism businesses and regions, enabling the tourism industry to meet evolving demand and continue growing in the future. The Sustainable Travel Finland label is a recognition of valuable and long-term efforts in promoting sustainable tourism. Businesses that receive the label have addressed ecological, social, cultural, and economic sustainability in their operations. The label signifies a company’s responsibility and the ongoing work being done to enhance sustainability.

The objectives of the STF label include:

  • Promoting sustainable tourism in Finland.
  • Simplifying and standardizing communication.
  • Making it easier for travelers to make sustainable choices.
  • Fostering collaboration among different stakeholders to promote sustainable tourism.

We at Vuokatti Sport were awarded the STF label in October 2024, and around the same time, the Vuokatti region also received the STF Destination label. As an independent company and destination, we actively work to maintain this recognition in the future. To be granted the STF label, a company must hold another environmental certification approved by the program; our choice is Green Key, which you can read more about on this page.


Green Key- certification

As recognition for our efforts in sustainability, our company was awarded the Green Key certification in September 2024.

The Green Key certification granted to us covers the buildings within our accommodation offerings, as well as our restaurant and sauna services. Among the accommodation buildings, the certification includes the Sport Resort rooms, Standard rooms, and the Sports Apartments. Additionally, the lakeside saunas are covered by the certification.

At this time, the Green Key certification does not cover the Chalets apartments, as these are privately owned, and we need a positive decision from the Chalets’ board before including them in the certification. Furthermore, all sports facilities we maintain are excluded from the Green Key certification.

As a Green Key-certified company, we are committed to continuously improving our sustainability practices and reporting on them each year as part of the renewal application. Compliance with the criteria is verified through regular on-site audits. The certification is granted by an external, independent Green Key jury.

Green Key is an international sustainability certification for the tourism sector, which has been achieved by over 5,300 companies in 68 countries worldwide. The certification criteria are based on the United Nations’ Sustainable Development Goals and include requirements related to reducing environmental impact, increasing social benefits, and supporting the local economy. The criteria are practical and effectively take into account the unique characteristics of the tourism industry.

Green Key is also a sustainability program: participating companies commit to the continuous development of their operations and report on their progress in the annual renewal application. The program offers participants personalized advice, as well as training and communication materials. The quality of operations is ensured through regular on-site audits. The certification is awarded by an external, independent Green Key jury.

Our journey toward Green Key certification began in 2023, and in the fall of 2024, we finally achieved the certification. To obtain the certification, we implemented practical, concrete actions, some of which are listed below:

  • We installed flow restrictors on taps and showers to reduce water flow.
  • We replaced our lighting with LED bulbs.
  • We installed a food waste tracker in our restaurant to encourage the reduction of food waste.

The requirements for the Green Key certification include setting goals for the following year. Our goals for 2025 are as follows:

1. Increase staff training throughout the coming year. Next year, training will focus on recycling practices and enhancing self-monitoring, so we can critically evaluate our own operations.

2. Launch feedback channels on the Webropol system for both customers and employees, allowing them to provide feedback and suggestions for improvement in our sustainability efforts.

3. Improve recycling efficiency and increase the volume of waste directed to sorting stations. We aim to place greater emphasis on extending the life of items such as retired furniture, blankets, pillows, etc., by prioritizing reuse. Any unusable waste will be taken to sorting stations more efficiently than before.


Vuokatti Sport Resortille on myönnetty Green Key-sertifikaatti

Tunnustuksena tekemästämme vastuullisuustyöstä, yrityksellemme on myönnetty Green Key -sertifikaatti 27. syyskuuta 2024.

Meille myönnetty Green Key- sertifikaatti kattaa toiminnassamme oman majoitustarjontamme, sekä ravintola- ja saunapalvelut. Majoitusrakennuksista sertifioinnin piiriin kuuluvat Sport Resort-huoneet, Standard-huoneet sekä Sports Apartments-huoneistot. Lisäksi sertifioinnin piiriin kuuluvat rantasaunat.

Green Key-sertifikaatti ei toistaiseksi kata Chalets- huoneistoja, sillä ne ovat yksityishenkilöiden omistuksessa ja tarvitsemme Chalets-hallituksen myönteisen päätöksen ennen huoneistojen sisällyttämistä sertifiointiin. Lisäksi Green Key-sertifikaatin ulkopuolelle jäävät kaikki ylläpitämämme liikuntapaikat.

Green Key-sertifioituna yrityksenä sitoudumme jatkuvasti kehittämään vastuullisuuttamme sekä raportoimaan siitä joka vuosi tehtävän jatkohakemuksen yhteydessä. Kriteerien noudattaminen todennetaan säännöllisillä, paikan päällä tehtävillä auditoinneilla. Sertifikaatin myöntää ulkopuolinen, riippumaton Green Key -tuomaristo.

Green Key on kansainvälinen matkailualan vastuullisuussertifikaatti, jonka on saavuttanut jo yli 5300 yritystä 68 maassa ympäri maailman. Sertifikaatin kriteeristö perustuu YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin, ja sisältää vaatimuksia liittyen ympäristökuormituksen pienentämiseen, sosiaalisten hyötyjen lisäämiseen sekä paikallistalouden tukemiseen. Kriteerit ovat käytännönläheisiä ja huomioivat tehokkaasti matkailualan ominaispiirteet.

Esimerkkejä konkreettisista toimista, joita Green Key-sertifikaatin eteen olemme tehneet:

  • Asensimme kuristimet hanoihin ja suihkuihin, jotta veden virtauksen voimakkuutta saadaan hillittyä
  • Vaihdoimme valaisimemme led- lamppuihin
  • Asensimme ravintolaamme ruokahävikkimittarin, joka kannustaa ihmisiä ruokahävikin pienentämiseen

Green Key- sertifikaattia tulee hakea joka vuosi uudelleen, eli seuraavan kerran hakemus tulee jättää syyskuussa 2025. Toimintamme tulee myös kehittyä ennen seuraavaa hakemusta, ja meidän tulee täyttää yhä useampi vastuullisuus kriteeri seuraavassa hakemuksessa.

Voit seurata vastuullisuustyötämme sekä sen kehittymistä VASTUULLISUUS-sivuiltamme


Katinkullan kylpylä

Majoittuessasi Vuokatti Sportissa saat ostettua Katinkultaan edullisempia kylpylälippuja. Liput myynnissä vastaanotossamme.

Hinnat 18€/aikuinen (Katinkullassa 26€) 13€/lapsi  4-14v (Katinkullassa 20€) HUOM!

Lippuja myynnissä rajattu määrä, ja on mahdollista että lippukiintiö täyttyy ennen vuodenvaihdetta.

KATSO KATINKULLAN KYLPYLÄN AUKIOLOAJAT TÄSTÄ

Särkisen esteettömän rantareitin uimarannan laituri ja pukukoppi/varastoyhdistelmä – KÄYNNISSÄ

Hankekuvaus

Hankkeen tarkoituksena on rakentaa Vuokatin Särkisen esteettömän rantareitin yhteyteen uimalaituri ja pukukoppi-varasto yhdistelmä. Kesällä 2023 valmistunut esteetön rantareitti on osoittautunut tarpeelliseksi ja toimivaksi ja tällä hankkeella halutaan edelleen parantaa Särkisen alueen monikäyttöisyyttä ja soveltuvuutta kaikille käyttäjäryhmille. Uusi, myös pyörätuolikäyttäjille soveltuva laituri tarjoaa veneilymahdollisuudet myös soveltavan liikunnan kohderyhmille ja pyörätuolin käyttäjille mahdollisuuden päästä uimaan avustettuna. Esteetön pukukoppi ja varastotilat ns. veteen meno- pyörätuoleille ja sub-laudoille täydentävät kokonaisuutta. Hankeavustusta saatiin 29 859,11 €.

Toteutusaika

Toteutusaika on kesä ja syksy 2024. Kohderyhmänä on Vuokatin ulkoiluolosuhteista nauttivat henkilöt ja laituri tulee olemaan vapaasti käytettävissä.

Hankkeen tila

Laituri sekä pukukoppi ovat valmiita ja asiakkaiden vapaassa käytössä.

Hankkeen yhteyshenkilöt:

Jyri Pelkonen jyri.pelkonen@vuokattisport.fi 040 8445 882

Urpo Sorsa  urpo.sorsa@vuokattisport.fi 0500 284 084

LISÄTIETOJA HANKKEESTA TÄSTÄ

Rullahiihdon SM-kilpailut kilpaillaan tulevana viikonloppuna Vuokatin rullaradalla

Viime vuonna uudistettu Vuokatin rullahiihtorata pääsee jälleen SM-tason kilpailuareenaksi, kun Suomen huippuhiihtäjät taistelevat rullahiihdon SM mitaleista viikonloppuna. Kovatasoiset kilpailut kuuluvat useiden maajoukkuehiihtäjien kalenteriin ja ilmoittautuneiden joukosta löytyykin useita tuttuja nimiä Kerttu Niskasesta ja Remi Lindholmista lähtien.

Vuokatin rullaradalla järjestetään tulevana viikonloppuna 6.–8. syyskuuta rullahiihdon SM-kilpailut. Perjantaina kilpaillaan 18-sarjan sprintit ja lauantaina kilpailut jatkuvat yleisen sarjan sprinteillä. Sunnuntaina kilpaillaan vapaan normaalimatkat ja sarjoina ovat yleisten sarjojen lisäksi alle 20-, 18-, ja 16- vuotiaiden sarjat. Viivalla tullaan näkemään laaja kattaus Suomen maajoukkuehiihtäjiä sekä kansallisen tason terävintä kärkeä, ja kolmen päivän aikana päästäänkin näkemään lähes 400 starttia.

Rantala, odottaa kovatasoisia kilpailuja hyvällä mielellä

Viime vuoden miesten sprinttikilpailun puolustava mestari Eero Rantala pitää siitä, että Vuokatissa pääsee mittaamaan omaa kuntoa kovatasoisissa kesäkisoissa. Hän antaa kehuja myös Vuokatin kilpailujärjestelyille.

”Vuokatin rulla SM-kilpailut ovat usein hyvin järjestetyt ja suuri osa urheilijoista tulee mukaan, joten taso kilpailuissa on kova. On mukava nähdä treenikauden keskellä, millä tasolla oma kunto on muihin verrattuna, ja missä voisi vielä syksyn aikana parantaa.” kommentoi Rantala odotuksiaan kilpailuviikonlopusta.

”Itsellä jäi viime kaudesta vähän huono fiilis, kun loppukausi meni sairasteluiden takia huonosti, en saanut vuodenvaihteen jälkeen kuin muutaman kisan, joten kiva päästä tauon jälkeen kisaamaan. ”

 

 


Rulla-ampumahiihdon SM-kilpailut kilpaillaan ensimmäistä kertaa Vuokatin ampumahiihtostadionilla tulevana viikonloppuna

Vuokatissa järjestetään ensimmäistä kertaa rulla-ampumahiihdon SM-kilpailut, jotka tuovat Suomen kärkiampumahiihtäjät kilpailemaan Vuokatin huippuolosuhteisiin. Tapahtuma tarjoaa jännitystä niin urheilijoille kuin katsojillekin, ja on merkittävä etappi lajin kehittämisessä Vuokatissa.

Tulevana viikonloppuna 31.8.-1.9.2024 Vuokatti Sport järjestää yhteistyössä Sotkamon Jymyn kanssa rulla-ampumahiihdon SM-kilpailut Vuokatin ampumahiihtostadionilla. Lauantaina kilpaillaan pikakilpailuissa, ja sunnuntaina ohjelmassa ovat normaalikilpailut. Tapahtuman kilpailusarjat kattavat laajan ikähaarukan jo 15-vuotiaista aina 85-vuotiaisiin saakka.

Yleisessä sarjassa päästään nauttimaan suomalaisen ampumahiihdon kärkinimien tekemisistä. Yksi ilmoittautuneista on Otto Invenius, joka viime talvena onnistui yhdessä Suvi Minkkisen kanssa nappaamaan podium-sijoituksen ampumahiihdon maailmancupin pariviestissä: ”Hyvät fiilikset ennen kisoja, Vuokatin rata sopii minulle varmasti todella hyvin. Lähden hakemaan kisatuntuma ja onnistumisia (ja Suomen mestaruutta tottakai). Viime kausi oli minulle iso harppaus uudelle tasolle ja olen kauteen tyytyväinen. Ensi kaudella taas paremmin!”

Ampumahiihtoliiton toiminnanjohtaja Tapio Pukki kommentoi tulevaa viikonloppua: ”On erittäin hienoa, että voimme palata Vuokattiin kilpailemaan myös SM-tasolla. Ampumahiihdon kesäkilpailut ovat usein erittäin mielenkiintoisia ja urheilijoille tärkeitä talvikauteen valmistautuessa. Vuokatin maastot ja olosuhteet ovat kaikille harrastajillemme tuttuja, mutta nyt pääsemme testaamaan niitä myös Rulla-ampumahiihdon mestaruuskisoissa. Järjestäjille suuri kiitos jo ennen kisoja mittavasta työpanoksesta kisojen järjestymisen eteen!”

 


Julkisilla kulkuvälineillä saapuminen

JUNALLA SAAPUMINEN

Lä­hin rau­ta­tiea­se­ma si­jait­see Ka­jaa­nis­sa, 31 ki­lo­met­rin pääs­sä Vuo­ka­tti Sportista. Kajaaniin saa­puu päi­vit­täin usei­ta ju­na­vuo­ro­ja, jotka voit tarkastaa VR:N SIVUILTA.  Loppumatkan voit taittaa kätevästi käyttämällä Ka­jaa­nin ja Vuo­ka­tin vä­lisiä bussiyhteyksiä. Helpoiten löydät bussiaikataulut MATKAHUOLLON SIVUILTA. Kun tarkastelet aikatauluja, Kajaanin rautatieaseman pysäkki on nimeltään Kajaanin matkakeskus ja lähin pysäkki Vuokatti Sportille on nimeltään Vuokatti urheiluopiston tienhaara, josta kävelyä vastaanottoomme on n. 400metriä. Huomioithan matkasuunnitelmissasi, että sunnuntaisin linja-autoja kulkee normaalia vähemmän.

LENTÄEN SAAPUMINEN

Lähin lentokenttä sijaitsee Kajaanissa, 44 kilometrin päässä Vuokatti Sportista. Fin­nair liikennöi Helsinki-Ka­jaa­ni väliä ainakin vuoden 2026 maaliskuuhun saakka. Lentoaikataulut voit tarkistaa FINNAIRIN SIVUILTA. Seuraavaksi lähimmät lentoasemat ovat Ou­lus­sa (197km), Kuo­piossa (190km) ja Joensuussa (212km). Lentokentältä voit ottaa taksin suoraan Vuokattiin, joka esimerkiksi Menevän ennakkovarausjärjestelmässä maksaa 1-4 henkilölle n. 80 € ja 5-7 henkilölle (tila-auto) n. 100 €. Hieman edullisempi vaihtoehto on ottaa taksi Kajaanin matkakeskukselle, josta pääset LINJA-AUTOLLA Vuokatti urheiluopiston tienhaaraan.  Voit myös VUOKRATA AUTON Kajaanin lentoasemalta tai Kajaanin matkakeskukselta.

LINJA-AUTOLLA SAAPUMINEN

Meille voit saapua myös linja-autolla. Linja-autojen aikataulut löydät kätevimmin MATKAHUOLLON SIVUILTA Pidempien matkojen päästä päätepysäkkinä toimii usein Kajaanin matkailukeskus, josta voit vaihtaa paikallisbussiin ja pysähtyä Vuokatti urheiluopiston tienhaara- nimiselle pysäkille.

VUOKATIN JA SOTKAMON PAIKALLISLIIKENNE

Vuokatin ja Sotkamon alueella kulkee paikallisbussi SotKatti, jota voit hyödyntää lomasi aikana. Lähin pysäkki on  Vuokatti Areenan edessä, n. 100m Vuokatti Sportin pääovelta, Lisätietoja SotKatista, hinnastot ja reitit löydät SOTKATIN SIVUILTA.


Sotkamon sprintti

Sprinttirata sijaitsee Sotkamon keskustassa, pituus radalla on 3,4 km.

Kyseessä sama maasto missä Mårten voitti MM kultaa 2013.

Mittakaava: 1:4000

Parkkipaikka: https://maps.app.goo.gl/5NEdnUHN3Hx84ybu6


SUEK-yhteistyö

 

Vuokatti Sport on sitoutunut yhdessä muiden urheiluopistojen kanssa toteuttamaan urheiluopistoille ja valmennuskeskuksille laadittua antidopingohjelmaa yhteistyössä SUEKin kanssa. Pyrimme edistämään urheiluopistoissa tapahtuvaa puhtaan urheilun ja reilun pelin sääntöjen mukaista toimintaa, joka näkyy urheilijalle esimerkiksi niin, että meillä majoittuessaan urheilija hyväksyy huonetietojen luovutuksen dopingtestaajille.

SUEK yhteistyössä olemme sitoutuneet noudattamaan toiminnassamme urheilun eettisiä periaatteita, Suomen antidopingsäännöstöä ja toimimaan yhteistyössä antidopingorganisaatioiden kanssa dopingrikkomusten selvittämisessä. Olemme myös sitoutuneet olemaan osallistumatta minkäänlaiseen urheilukilpailujen manipulaatioon ja mikäli epäilemme tai havaitsemme urheilukilpailujen manipulointia, sitoudumme ilmoittamaan siitä välittömästi työnantajalle sekä SUEKille.

Lisätietoja yhteistyöhön liittyen löydät:

SUEK:in sivuilta

Urheiluopistot ry:n sivuilta

Muita antidopingiin liittyvä sivustoja:

ILMO epäiltyjen dopingrikkeiden ilmoittamiseen

KAMU-lääkehaku

Dopinglinkki


Urheiluopistoverkoston vastuullisuusohjelma

Vuokatti Sport kuuluu yhteen 11:sta suomen urheiluopistosta. Urheiluopistojen toimintakokonaisuudella on keskeinen rooli liikunnan, urheilun ja terveyden edistämisen ammattilaisina ja osaamisen tuottajina. Urheiluopistot muodostavat osaamisyhteisön, jonka yksi keskeinen tehtävä on luoda edellytyksiä lasten ja nuorten liikkumiseen. Toteutamme tätä tehtävää kehittämällä liikunnan ja urheilun osaamista sekä järjestämällä koulutusta, tapahtumia ja leirejä kaiken ikäisille liikkujille

Urheiluopistoissa tehdään pitkäjänteistä työtä vaikuttavan hyvinvoinnin ja terveellisen arjen edistämiseksi ja rakentamiseksi. Fyysisen hyvinvoinnin ohella verkosto edistää vastuullista yhteiskuntaa ja elämäntapaa kestävän kehityksen mukaisesti. Urheiluopistoverkostolla on oma vastuullisuusohjelma, jossa on sovellettu YK:n kestävän kehityksen tavoitteita (Agenda2030), Olympiakomitean Urheiluyhteisön vastuullisuusohjelmaa ja SUEKin Urheiluopistojen antidopingohjelmaa.


Green Key- sertifikaatti

Tunnustuksena tekemästämme vastuullisuustyöstä, yrityksellemme on myönnetty Green Key -sertifikaatti syyskuussa 2024.

Meille myönnetty Green Key- sertifikaatti kattaa toiminnassamme oman majoitustarjontamme rakennukset, sekä ravintola- ja saunapalvelut. Majoitusrakennuksista sertifioinnin piiriin kuuluvat Sport Resort-huoneet, Standard-huoneet sekä Sports Apartments-huoneistot. Lisäksi sertifioinnin piiriin kuuluvat rantasaunat.

Green Key-sertifikaatti ei toistaiseksi kata Chalets- huoneistoja, sillä ne ovat yksityishenkilöiden omistuksessa ja tarvitsemme Chalets-hallituksen myönteisen päätöksen ennen huoneistojen sisällyttämistä sertifiointiin. Lisäksi Green Key-sertifikaatin ulkopuolelle jäävät kaikki ylläpitämämme liikuntapaikat.

Green Key-sertifioituna yrityksenä sitoudumme jatkuvasti kehittämään vastuullisuuttamme sekä raportoimaan siitä joka vuosi tehtävän jatkohakemuksen yhteydessä. Kriteerien noudattaminen todennetaan säännöllisillä, paikan päällä tehtävillä auditoinneilla. Sertifikaatin myöntää ulkopuolinen, riippumaton Green Key -tuomaristo.

Green Key on kansainvälinen matkailualan vastuullisuussertifikaatti, jonka on saavuttanut jo yli 5300 yritystä 68 maassa ympäri maailman. Sertifikaatin kriteeristö perustuu YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin, ja sisältää vaatimuksia liittyen ympäristökuormituksen pienentämiseen, sosiaalisten hyötyjen lisäämiseen sekä paikallistalouden tukemiseen. Kriteerit ovat käytännönläheisiä ja huomioivat tehokkaasti matkailualan ominaispiirteet.

Green Key on myös vastuullisuusohjelma: osallistujayritykset sitoutuvat toimintansa jatkuvaan kehittämiseen ja raportoivat siitä vuosittain tehtävän jatkohakemuksen yhteydessä. Ohjelma tarjoaa osallistujille henkilökohtaista neuvontaa sekä koulutusta ja viestintämateriaaleja. Toiminnan laatu varmennetaan säännöllisillä, paikan päällä tehtävillä auditoinneilla. Sertifikaatin myöntää ulkopuolinen, riippumaton Green Key -tuomaristo.

Meidän polkumme kohti Green Key-sertifikaattia alkoi vuonna 2023 ja lopulta syksyllä 2024 saavutimme sertifikaatin. Saadaksemme sertifikaatin teimme käytännönläheisiä, konkreettisia tekoja, joista muutama esimerkki alla:

  • Asensimme kuristimet hanoihin ja suihkuihin, jotta veden virtauksen voimakkuutta saadaan hillittyä
  • Vaihdoimme valaisimemme led- lamppuihin
  • Asensimme ravintolaamme ruokahävikkimittarin, joka kannustaa ihmisiä ruokahävikin pienentämiseen

Green Key- sertifikaatin vaatimuksiin kuuluu tavoitteiden asettaminen seuraavalle vuodelle. Meidän vastuullisuustavoitteemme vuodelle 2025 ovat seuraavat:

  1. Lisätä henkilökunnan koulutusta ensi vuoden aikana. Koulutus ensi vuonna keskittyy kierrättämiseen sekä omavalvonnan parantamiseen, jotta osaisimme arvioida omaa toimintaamme kriittisesti
  2. Avata sekä asiakkaille että työntekijöille palautekanavat Webropol- järjestelmään, jotta sekä työntekijät että asiakkaat voisivat antaa palautetta ja kehitysehdoituksia vastuullisuustyöstämme.
  3. Kierrätyksen tehostaminen ja lajitteluasemalle vietävien jätteiden lisääntyvä määrä. Pyrimme kiinnittämään entistä suurempaa huomiota siihen, että esimerkiksi käytöstä väistyvät huonekalut/peitot/tyynyt jne. pyritään ensisijaisesti saamaan jatkokäyttöön. Kaikki käyttöön kelpaamaton jäte taas viedään entistä tehokkaammin lajitteluasemalle.

Sustainable Travel Finland – merkki

Visit Finland on kehittänyt matkailuyrityksille ja -alueille tarkoitetun Sustainable Travel Finland -ohjelman ja sillä saavutettavan Sustainable Travel Finland -merkin, jotta matkailuelinkeino pystyy vastaamaan muuttuvaan kysyntään ja kasvamaan jatkossakin. Sustainable Travel Finland- merkki on osoitus arvokkaasta ja pitkäjänteisestä työstä kestävän matkailun eteen. Merkin saaneet yritykset ovat huomioineet toiminnassaan niin ekologisen, sosiaalisen, kulttuurisen kuin taloudellisenkin kestävyyden. Merkki kertoo yrityksen vastuullisuudesta sekä siitä työstä, jota vastuullisuuden eteen tehdään.

STF-merkin

tavoitteita on:

    • edistää kestävää matkailua Suomessa.
    • helpottaa ja yhtenäistää viestintää
    • helpottaa matkailijoiden kestäviä valintoja
    • edistävään kestävän matkailun yhteistyötä eri toimijoiden välillä.

Meille Vuokatti Sportilla myönnettiin STF- merkki Lokakuussa 2024 ja samoihin aikoihin myös Vuokatin alueelle myönnettiin STF destinaatio merkki. Teemme itsenäisenä yrityksenä sekä destinaationa aktiivisesti tekoja sen eteen, että saamme pidettyä merkin myös tulevaisuudessa. Saadakseen STF-merkin yrityksellä tulee olla jokin ohjelmaan hyväksytty muu ympäristösertifikaatti, ja meidän valintamme on Green Key, josta voit lukea lisää tällä sivulla.

 


Vastuullinen Vuokatti     

Vastuullisuudesta puhutaan paljon, mutta me yhdessä Vuokatin muiden matkailuyritysten kanssa haluamme pelkän puheen sijaan myös tehdä vastuullisia asioita. Vuokatin matkailualueen vahvuus on monipuolinen luonto sen neljässä eri vuodenajassa ja näiden neljän vuodenajan pysyminen vaatii konkreettisia tekoja.

Olemme sitoutuneet kehittämään ja edistämään kestävää matkailua, josta viestii Vuokatin alueen yhdessä saavuttama STF (Sustainable Travel Finland) destinaatiomerkki. Vuokatti saavutti STF destinaatio-merkin Lokakuussa 2024. Merkin myöntäminen edellyttää alueen matkailuyritysten vastuulliseen toimintaan sitoutumista, jonka lisäksi vähintään 51% kansainvälistä matkailutoimintaa tekevistä yrityksistä tulee olla läpikäynyt STF-polun ja saanut merkin.


Korkeakoulutus


Kiitos ilmoittautumisestasi Vuokatti Sport Graveliin!

Ilmoittautuminen on sitova ja vahvistettu, kun hintaportaan mukainen ilmoittautumismaksu on maksettu Kainuun Pyöräilijöiden tilille FI9257600320340788.

Hinta sisältää tapahtuma-aikaisen huollon, rantasaunan käytön klo 8-17, saunalla tarjottavat juomat ja välipalaa sekä illallisen Vuokatin Urheiluopiston Ravintola Olaksessa klo 17 alkaen.

Mikäli teille jäi kysyttävää niin otathan yhteyttä viestinta@kainuunpyorailijat.fi

 

 

 


Eläkeläisten syysliikuntapäivät 23.-26.9.2024

Suuren suosion saaneiden eläkeläisten talviliikuntapäivien jatkona Vuokatin Urheiluopisto järjestää myös eläkeläisten syysliikuntapäivät 23.-26.9.2024! Tervetuloa Vuokattiin nauttimaan liikunnan nautinnosta ja kauniista syksyn ruskasta. Näillä kursseilla jokainen osallistuja saa mukaansa repullisen vinkkejä liikunnalliseen arkeen.

 

Milloin? Kurssi järjestetään ma-to 23.-26.9.2024

Kenelle? Kurssi on tarkoitettu kaikille liikunnasta ja ulkoilmasta innostuville. Sinun ei tarvitse olla himoliikkuja, sillä sovellamme ohjelmaa jokaisen taitotason mukaiseksi.

Missä? Vuokatin Urheiluopistolla, Olympiavalmennuskeskuksessa jossa voit törmätä niin huippu-urheilijoihin kuin kuntoilijoihin

Hinta? 229€/osallistuja. Hinta sisältää ohjelman ja ohjauksen lisäksi majoituksen täysihoidolla kahden hengen huoneissa tai neljän hengen huoneistoissa. 1 hengen huoneen lisä on 30€/yö, eli yhteensä 90€/kurssi. Kurssiohjelmaan sisältyy niin aamiainen, lounas kuin päivällinen.

Ilmoittautumissivulle pääset KLIKKAAMALLA TÄSTÄ


Eläkeläisten kesäliikuntapäivät 12.-15.8.2024

Suuren suosion saaneiden talviliikuntapäivien vuoksi järjestämme eläkeläisten kesäliikuntapäivät 12.-15.8.2024! Tervetuloa Vuokattiin nauttimaan liikunnan nautinnosta ja Kainuun kesäauringosta. Näillä kursseilla jokainen osallistuja saa mukaansa repullisen vinkkejä liikunnalliseen arkeen.

Milloin? Kurssi järjestetään ma-to 12.-15.8.2024

Kenelle? Kurssi on tarkoitettu kaikille liikunnasta ja ulkoilmasta innostuville. Sinun ei tarvitse olla himoliikkuja, sillä sovellamme ohjelmaa jokaisen taitotason mukaiseksi.

Missä? Vuokatin Urheiluopistolla, Olympiavalmennuskeskuksessa jossa voit törmätä niin huippu-urheilijoihin kuin kuntoilijoihin

Hinta? 229€/osallistuja. Hinta sisältää ohjelman ja ohjauksen lisäksi majoituksen täysihoidolla kahden hengen huoneissa tai neljän hengen huoneistoissa. 1 hengen huoneen lisä on 30€/yö, eli yhteensä 90€/kurssi. Kurssiohjelmaan sisältyy niin aamiainen, lounas kuin päivällinen.

Ilmoittautumissivulle pääset KLIKKAAMALLA TÄSTÄ