Uutiskirje
Haluatko olla niiden ensimmäisten joukossa jotka saavat tietoja tulevista vapaa-aikaan ja lomaan sopivista tarjouksistamme?
Vuokatille on myönnetty järjestelyoikeudet Jukolan viestiin vuodelle 2027. Kyseessä on ensimmäinen Kainuussa järjestettävä Jukola!
Vuokatti-Jukola juostaan 19.-20.6.2027 ja kilpailukeskuksena toimii Vuokatti Sportin ympäristö.
Talkoolaisilmoittautuminen on jo avattu, ilmoittauduthan mukaan, luodaan yhdessä kaikkien aikojen Jukola-fiilis!
Ennakkovaraukset (min 3 vrk):
Vuokatti Sport Myyntipalvelu
sales@vuokattisport.fi
+358 8 619 1500
8.4.2026
Jukolan viestin kaltaisen massatapahtuman etuina vaikuttavalle kumppanuudelle ovat suuri osallistujamäärä sekä mediahuomio. Järjestäjien tavoitteena on antaa kumppaneille uusia potentiaalisia asiakkaita.
18.3.2026
Vuokatti-Jukolan kulttuuriviikko sai inspiraatiota erityisesti paikallisesta sotkamolaisesta kirjailijasta, Veikko Huovisesta, jonka syntymästä tulee vuonna 2027 kuluneeksi sata vuotta.
Vuokatti-Jukolan järjestäjät ovat innoissaan Jukola-brändin vahvuudesta, kun ilmoittautuminen Kotka-Jukolan ensimmäisessä ilmoittautumisportaassa käynnistyi ennätyksellisesti. Sen toivotaan kantavan myös Vuokattiin kesälle 2027.
Lue lisää15.1.2026
Monille liikkujille Vuokatin vaaramaisemat ovat tärkeitä paikkoja nauttia luonnosta. Vaarat ovat myös haastaneet suunnistajia useasti vuosien varrella, muun muassa suunnistuksen MM-kilpailuissa 2013 sekä Kainuun Rastiviikoilla.
Vuokatti-Jukolan isäntä Sotkamo on tunnettu luonnosta ja liikunnasta, jotka näkyvät kunnan arjessa monipuolipuolisesti. Esimerkiksi paikallisessa opetussuunnitelmassa luonto mainitaan peräti 555 kertaa.
Lue lisää12.11.2025
Marraskuun alussa Kotkassa järjestetty kaksipäiväinen tiedonsiirtokokous kokosi lähes kaksisataa Jukola-toimijaa eri puolilta Suomea: Kotkasta, Mikkelistä, Sotkamosta, Espoosta, Kaustiselta ja Jämiltä.
13.10.2025 Vuokatti-Jukolan järjestämis- ja markkinointisopimus on allekirjoitettu. Suomen Suunnistusliiton toimitusjohtaja Mika Ilomäki odottaa Vuokattiin Jukola-viikonloppuna vähintään 30 000 henkilöä laadukkaiden suunnistusmaastojen ja valmiin Jukola-areenan pariin.
Lue lisää23.9.2025 Vuokatti-Jukolan ratamestareina toimivat Marko Uotila ja Jarmo Puttonen. Vielä Vuokatti-Jukolan radat eivät ole valmiita, mutta ratamestareilla on jo rautalanka-ajatus olemassa.
Lue lisää13.9.2025 Vuoden 2026 Viestiliigassa kilpaillaan seitsemän osakilpailua, joista kevätkaudella suunnistetaan kolme osakilpailua ennen Jukolan ja Venlojen viestiä, keskikesällä juostaan yksi kilpailu ja syksyllä kaksi osakilpailua.
Lue lisää16.6.2025 Vuokatti-Jukolan vastuuhenkilöitä ja talkoolaisia osallistui Mikkelissä järjestettyyn Jukola-viikonloppuun sekä talkoolaisina että suunnistajina.
Lue lisääVuokatti-Jukolan harjoituskartat kesälle 2025 ovat nyt myynnissä Vuokatti Sportin vastaanotossa.
Lue lisää4.11.2024 Vuokatti-Jukolan johtokunnan jäseniä ja valiokunnan puheenjohtajia osallistui Mikkelissä järjestettyyn tiedonsiirtotapahtumaan. Mukaan kertyi valtavasti oppia ja tietoa.
Lue lisää18.10.2024 Vuokatti-Jukolan kartta- ja ratamestariryhmä on päässyt aloittamaan ensimmäisen työvaiheen tulevissa kisamaastoissa. Tämän kesän aikana kartalle valmistui pohja-aineisto, ja varsinainen Jukola-alue kartoitetaan loppuun ensi vuoden aikana. Jukolan viestin kartta-alueen koko on noin 11 neliökilometriä.
Lue lisää31.7.2024 Vuokatti-Jukolan valiokuntien päälliköitä sekä talkoolaisia kävi tutustumassa kilpailuhuumaan Lakia-Jukolassa. Katso tunnelmakuvat täältä!
Lue lisää3.5.2024 Vuokatti-Jukolan harjoitusmaastot ovat monipuolinen kattaus Sotkamon erilaisiin maastotyyppeihin. Karttoja kymmeneen eri harjoitusmaastoon voi ostaa Vuokatti Sportin vastaanotosta.
Lue lisää16.11.2023
Vuokatti-Jukolan järjestelytoimikunta kokoontui ensimmäistä kertaa Vuokatti Sportilla. Tapaamisen aikana esiteltiin järjestelyiden kulkua ja tulevia askeleita, kun mennään kohti #roadtojukola2027.
27.10.2023 Jukolan viesti järjestetään kesäkuussa 2027 ensimmäistä kertaa Vuokatissa. Tule mukaan tekemään maailman suurinta suunnistustapahtumaa!
Lue lisää15.6.2023. Vuokatille on myönnetty järjestelyoikeudet Jukolan viestiin vuodelle 2027. Maailman suurin suunnistustapahtuma rantautuu Kainuuseen ensimmäistä kertaa ja tapahtuma tullaan järjestämään yhteistyössä Vuokatti Sportin ja Sotkamon Jymyn kesken.
Lue lisää
VIRALLINEN HARJOITUSKIELTO ALUE KARTTAREKISTERISSÄ (AVAUTUU UUTEEN IKKUNAAN) >>
Vuokatti-Jukolan ja Kainuun Rastiviikon harjoituskieltoalueet

Kaikki liikkuminen, suunnistaminen ja suunnistuskartan kanssa alueella liikkuminen on kielletty. Maaston ulkoilu- ja hiihtoharjoitteluluonteesta johtuen on sallittua 30.4.2027 asti:
1.5.2027 alkaen kaikki liikkuminen harjoituskieltoalueella on kielletty.
Klikkaa karttaa, jolloin se avautuu isommaksi.
Harjoituskarttoja voi ostaa Vuokatti Sportin vastaanotosta. Vastaanotto on auki päivittäin kello 7-21.
Harjoitusten hinta on 10 €/kartta.
Karttatilaukset osoitteeseen: sporthotel@vuokattisport.fi
Tiedot:
1. minkä/mitkä kartat tilataan
2. kappalemäärä
3. milloin noudat kartat
Maksu noudettaessa tai mikäli haluat laskulle, niin ilmoita laskutusosoite. Laskutuslisä lisätään laskun loppusummaan.
Vuokatti Sport: https://goo.gl/maps/K4Qb5UYkegDugajq9
Alamaasto on hyväkulkuinen harjukangasmaasto, joka levittäytyy Vuokatti Sportin ympärillä.
Lue lisää
🇫🇮 Suomen ampumahiihdon maajoukkkue käynnisti harjoituskautensa upeissa Vuokatti Sportin maisemissa. 🔥
Videolla pääsemme kuulemaan päävalmantaja Erik Tourneus-Kulstadin ja Otto Inveniuksen ajatuksia.
#vuokattisport #ampumahiihdonmaajoukkuea #finnishbiathlonteam #vuokatti #becomeachampion

...
🌿 Liikunnalliset eläkeläisten kurssit ympäri vuoden Vuokatti Sportilla! 🌿
Vuokatti Sportin ensimmäiset eläkeläisten talvipäivät nousivat heti suureen suosioon ja asiakkaiden toiveesta liikuntakurssit jatkuvat nyt ympäri vuoden!
Tervetuloa mukaan virkistäville liikuntapäiville nauttimaan:
✨ Monipuolisesta liikunnasta
✨ Huippuluokan olosuhteista
✨ Inspiroivasta ohjauksesta
✨ Vuokatin luonnosta ja maisemista
✨ Rennosta yhdessäolosta samanhenkisessä seurassa
Mukana on eri teemoja ja eri tasoisille liikkujille sopivia kursseja – voit osallistua, olitpa aktiiviliikkuja tai vasta etsimässä lisää virtaa arkeen.
🏌️ Golfia
🥾 Retkeilyä ja luonnossa liikkumista
🧭 Suunnistusta
🍂 Ruska-ajan liikuntaa
🎿 Hiihtoa ensilumella
💪 Kuntotestausta ja aktiiviliikuntaa
Uutuutena myös toivotut 4 vuorokauden liikuntapäivät!
📍 Vuokatti Sport
📅 Kurssit ympäri vuoden 2026
📌 Paikkoja rajoitetusti – varaa omasi ajoissa!
Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan 👉https://vuokattisport.fi/elakelaiset/
#vuokattisport #eläkeläistenliikuntapäivät #seniorityhdessä #vuokatti

⛳️ Golf like A Champion – golfkurssi 13.–17.7.2026 ⛳️
Kaipaatko kesään aktiivista irtiottoa, hyvää seuraa ja aikaa omalle hyvinvoinnille?
Tervetuloa Vuokatti Sportille viettämään viisipäiväinen golfviikko, jossa yhdistyvät golf, liikunta, rentoutuminen ja huoleton täysihoitoloma.
🏌️ Ohjattuja harjoituksia
⛳ Pelikierroksia Katinkullan laadukkailla kentillä
🎯 Par 3 -harjoittelua
🥾 Retki Vuokatinvaaran maisemiin
🔥 Rantasauna ja rentoa yhdessäoloa
🍽️ Täysihoito koko kurssin ajan
Kurssi sopii niin aktiivisille golfaajille kuin myös rennompaa liikunnallista lomaa etsiville. Tärkeintä on hyvä fiilis ja yhdessä tekeminen.
📍 Vuokatti & Katinkullan golfkentät
📅 13.–17.7.2026
💰 390 €/hlö
(HCP max 40)
Paikkoja rajoitetusti – varaa omasi ajoissa!
https://vuokattisport.fi/tapahtumat/
#vuokattisport #golflikechampion #yhdessägolfaten #vuokatti

⛸️ Pikaluistelijat kesäjäillä Vuokatissa! 🔥
Suomen Luisteluliiton ja Vuokatin Urheiluopiston järjestämä kaukalopikaluisteluleiri käynnistyi eilen Vuokatissa ja jatkuu koko loppuviikon.
Leirillä harjoittelee 13 motivoitunutta luistelijaa, mukana nuorten maajoukkueen urheilijoita sekä kaksi valmentajaa. Kevään kuivaharjoittelukauden jälkeen on hienoa päästä jälleen jäälle hiomaan tekniikkaa ja vauhtia
Lisäksi urheilijat pääsevät tutustumaan lajin tutkimus- ja kehitystoimintaan Jyväskylän yliopiston Vuokatin yksikön toteuttamien mittausten kautta. Huippu-urheilu, osaaminen ja tutkimus kohtaavat ainutlaatuisella tavalla Vuokatissa!
Tsemppiä leiriviikkoon kaikille urheilijoille ja valmentajille! 💪❄️
#vuokattisport #SuomenLuisteluliitto #NuortenMaajoukkue #HuippuUrheilu #SpeedSkatingFinland ⛸️🇫🇮

🔥 Haluatko olla rakentamassa Vuokatti Sportin kasvua?
Etsimme joukkoomme myynti- ja markkinointikoordinaattoria!
Tämä ei ole työ, jossa seurataan sivusta – vaan paikka, jossa pääset tekemään, vaikuttamaan ja näkymään
Pääset mukaan rakentamaan Vuokatti Sportin näkyvyyttä, asiakaskokemusta ja kasvua yhdessä myynnin, tapahtumien, valmennuksen, majoituksen ja ravintolan kanssa.
Työhösi kuuluu mm.👇
📱 Some- ja sisältömarkkinointi
🎥 Kuvien, videoiden ja tarinoiden tuottaminen
🌐 Verkkosivujen kehittäminen & SEO
🎯 Kampanjat ja myynnin tukeminen
🏃 Tapahtumat, asiakkaat ja tekeminen paikan päällä
Meillä et istu pelkästään työpöydän ääressä – olet siellä missä tapahtuu 🔥
Jos innostut markkinoinnista, sisällöntuotannosta, ihmisistä ja kasvun rakentamisesta, tämä voi olla juuri sinun paikkasi.
📍 Vuokatti Sport
👉 Lue lisää ja hae https://vuokattisport.fi/category/ajankohtaista/
#VuokattiSport #rekry #markkinointi #myynti #sisällöntuotanto #sometyö #avoimettyöpaikat #Vuokatti

☀️ Viime perjantaina vietimme henkilökunnan virkistyspäivää Vuokatti Sportin maisemissa!
Päivä oli täynnä iloista yhdessäoloa, naurua ja leikkimielistä kisailua. Joukkueet pääsivät testaamaan yhteistyötaitojaan monipuolisissa tehtävissä, joihin mm. kuului kanoottiosuus järven kauniissa maisemissa.
Nuotion äärellä nautittiin pannukahveista ja kiireettömistä hetkestä hyvässä seurassa. Päivän kisailut huipentuivat Vuokatti-aiheiseen bingoon, jossa päästiin testaamaan paikallistuntemusta ja ratkomaan visaisia kysymyksiä.
Tällaiset päivät vahvistavat yhteishenkeä, tuovat uusia elämyksiä ja antavat virtaa arkeen. Kiitos kaikille mukana olleille 🫶 yhdessä tekeminen on parasta!💜
#vuokattisport #virkistyspäivä #vuokatti #tiimihenki #yhdessä #hyvinvointi #työyhteisö #luonnossa #onnistunutpäivä #meidänporukka

🇫🇮Suomen maastohiihdon A-maajoukkue käynnisti harjoituskauden upeissa Vuokatti Sportin maisemissa uuden valmennustiimin johdolla! Mukana matkassa päävalmentaja Joakim Abrahamsson sekä valmentajat Hans Kristian Stadheim ja Matias Strandvall.
Videolla pääsemme kuulemaan päävalmentaja Joakim Abrahamssonin ajatuksia alkaneesta kaudesta ja harjoittelusta 💪
@xcteamfin
X-Country Ski Team Finland
#vuokattisport #xcteamfin #suomenmaastohiihtomaajoukkue #maastohiihto #vuokattti

🎿🔥 Rullahiihtoa Vuokatin huippuolosuhteissa!
Vuokatti Sportin jopa 8 kilometrin mittainen rullahiihtorata tarjoaa monipuoliset puitteet niin tavoitteelliseen harjoitteluun kuin nautinnollisiin kilometreihin luonnon keskellä. Rata kulkee vaihtelevissa maastoissa ja haastaa hiihtäjän vauhdikkailla osuuksilla sekä nousuilla, jotka kehittävät voimaa, kestävyyttä ja tekniikkaa.
Vuokatinvaaran nousu tarjoaa mahdollisuuden harjoitella pitkää yhtäjaksoista ylämäkeä jopa 130 metrin korkeuserolla – paikka, jossa oma tekeminen todella mitataan. Rata kulkee myös ampumahiihtostadionin kautta, mahdollistaen monipuolisen harjoittelun samassa ympäristössä.
Olitpa kilpahiihtäjä, aktiiviliikkuja tai vasta lajin pariin innostunut, Vuokatin rullahiihtorata tarjoaa elämyksiä, onnistumisia ja treenin iloa jokaisella kierroksella.
Tule kokemaan vauhti, maisemat ja harjoittelun fiilis – nähdään rullaradalla! 💪🎿
Lue lisää rullaradasta www.vuokattisport.fi
#vuokattisport #rullarata #vuokatinvaarannousu #rullahiihto #becomeachampion

Kesällä 2024 Vuokatissa pyörähti käyntiin Urheilurippikoulutoiminta! Vuoden 2025 ripari järjestetään 1.-7.6.!
Lue lisääVuokatti-Ruka urheiluakatemiassa tarjolla on kansainvälisen huipputason valmennusta ja asiantuntijatoimintaa! Lisäksi Suomen parhaat olosuhteet sekä turvallinen ilmapiiri ovat tukemassa nuoren opiskelua, tavoitteellista urheilua ja hyvinvointia.
Lue lisääKainuun Rastiviikolla 2025 palataan MM-kilpailujen 2013 keskimatkan karsinnan monipuolisiin vaaramaastoihin, jotka ovat aivan Vuokatti-Jukola 2027 -maastojen vieressä.
Lue lisääHaluatko olla niiden ensimmäisten joukossa jotka saavat tietoja tulevista vapaa-aikaan ja lomaan sopivista tarjouksistamme?
Haluamme kehittää toimintaamme ja sen takia mielipiteesi on meille ensiarvoisen tärkeä. Meille on tärkeää, että asiakkaamme ovat tyytyväisiä tuotteisiimme ja palveluumme!