Uutiskirje
Haluatko olla niiden ensimmäisten joukossa jotka saavat tietoja tulevista vapaa-aikaan ja lomaan sopivista tarjouksistamme?
Projektipäälliköt Petri Rissanen Paralympiakomiteasta ja Arto Heikkinen Kajaanin ammattikorkeakoulusta esittelivät Luonto kaikille Kainuu -hankkeen tuloksia hankkeen päätösseminaarissa Vuokatissa perjantaina 15.9. Hankkeen tavoitteena oli tukea palveluntarjoajia kehittämään Kainuun esteettömän luontomatkailun palveluja sekä edistää digitaalista tiedonsaantia luontokohteiden esteettömyydestä.
Kaksivuotinen hanke käynnistyi tutkimuksellisella osiolla, joka koostui kyselytutkimuksista Kainuun alueen esteettömien palvelujen käyttäjille ja kainuulaisille matkailuyrityksille.
– Käyttäjätutkimuksessa esille nousi se, että retkeilykohteita kyllä on, mutta jos niihin ei pääse tai niissä ei pysty toimimaan, niin se on kohtuullisen haasteellista. Eli toimiva matkaketju on edellytys esteettömälle matkailulle, Arto Heikkinen sanoi.
Matkailuyritysten vastauksista puolestaan paistoi tiedonpuutteesta aiheutuva epävarmuus omaan osaamiseen. Sekä käyttäjien että yrittäjien näkökulmasta tärkeää on tulevaisuudessa saada tietoa ymmärrettävässä muodossa kootusti yhteen paikkaan.
– Iso pullonkaula on ollut, että tieto esteettömistä palveluista on ollut pirstallaan eivätkä niistä ole tienneet yrittäjät eikä käyttäjät, Heikkinen summasi.
Kyselytutkimuksen raportti on luettavissa täältä
Hankkeen seuraava tuotos oli palveluntarjoajille suunnattu Esteettömän luontomatkailun asiakas -opas, jonka ovat laatineet Heikkinen ja Rissanen yhdessä KAMKin restonomiopiskelija Liisa Laukkasen kanssa. Opas on jaettu kolmeen päälukuun, joiden otsikot toimivat ohjenuorana esteettömiä palveluja suunnatuille matkailuyrittäjille: 1) Ymmärrä, 2) Tavoita, 3) Kohtaa.
Esteettömän luontomatkailun asiakas -opas on luettavissa täältä
Hankkeen aikana on järjestetty esteettömän luontomatkailun asiakasymmärrystä kasvattavia työpajoja Kainuussa. Työpajat suunnattiin matkailualan yrittäjille ja kaikille aihealueesta kiinnostuneille.
Työpajoissa painotettiin muun muassa sitä, että pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen.
– Lähtökohtaisesti palvelut, joita yrittäjät jo tarjoavat ja joille on kysyntää, tarjoavat toimivan pohjan. Ne täytyy vain räätälöidä palvelemaan myös esteettömyydestä hyötyviä ihmisiä. Ja loppujen lopuksi me kaikki olemme esteettömyydestä hyötyviä ihmisiä. Kukaan ei kärsi esteettömyydestä ja siitä, että asiat on mietitty design for all -ajatusmallin kautta, Paralympiakomitean Rissanen totesi.
– On vanhanaikaista ajatella, että on olemassa erikseen ikään kuin normipalveluita ja esteettömiä palveluita. Esteettömyyttä ei tarvitse ajatella jakolinjoina, hän jatkoi.
Toinen työpajojen painopistealue liittyi ymmärrykseen esteettömyyden laaja-alaisuudesta. Esteettömyys ei ole pelkästään pyörätuolinkäyttäjien huomioimista, vaan siihen liittyy myös näkemiseen, kuulemiseen ja ymmärtämiseen/hahmottamiseen liittyvät seikat. Yhdessä työpajassa muun muassa oli Adventure Apes -yrityksen Heidi Savolainen kertomassa näkövammaisille henkilöille suunnatun vaelluksen tuotteistamisesta.
Työpajojen yhtenä tuotoksena julkaistiin vajaan puolen tunnin mittainen Youtube-tallenne esteettömän luontomatkailun edellytyksistä ja mahdollisuuksista. Arto Heikkisen vetämässä keskustelussa keskustelijoina ovat Jarmo Jokinen, Tiia Mustonen ja Petri Rissanen. Siirry Youtube-tallenteeseen tästä.
Luonto kaikille Kainuu -hanke on jatkumoa Paralympiakomitean aiemmille luontoliikuntahankkeille, alkuperäiselle Luonto kaikille -hankkeelle sekä Esteetön eräpolku -hankkeelle. Yhteistyössä Metsähallituksen kanssa toteutetussa Esteettömässä eräpolussa käynnistettiin luontoreittien esteettömyyskartoituslomakkeiden päivitysprosessi.
Esteettömässä eräpolussa saatiin valmiiksi niin sanotun sulanmaan reittien kartoituslomakkeet. Luonto kaikille Kainuu -hankkeen aikana nämä lomakkeet on digitalisoitu ja niiden pohjalta on laadittu myös talvi- ja vesistöreittien kartoituslomakkeet. Seuraavana projektina on työnimellä soveltavan pyöräilyn reitit kulkevan kokonaisuuden lomakkeisto.
Lomakkeisiin pohjautuvien kartoitusten lisäksi Kainuun alueella on hankkeen tiimoilta tehty myös runsaasti käyttäjälähtöistä reittien testausta kokemusasiantuntijoita käyttäen. Kaikkea tätä kerättyä tietoa on tuotu monimediallisesti esiin nettiin, jotta potentiaaliset esteettömiä palveluja tarvitsevat matkailijat pääsevät riittävän ennakkotiedon äärelle.
Monimuotoisen esteettömyystietopaketin pilottikohteena sai kunnian toimia Vuoden retkikohteeksi 2022 nimetty Hepoköngäs Puolangalla. Arcticlakeland.com-sivustolle on Hepokönkään esteettömästä luontoreitistä koottu kattava esteettömyyskuvailu, joka ottaa huomioon liikunta-, kuulo-, näkö- ja kehitysvammaiset liikkujat.
Arcticlakeland.comista löytyy myös Hepokönkään reitin esteettömyyskuvailukartta. Esteettömyyskuvaus on saatavilla tekstin lisäksi myös äänitiedostona. Lisäksi sivustolta pääsee klikkaamaan itsensä Google Street View -karttaan, jonne on tehty 360-kameralla reitinnös, josta itse kukin pystyy ennakkoon katsomaan, vaikuttaako reitti soveltuvalta omalle toimintakyvylle ja/tai apuvälineelle.
Eikä siinä vielä kaikki: sivustolle on ladattu äänitiedostoja, joissa on kuvailutulkkaukset reitin oleellisimmista kohteista. Tiedostoihin voi tutustua etukäteen, mutta kännykkäsovelluksen avulla reitillä voi kulkea siten, että kuvailutulkkaus kyseisestä kohteesta alkaa noin 20 metriä ennen määrätyn gps-pisteen saavuttamista.
– Palvelu on suunnattu erityisesti näkövammaisille liikkujille, mutta sitähän voi yhtä lailla hyödyntää kuka tahansa, Arto Heikkinen toteaa.
Tutustu Hepokönkään esteettömyyssisältöihin Arcticlakeland.com-sivustolla
Luonto kaikille Kainuu -hankkeeseen löydettiin kumppaniksi Elämys Group, jonka kanssa luotiin Kainuuseen esteetön valmismatkapaketti. Puolangan, Vuokatin, Kuhmon ja Hossan kautta kulkeva matkakokonaisuus löytyy Elämyksen sivuston lisäksi myös Vuokatti.fi-sivuston matkapakettien alta.
Tärkeä osa Kainuun alueen esteettömiä matkailupalveluja on Outdooractive.fi-sivustolle hankkeen aikana luotu Esteetön matkailu Kainuussa -kokonaisuus. Sinne on koottu reitit, aktiviteetit ja majoitukset samaan paikkaan ja tarjonta täydentyy sitä mukaa, kun uusia palveluja putkahtaa ilmoille.
Outdooractive.fi tuo esteettömät palvelut myös kansainvälisten matkailijoiden ulottuville. Tällä haavaa esteettömien matkailupalvelujen sisällöt löytyvät suomen lisäksi englannin ja saksan kielellä.
Siirry Outdooractiven Kainuun esteettömiin matkailupalveluihin tästä
Kainuu oli sikälikin sopiva kohde esteettömiin luontomatkailupalveluihin keskittyvälle hankkeelle, että Vuokatissa on jo pitkään tehty hyvää työtä yhdenvertaisiin liikkumismahdollisuuksiin liittyen. Vuokatinrinteet on ollut vuosikymmeniä kotimaisen soveltavan laskettelun ydinpaikka välineineen ja soveltavan alpin moduuleineen. Vuokatti on myös vuosikausia järjestänyt paramaastohiihdon ja -ampumahiihdon maailmancupin kisoja ja toiminut kansainvälisten parahiihtohuippujen leiripaikkana.
Tämän pohjalle Vuokatissa on ollut luontevaa lähteä rakentamaan myös esteettömän luonto- ja liikuntamatkailun palveluja, erityisesti kun Luonto kaikille Kainuu -hankkeesta on saatu vahvaa taustatukea. VuokattiSportin kehitys- ja tapahtumajohtaja Ann-Mary Ähtävä kertoi Luonto kaikille Kainuu -hankkeen päätösseminaarissa siitä, mitä Vuokatissa on jo saatu aikaan ja mitä vielä on suunnitelmissa.
Hankkeen tuuppaamana Vuokatin urheiluopiston alaisuuteen aukesi syksyllä 2022 Paralympiakomitean apuvälinetoiminnan välinevuokraamo, jonka välineistö painottuu luontoliikuntavälineisiin. Valikoimassa on muun muassa erilaisia maastokäyttöön suunniteltuja käsi-, noja- ja tandempyöriä sekä talviliikunnan apuvälineitä.
Kaikkien Paralympiakomitean ja sen kumppaneiden viime vuosina tekemien luontoliikuntahankkeiden eräänlaisena yhteisenä päätuotoksena voidaan pitää keväällä 2023 julkaistua Esteettömän retkeilyn opasta, joka on suunnattu erityisesti toimintarajoitteisille henkilöille, joita kiinnostaa päästä nauttimaan luonnosta, mutta eivät tiedä, mistä aloittaa. Opas on tehty yhteistyössä Kiljavan opistolla eräoppaaksi opiskelleen Minna Niemisen kanssa.
Esteettömän retkeilyn oppaan voi ladata maksutta täältä
Lisätietoa hankkeesta:
Kartalla olevalla alueella, varovaisuutta!
Takaisin ylös
12.9.2023
Paljon kiitosta kerännyt Vuokatin uudistettu rullahiihtorata näkee ensimmäiset SM-tason kilpailut tulevana viikonloppuna, kun rullahiihdon SM-hiihdoissa mitellään mitaleista lauantaina ja sunnuntaina. Kilpailut käydään kokonaisuudessaan vapaalla tyylillä, kun lauantaina kisat starttaavat sprinteillä ja sunnuntaina vuorossa ovat väliaikalähdöin kilpailtavat normaalimatkat. Kilpailut kuuluvat myös useiden maajoukkuehiihtäjien kalenteriin ja ilmoittautuneiden joukosta löytyykin useita maajoukkuehiihtäjiä aina Kerttu Niskasesta lähtien.
Tulevana viikonloppuna 16.–17.9. Vuokatissa ratkotaan jälleen rullahiihdon suomenmestaruudet. Kilpailut alkavat lauantaina vapaan tyylin sprinteillä, jolloin SM-mitalit ratkotaan niin miesten ja naisten yleisissä, kuin alle 18-vuotiaiden sarjoissa. Sunnuntaina sarjoina ovat yleisten sarjojen lisäksi alle 20-, 18-, ja 16- vuotiaiden sarjat. Starttipaikalla riittää vilinää koko viikonlopun ajan, sillä ilmoittautuneita on kaiken kaikkiaan 453. Mikäli et pääse paikan päälle seuraamaan kilpailuja niin tunnelmat välittyvät myös ISTV:n ja Ruutu Plus-palvelun kautta.
Lindholm hakee menestystä ja hyvää tunnetta sunnuntain kilpailusta
Viime talvena uran parhaita sijoituksia maailmancupissa saavuttanut Remi Lindholm haluaa ottaa talvella jälleen askeleen lähemmäs kohti maailman absoluuttista huippua. Rullahiihdon SM-hiihdot palvelevat syksyn harjoittelua erinomaisesti kovan harjoituksen muodossa ja toki menestystä haetaan myös näistä kisoista.
”Viime talvesta jäi ihan hyvä maku, vaikka myös parannettavaa jäi. Parhaat kisat olivat tosi hyviä, mutta vaihteluväli oli vähän liian suuri. Kuluva harjoituskausi on mennyt ihan hyvin ja luottavaisena olen tämän hetken tilanteeseen”, Lindholm kommentoi tämänhetkistä tilannettaan.
”On tosi hyvä, että rullahiihdon SM-kisat keräävät nykyään paljon kisailijoita ja saadaan aina kovat kisat aikaiseksi. Viime vuoden hopeaa lähdetään kirkastamaan ja toivon, että jaksan koko kympin matkan takoa täysiä sunnuntaina. Silloin varmasti ollaan aika korkealla.”
Rullahiihdon SM-kilpailut starttaavat Vuokatin hiihtolajien kisaputken
Tuleva talvi on Vuokatissa isojen kilpailujen aikaa hiihtolajien osalta, sillä seuraavan puolen vuoden aikana järjestettävänä ovat niin Hiihdon Suomen Cup marraskuussa, Scandinavia Cup joulukuussa, kuin Masters World Cup helmikuussa. Kokeneellekin organisaatiolle kyseessä on sopiva haaste, jota odotetaan innostuneena.
”Näin tapahtumavastaavan roolissa tärkeintä on se, että pystyy luottamaan ympärillä olevaan organisaatioon ja täällä jos jossain siitä ei tarvitse huolehtia. Olemme onnekkaita, että olemme saaneet jälleen isoja kisoja järjestettäväksi tulevalle talvelle ja niihinkin liittyen tulevan viikonlopun Rullahiihdon SM-kisat antavat sopivan lähtölaukauksen. Olen myös erittäin iloisena seurannut rullahiihdon kasvavaa suosiota niin Vuokatissa kuin koko Suomessa ja toivotaan, että jatkossa pystytään myös tätä tapahtumaa kehittämään yhä enemmän. Kun esimerkiksi Norjan ja Ruotsin isoja rullahiihtotapahtumia seuraa niin ne keräävät valtavan määrän osallistujia nimenomaan kuntoilijapuolelta. Miksei meilläkin voitaisi kehittää yhtä upeaa konseptia?”, miettii Vuokatti Sportin tapahtumavastaava Ann-Mary Ähtävä.
Lisätietoja:
Ann-Mary Ähtävä
044 307 5759
Linkit striimeihin:
lauantai: https://www.is.fi/hiihtolajit/art-2000009842064.html
sunnuntai: https://www.is.fi/hiihtolajit/art-2000009842238.html
Remi Lindholm rullahiihdon SM-kisoissa 2022.
Kuva: Roni Lukkarinen / Vuokatti Sport
Takaisin ylösEsite: Kestayysseminaarit2023
LIVE-SEMINAARI 1, VUOKATTI 25.9. KLO 14-18
KORKEAN PAIKAN HARJOITTELU
Toni Roponen, Korkeanpaikan harjoittelu osana huippumaastohiihtäjän ja -ampumahiihtäjän harjoittelua
Jani Lehtinen, Korkeanpaikan harjoittelu osana huippukävelijöiden harjoittelua
Thierry Gueorgiou, Feedback from altitude WOC, Switzerland 2023 + Urheilija
Janne Ukonmaanaho, Korkeanpaikan harjoittelu osana huippukestävyysjuoksijan harjoittelua
LIVE-SEMINAARI 2, URHEA 2.10. KLO 14-18
NOPEUSKESTÄVYYSHARJOITTELU JA SEN SEURANTA
Janne Hänninen, Nopeuskestävyysharjoittelu pikaluistelussa Koralia Papadopulu & András Szabó, Unkari,
Why Hungarian kayak-canoe sports are successful – coaching & diagnostics background?
Marko Haverinen, Nopeuskestävyysharjoittelu juoksussa ja sen seuranta
Robert Chapman, Preparation for competing at altitude
KESTÄVYYSSEMINAARI, PAJULAHTI 20.-21.11.
20.11. LUPAUKSESTA HUIPPUKESTÄVYYSURHEILIJAKSI
Matti Heikkinen, Seminaarin avaus
Jaakko Hänninen/Teppo Karhu, Tehon mittaus pyöräilyssä
Ari Nummela, Eemil Helanderin matka nuorten arvokisamenestyjäksi Marko Anttola, Niko Anttolan tie nuorten ja aikuisten arvokisamenestyjäksi Mika Poutala, Huippu-urheilijaksi pikaluistelussa
21.11. NOPEUSKESTÄVYYSHARJOITTELU
Rafal Omelko, Polish way to train middle distance runners + demo (400-800 m mj-juoksijat) Kent Olssen, Nordic way for speed endurance training
Jan Petrac, Eveliina Määttänen’s way from 400 m hurdler to international level 800 m runner Nikke Vilmi, Tuoreinta tietoa juoksijoiden askelmuuttujista harjoituksissa ja kilpailuissa
Seminaariohjelma voi täydentyä myöhemmin
Lisätiedot ja ilmoittautuminen:
Takaisin ylös
Ilmoittautumislinkki: https://link.webropolsurveys.com/EP/2E5A51A8F0A2D2EE
Lisätietoa: https://www.kamk.fi/fi/KAMK/Ajankohtaista/Tapahtumat/Liikunta-alan-tyoelamapaiva-2023
Takaisin ylös
Ravintola O´laksessa yksityistilaisuus la 19.8.2023
Kyseisenä päivänä asiakkaidemme noutopöytäruokailut (aamiainen, lounas, päivällinen) tapahtuvat päärakennuksen Ilves-Kettu-Teeri kabinetti-tiloissa. Kulku päärakennuksen vasemman puoleisesta siivestä. Kysy tarvittaessa hotellin vastaanotosta neuvoa.
Lauantaina 19.8. noutopöytäruokailut ovat tarjolla ainoastaan Vuokatti Sportilla majoittuville asiakkaille. Palvelemme taas normaalisti su 20.8. aamiaisesta eteenpäin.
Takaisin ylösTilaisuus lähteä ulkomaille valmentamaan tuli taas yllätyksenä, vaikka jollain tapaa oletinkin, että näin tulee tapahtumaan. Kiina on ihmeellinen maa. Välillä on todella hiljaista, mutta sitten kun tapahtuu, silloin mennään vauhdilla. Nytkin olisi heti pitänyt päättää, melkein siltä istumalta lähdenkö matkaan. Pyysin kuitenkin muutamia päiviä aikaa miettimiseen ja päättämiseen. Tällä kertaa oikeastaan vaimo teki päätökseni puolestani. ”Totta kai lähdet, tiedän, miten paljon haluat valmentaa täysipäiväisesti ja nyt sinulla on siihen mahdollisuus”, hän totesi tomerasti.
Tuosta kyseisestä keskustelusta ei tullut kovin pitkä. Päätin lähteä seikkailemaan, taas. Mutta yhdellä ehdolla, suostuisin olemaan Kiinassa maksimissaan kaksi kuukautta. Tiesin kokemuksesta, että siinäkin ajassa sattuu ja tapahtuu, ehtii ihan hyvin syventyä heidän urheilukulttuuriinsa ja kaikkeen muuhunkin.
Kiinassa urheilulla on tärkeä asema. Se myös näkyy. Olosuhteisiin satsataan valtavia summia ja isoja valmennuskeskuksia tuntuu olevan vähän joka paikassa. Urheilijoihin panostetaan myös, jopa provinssitasolla maastohiihtäjät ovat ammattilaisia. Yritin kysyä johtajilta, eivätkö urheilijat käy koulua tai opiskele ollenkaan, kun jotkut ovat kovin nuoria, 13-14-vuotiaita? Vastaus oli, että heillä ei ole aikaa siihen. Okei! Näillä mennään täällä.
Hiihtolajit ovat todella marginaalisia tässä maassa ja vaikka harrastajia onkin lukumääräisesti paljon, niin suhteellisesti heitä on vähän, noin 1,5 miljardin asukkaan maassa. CCTV:n kanavilla pyörii kuitenkin jo päivittäin mainoksia seuraavista talviolympialaisista Milano-Cortinassa 2026. Nykyinen kiinalainen valmennettavani onkin ainoa maastohiihtäjä, joka esiintyy niissä mainoksissa. CCTV on siis Kiinan valtion omistama valtakunnallinen televisioyhtiö ja tavoittaa noin 1,2 miljardia katsojaa. Ei mikään pieni lafka. Kiina on urheilun suurmaa, varsinkin kesälajeissa. Tokion kesäkisoista he saavuttivat 38 olympiakultaa ja yhteensä 89 mitalia. Pekingin talvikisoistakin he nappasivat viisitoista mitalia, joista yhdeksän kultaisia.
Vuosina 2021-2022 valmensin Kiinan hiihtomaajoukkueessa, nyt olen astetta alempana, Heilongjiangin provinssitiimissä. Tällä reissulla urheiluministeri ei käy moikkaamassa ja valvomassa, että hoidan hommani hyvin. Maajoukkuetoimintaan ”urheiluhullu” ministeri osallistui todella aktiivisesti, päätti mitä kannatti valmennuksellisesti tehdä ja kävi tarkistamassa, että kilpailut sujuivat hyvin. Minäkin pidin esitelmiä hänelle valmentamisesta ja vedin myös hänelle jonkun näytösharjoituksen valmennuskeskuksessa. Saman tein naismaajoukkueen kanssa myös varapääministerille Pekingissä. Tuntui vähän hölmöltä reissata kolme päivää, jotta voisimme hetken esiintyä ministerille. Mutta näin täällä, siis.
Provinssitasolla on leppoisampaa, ilmapiiri on rennompi eikä sitä päivittäistä stressiä esiinny samalla tavalla. Pandemiakin on väistynyt ja se on rauhoittanut elämistä ja olemista. Ensi talvena on tärkeät monilajikilpailut, China Gamesit, eli käytännössä Kiinan mestaruuskilpailut. Siksi minä olenkin täällä, auttamassa Heilongjiangin provinssia menestykseen. Vuonna 2025 on seuraavat tärkeät kilpailut, Asia Games, eli maanosan monilajikilpailut ja sitten onkin jo talviolympialaiset. Näitä kilpailuja arvostetaan korkealle ja näihin panostetaan. Kysyin tietenkin Trondheimin hiihtolajien MM-kisoista vuonna 2025, mutta maailmanmestaruuskisoja ei arvosteta. Niihin mennään, tai sitten ei.
Valmentajia arvostetaan, oikeastaan paljon enemmän kuin Suomessa. Täällä minä olen kaikille ”Coach” tai jopa ”Sir”, se hymyilytti aluksi, mutta nyt siihen on jo tottunut, ihan sama. Valmentajaa kuunnellaan ja totellaan, kukaan ei pahemmin kyseenalaista päätöksiäni. Paitsi yksi valmennettava, joka on käynyt kolmet olympiakisat ja ollut kymppisakissa nuorten MM-kilpailuissa, 15-vuotiaana. Olenkin kehottanut häntä puhumaan, kyseenalaistamaan ja keskustelemaan avoimesti. Tämä onkin onnistunut erinomaisesti, koska hän on ollut paljon ulkomailla ja tietää miten muualla toimitaan. Juttelemme lähes ennen jokaista harjoitusta ja päätämme yhdessä mitä tehdään. Aika usein hän saa tahtonsa läpi. Haluan siis antaa hänellekin vastuuta omasta harjoittelustaan, samalla hän on päättämässä myös mitä muut ryhmäläiset tekevät. Hänen pitäisi oikeastaan joka harjoituksessa kantaa kapteenin nauhaa. Meillä synkkaa hyvin, toivottavasti se näkyy myös tuloksissa. Teen omalle ryhmälle valmennusohjelmat itsenäisesti kysyttyäni mielipiteitä ”kapteenilta”. Lähetän sitten perjantaisin seuraavan viikon englanninkielisen ohjelman tulkilleni, joka kääntöä sen kiinaksi. Minä raportoin johtajille myös jokaista harjoitusta, miten se on onnistunnut ja miten urheilijat ovat pärjänneet. Olen tottunut tähän järjestelmään, olen kirjoittanut näitä englanninkielisiä raportteja jo vuodesta 2018. Se kuuluu tähän kulttuuriin, eikä kukaan kyseenalaista sitä. Ainakin joutuu itse oikeasti analysoimaan jokaista harjoitusta ja väitän, että se on kehittänyt minua valmentajana. Systeemi pakottaa myös johtajia osallistumaan kentällä tehtyyn työhön – kaikki ovat mukana valmennustoiminnassa, hyvässä ja pahassa.
Tässä provinssitiimissä on yhteensä noin viisikymmentä urheilijaa. Tämä taitaa olla maan suurin hiihtoprovinssi, koska olemme Koillis-Kiinassa, jossa on ankarat talvet. Täällä on myös Kiinan talviurheilukaupunki, reilun kymmenen miljoonan asukkaan Harbin. Kolmella tiimin urheilijalla on kokemusta kilpailemisesta Olympia- ja/tai MM-tasolla. Kiinalaisia valmentajia on neljä, kolme naista ja yksi mies, sekä minä viidentenä valmentajana. Meillä on myös lääkäri, fysioterapeutti sekä välinehuoltaja tiimissämme. Tällä kokoonpanolla pärjäämme oikein hyvin.
Olemme olleet aika syrjässä muusta maailmasta, aluksi neljä viikkoa Yabuli Ski Resort -nimisessä valmennuskeskuksessa Koillis-Kiinassa. Sieltä olisi ollut autolla reilut 300 kilometriä Venäjän Vladivostokiin tai Pohjois-Korean rajalle. Ei tehnyt nyt mieli vierailla kummassakaan. Yabulissa harjoittelimme 400-1350 metriä merenpinnasta. Tällä oli kaikki hiihtourheilun suorituspaikat, sillä Universiadit järjestettiin paikkakunnalla vuonna 2009. Toiset neljä viikkoa vietin Sisä-Mongoliassa Daihai nimisessä paikassa. Täällä järjestetään ensi talvena China Gamesit, joten täälläkin suorituspaikat ovat todella hyvät 1300-2100 metrin korkeudella. Aika monen provinssin urheilijat ovatkin täällä harjoittelemassa ja asuvat 1700 metrin korkeudella. Minulla onkin noin kymmenen tuttua maajoukkueesta täällä, koska varsinaisia maajoukkueita ei tällä hetkellä ole hiihdossa tai ampumahiihdossa. Esimerkiksi Aasian nopein hiihtäjä on täällä pitkällä korkeanpaikanleirillä. Heilongjiangin provinssi pitää täällä leiriä kolme kuukautta.
Kiinanalainen harjoittelukulttuuri eroaa aika paljon suomalaisesta. Täällä ei säästellä, vaikka eletään kesäkuukausia. Tehoja tehdään monta kertaa viikossa, melkein päivittäin, urheilijoille huudetaan ja räyhätään. Minulle tämä on vieläkin outoa, mutta en enää sekaannu tähän. Yritin joskus vuosia sitten. Minä en voi ison maan kulttuuria muuttaa, vaikka se omia arvoja vastaan sotiikin. Ja, kuten jo mainitsin, maa kerää melkoisesti menestystä arvokisoista, joten eiväthän he täysin väärässä voi olla. Tämä menetelmä sopii kuitenkin huomattavasti paremmin teho- ja taitolajeissa, joissa tekeminen perustuu toistoihin. Olenkin pohtinut, että eihän Kiina ole viime vuosina ollut kovin menestyvä maa kestävyyslajeissa, vai onko? Totean kuitenkin myös, että täällä näkee nykyään myös ”länsimaalaista” valmennuskulttuuria, omasta mielestäni laadukasta toimintaa.
Valmentajana pärjäät täällä, jos osaat sopeutua, etkä edes yritä tuoda omia tapoja ja käytäntöjä heille. Kiinassa eletään kiinalaisittain, maassa maan tapaan. Itse olen pärjännyt sillä, että olen ollut myönteinen melkein joka asialle, ja olen sitten kuitenkin tehnyt hommat omalla tavallani, vähän salaa. Ei pidä stressaantua mistään, parempi että vain seuraa sivusta mitä seuraavaksi tapahtuu. Koska aina tapahtuu ja se onkin kiehtovaa, ja välillä todella viihdyttävää. Ainakin täällä saa uusia kokemuksia ja elämyksiä.
Lopuksi, Kiinassa on pohjoismaisille lajeille upeat olosuhteet, heillä on valtavasti intohimoa tehdä työtä ja menestyä. Heille tarjotaan resurssit ammattimaiseen toimintaan. Mutta, heiltä puuttuu hiihtokulttuuri, se tärkein. Halua on enemmän kuin tietoa ja ammattitaitoa. Tällä menolla heillä on tulevaisuudessa sitäkin – hiihtokulttuuria.
Kiitos, kun pääsit näin pitkälle. Minäkin kiitän, että sain esittää omia ajatuksiani urheilusta Vuokatti Sportin välityksellä. Hyvää kesän jatkoa kaikille, nähdään viimeistään kisaladuilla, Suomessa.
Glenn Lindholm
Takaisin ylösSiteerasin hieman William Shakespearea, koska se sopi mielestäni hyvin tähän ”hiihtopulmaan”. Alkukesästä on keskusteltu paljon valmennus- ja maajoukkueryhmistä, sekä Suomessa että ulkomailla, jopa Norjassa. Päähuomion on vienyt Suomen Hiihtoliiton vaikea taloudellinen tilanne. Sehän heijastuu nyt myös suoraan maajoukkuetoimintaan, joka on supistunut merkittävästi. Kritiikkiäkin on esitetty, hyvä niin. Mutta, tämä on tuonut myös hyviä asioita.
Kaikki maajoukkuehiihtäjät nimettiin viimeistään kesäkuussa, 18-vuotiasta aikuisten A-maajoukkueeseen. Tämä prosessi kesti tällä kertaa kauan ja ainakin tähän pitää jatkossa saada merkittävä muutos. Harjoituskausihan alkaa yleisesti 1. toukokuuta, joten siihen pitää ainakin tulevaisuudessa pyrkiä, että maajoukkueet ovat silloin selvillä ja sopimukset allekirjoitettu, myös valmentajien ja muun henkilökunnan. Esimerkiksi FSS:n aikuisten valmennusryhmä oli ensimmäisellä lumileirillä jo huhtikuun lopulla. Kerettiin hyödyntämään Pohjois-Suomen parhaimmat hiihto-olosuhteet. Myös puolustusvoimien ryhmät pääsivät aloittamaan harjoituskauden normaalisti. Pieni toimija on usein vikkelämpi toimiessaan.
Se, että A-maajoukkueella on tällä harjoituskaudella vain pari ulkomaanleiriä ei ole tietenkään optimaalinen tilanne. Eniten kärsii mielestäni nuoret tulijat, jotka tarvitsisivat kokemusta harjoittelusta ja elämisestä parhaiden kanssa, hyvissä harjoitusoloissa. Aikaisemmin maajoukkue on harjoitellut paljon Vuokatissa, mutta nyt näille leireille laitettiin ruksi päälle, peruttiin. Tähän vajeeseen koitetaan vastata maajoukkuevalmentajien vetämällä päivittäisvalmennuksella. Tämä on hyvä lisä tässä kokonaisuudessa, jos urheilija pystyy hyödyntämään Vuokatin harjoitusoloja.
Tilanne vaikuttaa tietenkin maajoukkueurheilijoiden valmistautumiseen kauteen, mutta myös kaikkiin nuoriin tuleviin hiihtäjiin. He eivät pääse läheltä näkemään, kokemaan ja seuraamaan, kun tasavallan huippuhiihtäjät harjoittelevat. He eivät pääse kätevästi tapaamaan esikuviaan, syömään samassa ruokalassa tai pyytämään nimmareita. Toivottavasti tällä ei ole suurempaa merkitystä isossa kuvassa, koska me tarvitsemme kaikkia hiihtäjiä pitääkseen laji elinvoimaisena. Onneksi Vuokatti Sport järjesti tutun Become a Champion -tapahtuman. Ainakin 170 nuorta hiihtäjälupausta pääsi leirillä näkemään idoleitaan läheltä, nyt myös kesällä, rennommassa ilmapiirissä.
Olympiavoittaja Iivo Niskasen päätöksestä jättäytyä maajoukkueesta harjoituskaudella on tietenkin keskusteltu. Hyvä, että se on herättänyt mielenkiintoa, jopa yli laji- ja jopa maarajojen. Iivo Niskasen ratkaisu on mielestäni hyvin looginen ja jopa odotettu. Miksi sitoutua johonkin, jos ei kuitenkaan koe hyötyvänsä siitä? Hiihto on kuitenkin yksilölaji. Iivo on viime vuosina toiminut ”veturina” miesten maajoukkueessa, hän on ainoana henkilökohtaisena arvokisamitalistina asettanut riman kansainväliselle tasolle. Hän on ollut tärkeä mittari leireillä. Mutta, onko Iivolle löytynyt tarpeeksi haastajia leireillä, sellaisia, jotka olisivat laittaneet Iivon koville ja puskeneet häntä eteenpäin? Ei varmaan ihan jokaisessa harjoituksessa. Iivo Niskasella on jo niin paljon menestystä vyöllään, että hän pystyy myös taloudellisesti tekemään tällaisen irtioton. Samoin teki myös Norjan ykköstykki, Johannes Hösflot Kläbo ja moni muukin on pohtinut samaa ratkaisua, myös Suomessa. Nyt oli kuitenkin hyvä, että muut huiput pysyivät liiton toiminnassa, koska muutenhan olisi voitu kyseenalaista koko valmennusjärjestelmän tarpeellisuutta.
Valmennuksellisesti johonkin ryhmään kuuluminen voi olla jopa ongelmallista. Yleensä kaikki sitoutuvat noudattamaan valmentajien laatimaa harjoitusohjelmaa. Mutta, mitä jos kokee, ettei se itselle sovikaan? Jos ohjelma ja painotukset ovat aivan toisenlaiset, kuin oman henkilökohtaisen valmentajan kanssa tehdyt valmennukselliset ratkaisut? Näinhän se aika usein onkin. Voiko siis joku huippuhiihtäjistä tällä kaudella jopa hyötyä siitä, että leirejä on vähemmän, että voi noudattaa niitä omia toimivia kuvioitaan? Uskon, että näin on. Suomen eri lajien yksilöurheilu perustuu edelleen pitkälti valmentaja-urheilija-taistelijapareihin. He tekevät tiivistä yhteistyötä; suunnittelu, toteutus ja seuranta toimii. Maajoukkueleirit toimivat hyvinä kontrollipätkinä, tilannetsekkauksina, että ollaan muiden vauhdissa. Tämä on kokonaisuus, jonka pitää toimia.
Tämä kevät ja alkukesä on vihdoin tuonut myös ”tallimeininkiä” takaisin perinteiseen maastohiihtoon. Joku saattaa vielä muistaa esimerkiksi eteläpohjalaisen Jussi-tallin vuosikymmenien takaa. Nyt on syntymässä taas vähän samaa henkeä. Tällaista toimintaahan on ollut jo pitkään Ski Classicin puolella, jossa eri maiden urheilijat ovat maratonmatkoilla edustaneet samaa tiimiä. Yleensä taustalla on ollut yritysmaailman sponsori. Malli on tietenkin otettu ammattilaispyöräilystä, jossa on toimittu näin jo pitkään. Tätä viritettyä meininkiä voi parhaillaan seurata Tour de France-etappiajossa.
Moni maajoukkuetason hiihtäjä liittyi siis tänä keväänä niin kutsuttuun E-maajoukkueeseen, Electrofit-ryhmään. Kokeneet valmentajat ja lahjakkaat hiihtäjät tekevät hiihtohommaa yhdessä. Olen seurannut menoa vain somen välityksellä, mutta toiminta vaikuttaa systemaattiselta, iloiselta ja ammattimaiselta. Heistä tulee hyviä haastajia liiton toiminnalle. Toivottavasti tulevaisuudessa löytyy enemmänkin tämäntyyppisiä ratkaisuja. Oikeastaan moni aikuisten huippuseura toimiikin jo tämän mallin mukaisesti. Tämä tuo hyvän lisän suomalaiseen hiihtoon.
Eli, kyllä tämä tästä. Vaikeuksien kautta voittoon. Usko suomalaiseen hiihtoon ei lopu, koskaan! Ja aina voi peilata näitä pieniä hiihtopulmia siihen, mitä muualla maailmassa tapahtuu.
Glenn Lindholm
Takaisin ylös
Olen ilolla ja suurella mielenkiinnolla seurannut Become a Champion -leiriläisten menoa Vuokatissa. On ollut aivan mahtava nähdä, että näin paljon nuoria hiihtäjä ovat tulleet harjoittelemaan ja viettämään reipasta yhdessäoloa samanhenkisten kanssa, heinäkuussa. On myös hienoa, että nuoret hiihtolupaukset ovat saaneet ohjeistusta ja jopa valmennusta maailman huipuilta, esikuviltaan. Tätä me tarvitsemme. Näin viemme suomalaista hiihtoa eteenpäin ja turvaamme tulevaisuuden lajillemme. Kaikki yhdessä, kohti samaa päämäärää.
Noin 170 nuorta hiihtäjää ei voi olla väärässä. Tämä on oikea paikka ja sopiva ajankohta tällaiselle suurleirille. Vanha sanonta kuuluu, että hiihtäjät tehdään kesällä. Tämä on osittain totta, mutta kuuluu enemmän aikuisurheiluun, silloin kun lajivalinta on tehty ja laji sattuu olemaan maastohiihto. Silloin pitää harjoitella paljon lajinomaisesti myös kesällä. Toivon kuitenkin, että lapset ja nuoretkin harrastavat monipuolisesti eri urheilulajeja. Ainoastaan sillä tavalla voidaan kehittää liikunnallisia taitoja, joita tarvitaan myös hiihdossa ja tekniikoiden oivaltamisessa. Mutta, ei voi kuitenkaan olla niin, että muistetaan hiihtäminen vasta sitten, kun ensilumi sataa maahan asti. Meidän on pidettävä mielenkiintoa hiihtoa kohtaan yllä myös keväällä, kesällä ja syksyllä, eli vuoden ympäri.
Tämä on oikeastaan helpottunut todella paljon viime vuosien aikana. Huippuhiihtäjät ovat ahkeria käyttämään ja hyödyntämään sosiaalisia alustoja netissä, näitä, joita nuorisokin seuraa. Nuorempi sukupolvi näkee melkein päivittäin, miten esikuvat harjoittelevat, mitä he tekevät vapaa-ajallaan, miten he elävät urheilijaelämäänsä. Näin ei aina ole ollut, eikä varsinkaan silloin, kun itse olin nuori. Silloin viikon huippuhetki oli, kun pääsi tekemään samaa viikoittaista harjoitusta oman seuran edustushiihtäjien kanssa. Voi että, sitä kunnioituksen määrää, kun näki miten kansallisen tason hiihtäjä loikkasi sauvarinteessä, puuskuttaen. Silloin unelmoi, että voisi jonain päivänä olla kuin hän – edustushiihtäjä, ainakin seurassa. Tätä meininkiä näen nyt myös Become a Champion -leirillä, isommin ja laadukkaammin toteutettuna. Tästä tällainen hiihtoniilo, jota välillä myös nylkyksi kutsutaan, on erittäin iloinen.
Tällainen tapahtuma kasvattaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sitä, että tehdään ja koetaan asioita yhdessä. Sitä, että pukeudutaan ainakin välillä samoihin paitoihin tai asusteisiin. Tärkeintä ei ole harjoitukset, tai se, että just tämän leirin aikana kehitetään jotain tiettyä ominaisuutta. Tätä pitää lähestyä laajemmassa kuvassa, miten tällainen tapahtuma saa lapsia innostumaan lajista. Sitä kokemusta, että muutkin rakastavat näitä samoja asioita, hiihtämistä ja harjoittelua. Aika moni tulee kuitenkin pieneltä paikkakunnalta ja pienestä seurasta, jossa ei välttämättä ole kovin paljon yhteistä toimintaa tarjolla. Heille tämä saattaa olla koko vuoden tärkein tapahtuma, jopa tärkeämpi kuin talven kilpailut.
Vanhemmat ovat tietenkin tässäkin asiassa avainasemassa. He ovat niitä kolmen K:n tyyppejä, jotka ”kannustavat”, ”kuskaavat” ja ”kustantavat”. Jos heitä ei jokin asia kiinnosta, niin vaikeatahan se on lapselle päästä mukaan johonkin toimintaan. Toivon kuitenkin, että vanhempien neljäs K ei todellakaan olisi ”kilpailevat”, lapsensa kautta. Näin ei kuitenkaan kovinkaan usein ole, mutta sitä esiintyy, kaikissa lajeissa. Olen nähnyt videoista ja kuvista, jotka ovat pyörineet somessa, että myös vanhemmat ovat olleet seuraamassa leirin harjoituksia ja tapahtumia. Tämä on hienoa, se osoittaa, että hiihto on perheen yhteinen asia ja harrastus. Minäkin olen isä, mutta nyt jo eri roolissa. Oma esikoinen on jo Become a champion -leirillä mukana valmentajana ja esikuvana. Tästä olenkin erityisen ylpeä. Varsinkin yksi postaus Instagramissa sykähdytti isää, kun hiihtäjäpojan äiti ihmetteli, kun hänen poikansa lähtee Norjan Sjusjöenista keskellä kesää Suomen Vuokattiin leirille, koska eräs @remilindholm on valmentamassa…
Minä koitan tietenkin pohtia miten tätä konseptia voisi kehittää, jalostaa. Seuraava vaihe voisi olla esimerkiksi Become an Endurance Champion -leiri, kestävyyslajien yhteinen tapahtuma, jossa lapset pääsisivät testaamaan muita kestävyyslajeja helposti ja kätevästi. Olen täysin varma siitä, että kaikki eivät tässä vaiheessa vielä ole löytäneet itselleen sen sopivimman lajin. Vuosikymmeniä sitten, silloin kun SVUL:n keskusjärjestö oli vielä voimissaan, järjestettiin Suurleirit. Tämä oli lasten ja nuorten monilajileiri ja muistan ainakin yhden tällaisen tapahtuman, jossa olin itse mukana Vierumäen urheiluopistolla. Jokaisesta hiihtopiiristä oli paljon hiihtäjiä ja asuminen tapahtui teltoissa. Harjoittelimme paljon yhdessä ja leirin aikana oli myös piirien välinen rullahiihtoviesti, jota pidettiin Lahden kasarmialueella. Kisasta jäi mukavia muistoja, kuten tietenkin myös leiridiskosta, yhdessä muiden lajien nuorten kanssa. Tällaiset asiat yhdistävät, kasvattavat yksilöurheilijoiden joukkuehenkeä. Sitähän me tarvitsemme. Yhdessä tekemistä. Jotta saamme nauttia tulevista mestareista.
Glenn Lindholm
Takaisin ylösOlympiadi on olympiakisojen välinen nelivuotiskausi. Suunnistus ei ole olympialaji, mutta se on mielestäni urheilua parhaimmillaan, jossa mielen ja kehon on tehtävä saumatonta yhteistyötä, lähdöstä erinäisiä haasteita ratkoen maaliin. Siksi olen onnellinen, että maailman paras suunnistustapahtuma, Jukolan viesti, myönnettiin Sotkamolle ja Vuokatille vuodelle 2027. Siihen on aikaa neljä vuotta, sopivasti yksi olympiadi. Voisi kuvitella, että aikaa on vielä paljon, mutta näin ei todellakaan ole. Jukolan ja Venlojen viestit vaativat järjestäjiltä todella paljon.
Seurasin tämän vuoden Jukolan viestiä erityisellä mielenkiinnolla. Sehän järjestettiin naapurikaupungissani Porvoossa. Tapahtumasta kirjoitettiin paikallislehdissä jo vuosia etukäteen. Kaikki ymmärsivät, että nyt on vähän erityisempi tapahtuma tulossa, vajaat 20000 suunnistajaa ja yhteensä noin 50000 vierasta, oikeastaan keskelle ei mitään, kymmenen kilometriä kaupungista kaakkoon. Ei valmista infraa eikä oikeastaan yhtään kiinteää rakennusta kilpailualueella. Mutta metsää, tämän näytelmän estradi, sitä tiesin löytyvän riittävästi. Olenhan minä noilla seuduilla aika paljon kuntoillut. Luotin myös järjestävän seuran OK Trianin organisaatioon ja talkoohenkeen. Eli, mithään hättää, siis!
Minua olisi kuitenkin hirvittänyt, jopa pelottanut. Mutta, suunnistusväki on tottunut ratkomaan kiperiäkin ongelmia. Olen jo 1980-luvun alkupuolella ollut mukana järjestämässä suunnistuskisoja ja pienenä poikana antanut pienen panokseni talkoolaisena esimerkiksi kotimetsieni SM-kisoissa. Olen kasvanut siihen, että asiat hoituvat hyvällä yhteistyöllä ja myönteisellä asenteella. Tällä kertaa en päässyt talkoolaiseksi, olin kartalla liian kaukana Porvoosta. Harmi! Olisin halunnut kokea tämän mielettömän hienon tapahtuman. Olen kuitenkin eri medioista käsittänyt, että kaikki sujui Porvoossa hyvin, rastit olivat oikeissa paikoissa ja että kokonaisuus toimi. Nythän en tiedä tapahtuman taloudesta mitään, mutta toivottavasti viimeisen viivan alle jäi mukava plusmerkkinen lukema.
Seuraavaksi pääsee Kauhava, Mikkeli ja Kotka näyttämään osaamisensa, ennen kuin on Sotkamon vuoro. Näistä järjestelyistä kannattaa tietenkin kerätä oppia ja vinkkejä omaan tapahtumaan. Kannatta ehkä myös käydä vilkaisemassa miten Ruotsin Tiomilassa asiat rullaa. Siellä ollaan ainakin menossa kohti tasa-arvoisempia viestejä naisille ja miehille. Ainakaan kaikkia pyöriä ei kannata keksiä uudestaan. Sotkamon Jukolan kilpailunjohtaja Jyrki Uotila tietää todellakin miten karttaa pidetään ja mihin urakkaan kainuulaiset ovat lähteneet. Hän onkin kiertänyt Jukolan viestejä melkein viidenkymmenen vuoden ajan. Mielenkiintoista onkin, että Jukola järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Kainuussa, ja onhan tämän nyt koko pienen maakunnan Jukola, ei pelkästään Sotkamon. Nyt päästään vihdoin Vuokatinvaaran hienoihin ja todella haastaviin maastoihin.
Vuokatti on tunnettu maailmanluokan hiihtopaikkana jo yli 70 vuoden ajalta. Aikaisemmin hiihtäjät suunnistivat myös enemmän harjoitusleireillään. Tästä minullakin on muistoja. Jokaisella Vuokatin leirillä oli ainakin yksi harjoitus, jossa suunnistimme ja ainahan siitä syntyi kilpailu. Vaarojen rinteitä juostiin ylös ja alas. Yleensä ainakin minä olin aivan hukassa. Luulin osaavani suunnistaa, lähdin siis rohkeasti ja täynnä itseluottamusta liikkeelle ja aina tulin parin tunnin päästä nöyränä poikana takaisin, väsyneenä ja hitaasti – lyötynä. Vaaran maisemat ulosmittasi sekä taidon että kunnon. Kumpaakaan ei ollut riittävästi tuohon maastoon. Veikkaankin, että moni kuntosuunnistaja tulee yllättymään vuoden 2027 Jukolassa. Nyt olisi siis yksi olympiadi aikaa ”reenata”, kunto-ominaisuuksia ja suunnistustaitoa.
Ja hei, tällä kertaa kilpailukeskus ei ole korvessa, pellolla tai metsäaukeamalla, vaikka Kainuussa ollaankin. Sotkamon Jukolassa voidaan nauttia koko Vuokatin infrasta, ihan kaikesta mitä siellä on tarjolla, ja sitä on paljon. Sotkamon Jukolasta tulee erilainen myös tässä mielessä, tietynlaista cityhenkeä Kainuussa.
Nyt on Jukolan ja Venlojen viestit myönnetty Sotkamolle. Varsinainen työ voi alkaa. Karttoja uudistetaan, rastipisteitä mietitään, kilpailukeskusta pohditaan ja talkoolaisia ruvetaan vähitellen houkuttelemaan mukaan tapahtumaan. Mietitään majoituspalveluja, liikenneasioita, jätteiden lajittelua ja varmistetaan sähkö- ja nettiyhteyksiä. Miten tiedotus hoidetaan ja miten lääkäri- ja ensiapupalvelut? Ketkä huolehtivat turvallisuudesta ja miten saadaan tarpeeksi ruokaa ja juomaa kaikille? Tässä tapahtumassa on niin paljon asioita mietittävänä, jotka eivät liity varsinaisesti kilpailusuoritukseen, mutta joiden pitää toimia moitteettomasti.
Haaste on valtava, mutta olen varma, että kainuulaiset järjestävät ikimuistoisen Jukolan. Nälkämaan laulun hengessä mennään, ihastellaan Kainuun luonnonkauneutta sekä kainuulaisten sisukkuutta ja ahkeruutta, vajaan olympiadin jälkeen.
Glenn Lindholm
Takaisin ylös
Vuokatin Aateli Race järjestetään ensi viikolla jo 19:nnen kerran. Tiistaina ja keskiviikkona käytävä rullahiihdosta ja maastojuoksusta koostuva kilpailu on suomalaishiihtäjien perinteinen kesäkunnon mittari, joka kerää jälleen useita kotimaisia kärkinimiä. Listalla ovat esimerkiksi Iivo Niskanen ja Krista Pärmäkoski.
Vuokatti Ski Team Kainuun Eveliina Piippo on yksi niistä, joiden kesään Vuokatin Aateli Race perinteisesti kuuluu.
– Vuokatin Aateli Race on yleensä hyvä kahden päivä harjoituskuuri. Samalla pääsee näkemään ainakin toivottavasti tasoa maailman kärkeen verrattuna. Treeneissä on ollut vähän alkukankeutta, mutta nyt kesäkuun puolella on mennyt paremmin, Piippo sanoo.
Myös Vuokatin Aateli Racessa hyödynnettävä VuokattiSportin rullaradan lisäosa oli pitkään toivottu, ja se on valmistuttuaan ollut hiihtäjien mieleen.
– Olen viihtynyt hyvin rullaradan uudella puolella. Nousukulmat on parasta, Piippo sanoo.
Vuokatin Aateli Raceen ja alle 18-vuotiaiden Junior Aateli Raceen on ilmoittautunut lähes 180 urheilijaa.
Rullahiihto-osuuksilla uudistuksia
Tapahtuma alkaa tiistaina 27. kesäkuuta 18-sarjalaisten Junior Aateli Racella, jossa ensin maastojuoksu (klo 10) ja sitten rullahiihto (klo 12). Rullahiihto-osuus käydään tällä kertaa kokonaisuudessaan uudella Tekniikkarinteen stadionilla.
Aikuisten Vuokatin Aateli Race alkaa perinteisesti tiistaina Vuokatinvaaralle hiihdettävällä prologilla. Miesten ensimmäinen startti on klo 16 ja naisten klo 17. Kolmiosainen kilpailu jatkuu keskiviikkona 28. kesäkuuta maastojuoksulla (miehet 4,5 km ja naiset 3 km) ja huipentuu iltapäivällä 12,5 kilometrin rullahiihto-osuuteen (klo 12.30 miehet ja klo 13.45 naiset). Tänä vuonna matka on kaikille 12,5 kilometriä, kun aiemmin naiset ovat hiihtäneet 10 kilometriä ja miehet 15 kilometriä. Uutta on myös se, että alkuosa rullahiihdosta käydään uudella Tekniikkarinteen stadionilla, jonka jälkeen matka jatkuu totutusti Vuokatinvaaran päällä sijaitsevaan maaliin.
Tapahtumasta tulee tv-kooste YLE TV2:lla lauantaina 8.7. klo 19.15–20.30.
Vuokatin Aateli Racen järjestää Vuokatti Ski Team Kainuu yhteistyössä Hiihtoliiton, Vuokatin Aatelin ja Vuokatti Sportin sekä muiden yhteistyökumppanien kanssa.
Vuokatti Ski Team Kainuun Eveliina Piippo rullaradan uudella osalla. © Vuokatti Ski Team Kainuu / Heidi Lehikoinen
Takaisin ylösTaas mennään, tiistaina ja keskiviikkona heti juhannuksenvieton jälkeen. Pikkusuksitaiteilijoiden kannattaa jättää juhlimisen vähemmälle, jos meinaa pärjätä. Maamme parhaimmat maasto- ja ampumahiihtäjät, hiihtosuunnistajat ja yhdistetyn urheilijat kokoontuvat jo perinteiseen Vuokatin Aateli Race -mittelöön. Se on julma tapahtuma kilpailijoille. Kolme hapokasta otatusta vajaan vuorokauden sisällä. Naisista ja miehistä otetaan mittaa vapaan rullasuksilla ja maastojuoksussa. Kaksi kertaa maali sijaitsee Vuokatinvaaran päällä. Ei ole helppoa, ei. Eikä ole tarkoituskaan.
Vähän taustaa. Yli kolmekymmentä vuotta sitten, vuonna 1992, olin itse mukana vastaavassa tapahtumassa Viron Otepäällä. Tehvandin valmennus- ja kilpailukeskuksessa järjestettiin toiset Suverull-kisat. Viro oli itsenäistynyt edellisenä vuonna, joten kaikesta oli pulaa. Hiihto oli kuitenkin suosittu laji ja siihen panostettiin. Heillä oli nuoria lupaavia hiihtäjiä tulossa, kuten Smigun, Veerpalu ja Mae. Suverullissa lajeina oli samat, eli vapaan rullahiihto ja maastojuoksu. Kilpailu alkoi rullahiihdon väliaikalähdöllä. Urheilijat käyttivät omia rullasuksiaan, vain merkki ja malli oli määrätty. Käytössä oli suomalaiset rullasukset pienillä pyörillä. Niitä sitten viritettiin ja säädettiin edellisenä yönä, laakerit pestiin huolellisesti ja ne makasivat bensiinissä aamuun asti. Käsittelyn jälkeen ne olivat varmasti puhtaat ja kuivat, sekä nopeat ja vaaralliset. Jotkut pyörät leikkasivat tietenkin kisassa kiinni ja silloin ei Otepään vauhdikkaissa laskuissa naurattanut.
No, pärjäsin hyvin ja pääsin palkintopallille hiihtojätti Vladimir Smirnovin viereen. Juoksussa hymy hyytyi, varsinkin minulta. Kympin maastojuoksu Otepään tulevilla maailmancupradoilla ei ollut herkkua, ei todellakaan. Välikuolemia tuli vähän jokaisessa nousussa. Mutta, hiihtojätti Smirre näytti tässäkin lajissa suuruutensa. Käsittämätöntä juoksuvauhtia noin isolta mieheltä. Uskomatonta! Me parikymppiset miehet opimme jotain – maailmanluokan hiihtäjät juoksevat myös kovaa. Kestävyyslaji! Kävin aikoinaan Suverullissa noin kymmenen kertaa ja tapahtuma paisui, parhaimmillaan taisi olla yli kymmenentuhatta maksanutta katsojaa, jotka näkivät maailman parhaita hiihtäjiä kesävarusteissa ja saivat nauttia erinäisistä oheistapahtumista. Suomestakin lähti useasti maajoukkue näihin kisoihin. Suverull oli äärimmäisen hyvin järjestetty, ja toimi varmaan Aateli Racen kilpailunjohtajalle Hannu Koivusalolle hyvänä mallina. Sitten hiipui Viron hiihto, erinäisistä syistä, ja Suverullkin jäi muistoihin. Aikansa kutakin.
Mutta, Aateli Race jaksaa kiinnostaa, tämä taitaa olla jo yhdeksästoista kerta, kun mitellään Vuokatissa. Suomessa hiihtäjiä riittää ja yleisökin haluaa tietää, miten kesäharjoittelu edistyy. Tänä kesänä Hiihtoliitolla on taloudellisesti vaikeampaa eikä varsinaista maajoukkueleiriä pystytä järjestämään Aateli Racen yhteydessä. Toivottavasti kuitenkin mahdollisimman moni huipuista ovat mukana. Se olisi tärkeää myös nuorisolle, tuleville tähdille, että pääsisivät näkemään helposti ja läheltä, mitä vauhtia maailmanhuiput pitävät kesälläkin, sekä rullasuksilla, että juosten. Molemmathan ovat tärkeitä harjoitusmuotoja hiihtäjille. Tänä kesänä kiinnostaa erityisesti se, miten Vuokatin uudistettu rullahiihtorata soveltuu takaa-ajoon. Veikkaan, että hyvin. Isommat nousut takaavat, että peesaajilla on vähän rankempaa. Takaa-ajossakin on siirrytty nykyaikaan, kun naiset ja miehet kisaavat samalla 12,5 kilometrin matkalla. Kolmas ”uutuus” taitaa olla, että miehet ovat tällä kertaa vuorossa ensin, kaikissa lajeissa.
Tällaiset tapahtumat ovat suosittuja Norjassa. Blink sekä Toppidrettsveka ovat ehkä tunnetuimmat ja houkuttelevat huippuja monista maista, tänä vuonna myös Suomesta. Hiihdosta tulee varmasti tulevaisuudessa yhä ympärivuotisempi laji, pakostakin. Voi olla, että joudumme joskus haaveilemaan lumesta, talvellakin. Tähän kannattaa varautua ajoissa. Toivoisinkin, että Suomessa löytyisi uskallusta järjestää enemmänkin rullahiihtotapahtumia. On hyvä pitää hiihtoa ”framilla” myös kesällä. Vuokatin Aateli Race on hyvä veturi, olisi hyvä saada peesaajia kyytiin. Koska, kilpailu on paras harjoitus, varsinkin kesällä. By the way, tällä viikolla luin netissä, että Ahvenanmaalla oli järjestetty rullahiihdin piirinmestaruuskisat. Sieltäkö kaikkien pitää ottaa mallia?
Junioriaateli kisataan siis tiistaina 27.6. ja Vuokatin Aateli Race käynnistyy tiistaina 27.6. prologilla ja keskiviikkona 28.6. on vuorossa maastojuoksu ja rullahiihdon takaa-ajo. Kaikki tiedot tapahtumasta löytyvät vuokattiskiteam.fi -sivuilta. Menkäähän tsemppaamaan hiihtäjiämme sekä nauttimaan urheilusta parhaimmillaan, vaikkapa Vuokatinvaaran nousuun.
Glenn Lindholm
Hiihtomies, Kiinan maastohiihtomaajoukkueen valmentaja
Takaisin ylös
Vuokatti Sportin U18- ja U20- maastohiihdon haastajaryhmät valittu. U18 -ryhmäläiset aloittavat ensimmäisen leirinsä jo Aateli Racen aikaan.
Hietamäki Matias
Karhuniemi Konsta
Kontinen Otto
Korpikallio Emma
Laino Siiri
Loikkanen Sonja
Länsiluoto Väinö
Moilanen Veera
Mäenpää Nelli
Mäenpää Ida
Mäkinen Mandi
Niskanen Helinä
Ritvanen Arttu
Ruokostenpohja Elias
Salminen Konsta
Sumanen Siiri
Vesterinen Eveliina
Viinisalo Tuukka
Haara Eino
Haikola Eevert
Haimi Arina
Hakala Assi
Hietamäki Sini
Junkkala Jessica
Kinnunen Juuso
Koivisto Mikael
Kouvalainen Olli
Laatikainen Vertti
Nyberg Andrea
Oja Jirka
Palsinajärvi Melia
Rinta-Jaskari Jami
Saari Enni-Sofia
Salomäki Jaakko
Savolainen Iina
Sinkko Eero
Vuollet Sanni
Väisänen Veera
Päävalmentajana Niko Aapajärvi, apuvalmentaja vaihtelee
U18 Haastajaryhmän leirit kaudella 2023
Vuokatti 26.6.-2.7.2023 (6vrk)
Vuokatti 31.7.-6.8.2023 (6vrk)
Vuokatti 18.-24.9.2023 (6vrk)
Vuokatti 16.-22.10.2023 (6vrk)
Vuokatti 13.-19.11.2023 (6vrk)
U20 Haastajaryhmän leirit kaudella 2023
Vuokatti 6.-12.8.2023 (6vrk)
Vuokatti 24.9.-1.10.2023 (7vrk)
Vuokatti 22.-29.10.2023 (7vrk)
Vuokatti 19.-29.11.2023 (10vrk)
Lisätietoja:
Niko Aapajärvi +358443690454
Takaisin ylösVuokatille on myönnetty järjestelyoikeudet Jukolan viestiin vuodelle 2027. Maailman suurin suunnistustapahtuma rantautuu Kainuuseen ensimmäistä kertaa ja tapahtuma tullaan järjestämään yhteistyössä Vuokatti Sportin ja Sotkamon Jymyn kesken. Vuoden 2027 Jukolan viesti on järjestyksessään 78. ja samassa yhteydessä juostava Venlojen viesti järjestyksessään 49.
Yhteistuumin haetun tapahtuman vastuualueet jakautuvat niin, että Jymy vastaa tapahtuman kilpailuteknisten järjestelyjen suunnittelusta ja toteutuksesta, kun taas Vuokatti Sportin vastuulla on tapahtuman muiden tukitoimintojen kuten turvallisuuden, liikenteen ja ravintolatoiminnan suunnittelu ja toteutus. Vuokatti Sportin toimitusjohtaja Mari Varjonen oli luonnollisestikin tyytyväinen päätöksestä.
”Aivan upea juttu, ei voi muuta sanoa. Paljon on töitä tehtävänä seuraavan neljän vuoden aikana, mutta olen ihan varma, että näin innokas porukka saa aikaan upean tapahtuman. On ollut hieno päästä aistimaan sitä intohimoa, jolla alueen suunnistusihmiset suhtautuvat tähän prosessiin ja ennen kaikkea haluan nostaa esiin Sotkamon Jymyn väen. Heille pitää antaa jo tässä vaiheessa iso kiitos.”
”Kainuussa on maakuntana pitkät suunnistusperinteet ja tietysti Kainuun Rastiviikko antaa meille uskottavan pohjan suunnistustapahtumien järjestämiseen liittyen. Jo hakuprosessin aikana on käynyt selväksi se, että Jymyläísten lisäksi myös paljon muiden suunnistusseurojen jäseniä on innolla mukana. Tapahtuma onkin komea näyteikkuna koko Kainuulle.” toteaa Sotkamon Jymyn puheenjohtaja Antti Flöjt.
Vuokatti Sportin alue tarjoaa valmista infraa ja upeita maastoja
Tapahtuman kisakeskuksena tulee toimimaan Vuokatin Urheiluopiston alue, jonka valmis infra vähentää tilapäisrakentamisen tarvetta moneen muuhun Jukolan viestiin verrattuna.
”Olen kiertänyt Jukolan viestejä kohta 50 vuotta ja voinkin ylpeänä todeta, että vuoden 2027 Vuokatti-Jukola tullaan suunnistamaan täysin poikkeuksellisessa ympäristössä. Vuokatinvaaran maastot ovat kerrassaan upeat ja tulevat haastamaan ihan jokaisen, minkä lisäksi Urheiluopiston alue sopii kilpailukeskukseksi erinomaisesti. Uskon, että juuri kilpailukeskuksen tarjoama kokonaisuus oli iso syy siihen, miksi Jukolan viesti ylipäätänsä saatiin järjestettäväksi.” tulevan Jukolan viestin kilpailunjohtaja Jyrki Uotila toteaa.
Uotila kertoo saaneensa kehoituksia tapahtuman hakemiseen liittyen jo vuosikymmen sitten.
”Jukolan viestin entinen tekninen asiantuntija Heikki Peltola kehotti meitä harkitsemaan tapahtuman hakemista jo 10 vuotta sitten, viitaten juurikin alueen tarjoamiin mahdollisuuksiin.”
Samassa yhteydessä Jukolan viestin johtoryhmä myönsi vuoden 2028 tapahtuman järjestelyoikeudet Espooseen. Vuoden 2023 Jukolan viesti järjestetään tulevana viikonloppuna Porvoossa ja muut seuraavien vuosien tapahtumat tullaan järjestämään 2024 Kauhavalla, 2025 Mikkelissä ja 2026 Kotkassa.
Lisätiedot:
MariVarjonen
CEO/ Vuokatti Sport
mari.varjonen@vuokattisport.fi
+358 46 923 4653
Glenn toimii tällä hetkellä hiihtovalmentajana Kiinassa.
Vuokatti Sport järjestää totutusti U18 ja U20 maastohiihdon haastajaleiritoimintaa kaudella 2023.
Halukkaat voivat ilmoittautua ryhmän (U18 tai U20) toimintaan sähköpostilla osoitteeseen: aapaniko@gmail.com
Liitä sähköpostiin:
Nimi, syntymävuosi, yhteystiedot ja parhaat tulokset tulokset kaudella 2022-2023 ja paras tulos kaudelta 2021-2022
Ryhmiin tullaan valitsemaan max. 20 urheilijaa/ryhmä.
U18 Haastajaryhmän leirit kaudella 2023
Vuokatti 26.6.-2.7.2023 (6vrk)
Vuokatti 31.7.-6.8.2023 (6vrk)
Vuokatti 18.-24.9.2023 (6vrk)
Vuokatti 16.-22.10.2023 (6vrk)
Vuokatti 13.-19.11.2023 (6vrk)
U20 Haastajaryhmän leirit kaudella 2023
Vuokatti 6.-12.8.2023 (6vrk)
Vuokatti 24.9.-1.10.2023 (7vrk)
Vuokatti 22.-29.10.2023 (7vrk)
Vuokatti 19.-29.11.2023 (10vrk)
Lisätietoja:
Niko Aapajärvi +358443690454
Pe 16.6. mennessä
Takaisin ylös
Takaisin ylös
Uuden rullaradan takia tekniikkarinteen Frisbeegolf-rata on nyt siirretty tilapäisesti Ahvenuslammen länsipuolelle ex-rautaruukin alueelle.
Vuokatin alueelle on suunnitteilla uusi laajempi frisbee-golf rata kokonaisuus alamaaston alueelle. Toteuttajana Sotkamon kunta yhdessä yrittäjien kanssa.
Takaisin ylösKesäkuun loppuun mennessä Vuokatissa hiihdetään uudella rullaradalla.
Rullaradan kokonaispituus uuden rullaradan valmistumisen jälkeen on n. 8km.
Takaisin ylös
Vuokatti Sportin äitienpäivälounas ravintola O´laksessa
14.5.2023 klo 11.00 – 14.00
Paikalla Sotkamon mieslaulajat esiintymässä kello 12.00 sekä 13.15.
Menu
Salaatti noutopöytä
Leipäpöytä sekä alkoholittomat ruokajuomat
Juustoleipä-savuporokeitto
Paahdettua kirjolohta
Broilerinrintaa saltimbocca
Caponata
Gnocchi
Lihapullat
Uudensadon perunoita
Falafel kasvispyörykkä
Kinkkukiusaus
Tiramisu sekä pikkuleipiä
Hinta:
Aikuiset 22,80€
Lapset 4 – 11 vuotiaat 11,00€
Alle 4 vuotiaat veloituksetta
Takaisin ylös
HALUATKO LIITTYÄ HUIPPUTIIMIIMME?
HAE VASTAANOTON VUOROPÄÄLLIKÖN TEHTÄVÄÄN 21.4.2023 MENNESSÄ
Tuntuuko huippu-urheilijoiden ja aktiivisten liikkujien vaatimukset tutuilta? Tsemppaatko joukkueestasi esiin vahvuudet? Hallitsetko hotellivastaanoton työn?
Jos et säikähdä vaatimuksiamme, olet etsimämme päällikkö urheilun ja vapaa-ajan matkailun avainpaikalle Vuokatti Sportiin.
Haemme joukkueeseemme vastaanoton vuoropäällikköä, joka vastaa vastaanoton päivittäistoiminnasta ja henkilökunnan resurssoinnista. Vastaanotossa toimii kahvila ja sekä Sport Shop -brändikauppa. Vastaanoton tiimiin kuuluu 5 työntekijää.
Tehtävä on itsenäinen ja vastuullinen, mutta Vuokatti Sportin johtotiimi on tukenasi. Odotamme, että pidät erityisesti asiakaspalvelun kehittämisestä ja etkä kaihda uusien teknologioiden käyttöönottoa.
Työn alkamisen ja palkkauksen neuvottelemme sopimuksen mukaan. Tehtävä on vakituinen. Tarkoituksenamme on edetä rekrytoinnissa mahd. nopeasti ja tehtävä täytetään heti sopivan hlön löydyttyä.
Lisätietoja tehtävästä antaa hotellinjohtaja Jani Klemetti, 050 3640965
Lähetä avoin hakemuksesi ja CV 21.4.2023 mennessä osoitteeseen jani.klemetti@vuokattisport.fi
Takaisin ylös
Nousseet energiakustannukset, rullahiihtoradan kehittäminen ja hiihtotunnelin kesäkauden vähäinen käyttöaste painoivat vaakakupissa hiihtotunnelin kesäaukioloa enemmän. Päätös ei ollut helppo, mutta sitäkin tarpeellisempi.
– Energiahinnat ovat nyt paljon totuttua korkeammat. Tällä päätöksellä saamme aikaan merkittäviä säästöjä, jolla mahdollistamme uudet strategiset investoinnit, mm rullahiihtoradan laajentamisen. Eri yhteistyötahojen kanssa käytyjen keskustelujen mukaan kollektiivinen näkemyksemme on, että rullahiihto-olosuhteiden parannus ja haastavien ylämäkien asfaltointi ajaa tärkeysjärjestyksessä hiihtotunnelin avaamisen edelle, kommentoi Vuokatti Sportin toimitusjohtaja Mari Varjonen päätöstä.
Panostus entistä kovempiin harjoitusmaastoihin parantaa myös kansainvälistä kilpailukykyä
Vuokatin hiihtotunneli – lajissaan maailman ensimmäinen – on tyypillisesti avannut ovensa kesäkuun alussa ja ollut auki luonnonlumien saapumiseen asti. Erityisesti kesäkuukausina käyttäjämäärä on ollut kuitenkin todella alhainen, joten päätös vaikuttaa etenkin syksyn sesonkiin.
– Hiihtoputkessa on käytännössä ollut runsaasti kävijöitä vain noin kuukauden ajan ennen ensilumenladun avaamista. Siksi koemme, että isossa kuvassa on fiksumpaa panostaa rullahiihto-olosuhteiden kehittämiseen ja ensilumenlatusesongin vahvistamiseen, joille molemmille puolestaan on paljon aktiivikäyttäjiä. Tämän vuoden säilölumikasa on ennätyssuuri, ja toisaalta rullahiihdon laajennuksella pystymme tarjoamaan kovempia harjoitusmaastoja etenkin ”tekniikkarinteen” puolelta, jonne rullahiihtoradan laajennus kohdistuu, Varjonen kertoo.
Vuokatin Säätiön hallituksen ja Hiihtoliiton puheenjohtajana toimiva Markku Haapasalmi on samoilla linjoilla Varjosen kanssa.
– Tilanne on meistä riippumaton, sillä ilman sähkön hinnan nousua tällaista päätöstä ei tarvitsisi tehdä. Totta kai seuraamme sähkönhinnan kehitystä tarkasti. Katseet tulee pitää rohkeasti tulevaan. Rullahiihtoradan kehittäminen on Vuokatti Sportin kilpailukyvyn kannalta kriittistä etenkin kansainvälisen vertailun näkökulmasta, ja olen todella ylpeä siitä, että kehittämiseen on nyt mahdollisuus. Uusi rullahiihtorata tulee palvelemaan erinomaisesti Vuokatin olosuhteita hyödyntäviä kotimaisia hiihtäjiä ja samalla lisää merkittävästi Vuokatti Sportin houkuttelevuutta myös kansainvälisten joukkueiden silmissä, Haapasalmi puntaroi.
Ymmärrystä investointipäätökselle löytyy myös akatemiaurheilijoilta
Yksi suurin hiihtotunnelin käyttäjäryhmä on viime vuosina ollut Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian hiihtolajien urheilijat. Nyt tehty päätös vaatii urheilijoilta sekä valmentajilta kesän ja syksyn harjoittelusuunnitelmien soveltamista, mutta ymmärrystä tehdylle päätökselle löytyy.
– Vuokatin ja Vuokatti Sportin tarjoamat olosuhteet ovat kotimaan hiihtoharrastajille kokonaisuudessaan ainutlaatuiset ja kestävät hyvin myös kansainvälisen vertailun. Akatemiaurheilijat ovat hyödyntäneet hiihtotunnelia erityisesti syksyllä kisakauden lähestyessä, mutta kyllä lokakuussa aukeava ensilumenlatu on lajiharjoittelussa hiihtotunnelia tärkeämpi. Kesäharjoittelussa rullahiihdon osuus puolestaan on huomattavasti isompi kuin lumella tapahtuva hiihto, joten meidänkin näkökulmastamme rullaradan kehittäminen on näistä kahdesta tärkeämpää. Ulkohiihtokausi kestää Vuokatissa kuitenkin lokakuusta aina huhti–toukokuulle asti, joten olosuhteet kaikkinensa ovat iso kilpailuetu niin meidän urheilijoillemme kuin alueelle ylipäätänsä, kommentoi Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian johtaja Janne Vuorinen.
Faktat:
Lisätietoja tarvittaessa sähköpostilla mari.varjonen@vuokattisport.fi / 046 9234 653
Takaisin ylösMAKSUTON TUTUSTUMISKURSSI SHORT TRACKIIN ELI KAUKALOPIKALUISTELUUN 5.- 7. luokkalaisille oppilaille
AIKA: Maanantaisin klo 17.30-18.45, ajalla 20.3.-29.5. (9 kertaa).
OHJAAJA: Valle Viertola, entinen pikaluistelija, nykyinen liikunnanohjaajaopiskelija Kajaanin amk:sta.
VARUSTEET
Oma kypärä, jäähalliin sopiva liikuntavaatetus ja juomapullo.
Järjestäjän puolesta lainataan pikaluistimet, kaula- ja nilkkasuojat ja hanskat.
LISÄTIETOJA järjestäjältä: Vuokatin urheiluopisto / Jyri Pelkonen, p. 040 844 5882, jyri.pelkonen@vuokattisport.fi
Ilmoittautuminen 19.3. mennessä
Takaisin ylös
Vuokatti Sport ja Suomen Hiihtoliitto solmivat kesällä yhteistyösopimuksen maastohiihdon maajoukkuetoimintaa koskien. Sopimuksen myötä Vuokatin Urheiluopistosta tuli B- ja U23-maajoukkueiden virallinen yhteistyökumppani kaudelle 2022–2023.
Maastohiihdon B-maajoukkueessa on mukana 12 urheilijaa ja alle 23-vuotiaiden ryhmässä 10 urheilijaa. Ryhmät muodostavat yhdessä niin kutsutun ”Milano-Cortina”-ryhmän, jonka tähtäimenä siintää vuoden 2026 talviolympialaiset Italiassa. Ryhmät leireilevät pääosin yhdessä ja leiritykset painottuvat Vuokattiin, joka takaa hiihtäjille laadukkaat harjoitusolosuhteet ympäri vuoden.
Milano-Cortina ryhmän toiminta alkoi kaudella 2021-2022 ja jo ensimmäisellä toimintakaudellaan urheilijoiden tulokset osoittivat ryhmän tärkeän roolin suomalaisessa hiihdossa, sillä ryhmän urheilijat saavuttivat mm. kolme edustuspaikkaa Pekingin Olympialaisiin sekä yhteensä seitsemän paikkaa A-maajoukkueessa kaudelle 2022-2023.
”Vuokatti Sportin tärkein tehtävä on liikuttaa suomalaisia ihmisiä ja toimia erityisesti talviurheilussa suunnannäyttäjänä. Tässä yhtälössä yhteistyö Hiihtoliiton kanssa eri ryhmissä ja ikäluokissa on todella tärkeää ja haluammekin olla tarjoamassa parhaita mahdollisia olosuhteita sekä nykyisille, että tuleville hiihtohuipuille. Huippu-urheilu on tärkeä näyteikkuna, jota haluamme olla mahdollistamassa ja auttamassa A-maajoukkueen kynnyksellä olevia urheilijoita omalla urallaan. Siksi Milano-Cortina ryhmän tukeminen on meille luonnollinen tapa tehostaa yhteistyötä entisestään”, toteaa Vuokatti Sportin toimitusjohtaja Mari Varjonen.
Hiihtoliitto mahdollistaa urheilijoiden urapolkua, jossa valmennus ja leiritys ovat merkittävä osa kokonaisuutta maailmanhuippua tavoiteltaessa.
”Vuokatti on suomalaisen maastohiihdon kotipesä ja siksi on luonnollista ja hienoa, että toimimme yhteistyössä Vuokatin kanssa. Joukkueemme leireilevät merkittävältä osalta Vuokatissa, jossa olosuhteet ja osaaminen ovat arkipäivää. Niitä joukkueemme tarvitsevat. B-maajoukkueen kiinnittyminen Vuokattiin on askel kohti A-maajoukkuetta ja ammattimaisuutta kuljettaessa kohti maailman kärkeä”, kommentoi Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Ismo Hämäläinen.
Lisätietoja
Mari Varjonen
Toimitusjohtaja, Vuokatti Sport
puh. 046 923 4653, mari.varjonen@vuokattisport.fi
Ismo Hämäläinen
Toiminnanjohtaja, Suomen Hiihtoliitto
puh. 050 438 4449, ismo.hamalainen@hiihtoliitto.fi
Takaisin ylös
Maailman suurinta ja arvostetuinta viestisuunnistuskilpailua, Jukolan viestiä, lähdetään hakemaan Kainuuseen. Sotkamon Jymyn hallitus ja Vuokatti Sportin hallitus ovat kokouksissaan päättäneet Jukolan viestin järjestämisoikeuden hakemisesta.
– Jukolan johtoryhmän katselmuksessa saatu positiivinen palaute ja Sotkamon Jymyn päätös mukana olosta kilpailuteknisten järjestelyjen toteuttamisessa vahvistivat käsitystämme, ettei Kainuulla ole varaa jättää yhtä maailman hienointa tapahtumaa järjestämättä, toteaa Vuokatti Sportin toimitusjohtaja Mari Varjonen.
– Olemme keskustelleet Sotkamon Jymyn kanssa tapahtuman vastuista ja velvollisuuksista. Päädyimme toteuttamismalliin, jossa Jymy vastaa tapahtuman kilpailuteknisten järjestelyjen suunnittelusta ja toteutuksesta. Vuokatti Sportin vastuulla on puolestaan tapahtuman muiden tukitoimintojen kuten turvallisuuden, liikenteen ja ravintolatoiminnan suunnittelu ja toteutus.
Jukolan viestin järjestäminen Kainuussa on ollut esillä vuosien ajan kainuulaisten suunnistusseurojen keskusteluissa. Sotkamon Jymyn hallitus näki Jukolan järjestämisen olevan ylpeyden aihe suuresta talkooponnistuksesta huolimatta. Sotkamon Jymy on kartoittanut kainuulaisten suunnistusseurojen innostusta olla järjestelyissä mukana ja saanut tiedusteluihin enimmäkseen positiivisen vastaanoton. Ainutlaatuiseen tapahtumaan löytyy innokasta talkooväkeä myös järjestäjäseuran ja lajin ulkopuolelta.
– Jukolan haussa yksi vahvuutemme on kokemus kisajärjestelyistä. Vuokatin urheiluopiston ympäristö kilpailukeskuksena tarjoaa valmista infraa, jolloin tapahtuman tilapäisrakentaminen jää vähiin. Kilpailumaastona Vuokatinvaara tarjoaa haasteita niin huipuille kuin harrastajille. Tavoitteenamme on saada Jukolan järjestämisestä koko Kainuun kansanjuhla, kertoo toimitusjohtaja Varjonen.
– Jukolan viestin haun suunnittelun on mahdollistanut Tapahtumat matkailun vahvuudeksi Vuokatissa -hanke ja etenkin hanketyöntekijä Sami Leinosen aiempi kokemus Jukolan viestin järjestelyistä on ollut merkittävässä roolissa.
Varsinainen hakemus pitää olla valmis lokakuun loppuun mennessä. Järjestäjät vuosille 2027– 2028 julkistetaan Porvoo Borgå Jukolan 2023 yhteydessä.
Lisätiedot
Sami Leinonen
sami.leinonen@vuokattisport.fi
050 557 8003
Ann-Mary Ähtävä
ann-mary.ahtava@vuokattisport.fi
0443075759
Takaisin ylös
Rullahiihdon SM-mitaleista kilpaillaan jälleen Vuokatissa tulevana viikonloppuna, kun lauantaina mitalit jaetaan perinteisen hiihtotavan sprinteissä ja sunnuntaina vapaan tyylin normaalimatkoilla. Kilpailut keräävät Vuokattiin laajan osallistujakattauksen, kun ilmoittautuneita viikonlopun kilpailuihin on tullut yhteensä 454. Ilmoittautuneiden joukosta löytyy yleisissä sarjoissa lähes koko hiihtomaajoukkue aina viime kauden Pekingin Olympiamitalisteista Kerttu Niskasesta, Krista Pärmäkoskesta ja Joni Mäestä lähtien.
Tulevana viikonloppuna 17.–18.9. Vuokatissa ratkotaan jälleen rullahiihdon suomenmestaruudet. Kilpailut alkavat lauantaina perinteisen tyylin sprinteillä, jolloin SM-mitalit ratkotaan niin miesten ja naisten yleisissä, kuin alle 20- ja 18-vuotiaiden sarjoissa. Sunnuntaina mukaan tulevat myös alle 16- ja 14-vuotiaiden sarjat ja kilpailumuotona on vapaan tyylin normaalimatkat väliaikalähdöin. Viikonloppu on kerännyt jälleen valtavan määrän ilmoittautumisia, sillä kaiken kaikkiaan ilmoittautuneita on upeat 454. Tunnelma kilpailuista välittyy suorana lähetyksenä myös kotisohville, sillä viikonlopun kaikkia startteja pääsee seuraamaan niin IS-TV:stä kuin Ruutu Plus palvelusta.
Yleisissä sarjoissa yksi viikonlopun mielenkiintoisimmista nimistä on viime kauden terveysmurheiden jälkeen paluun kilpailuihin tekevä Verneri Suhonen. Vaikka lauantain sprintti on Suhoselle ensimmäinen virallinen kilpailu sitten joulukuun, mies on valmis puolustamaan vuoden takaista Rullahiihdon Suomenmestaruutta ja itseluottamusta lisää mm. elokuun onnistunut maajoukkueen korkeanpaikanleiri Italiassa.
– Tietysti haastavan viime kauden jälkeen tärkeintä on, että pystyn ylipäätänsä kilpailemaan jo tässä vaiheessa. Mutta se on selvä, että kun numerolappu laitetaan rintaan ja mestaruus on puolustettavana niin yhtään sijaa ei anneta ilmaiseksi. Kolmen viikon korkeanpaikan leiri Italiassa sujui omalta osaltani hyvin ja voin senkin suhteen olla luottavainen tämän hetken tilanteeseen.
Suhonen on päässyt toteuttamaan kaikesta huolimatta harjoituskautta normaaliin malliin ja päätähtäin on asetettu helmikuun loppuun ja Planican MM-hiihtojen perinteisen sprinttiin. Tämä on näkynyt myös harjoituskaudella pienenä perinteisen hiihdon painotuksena.
– Keväällä kerkesin keräillä vielä kilometrejä rauhallisesti hiihtäen ja tehtyä pohjaa tätä harjoituskautta ajatellen. Sitten oikeastaan toukokuun alusta eteenpäin olen päässyt toteuttamaan harjoittelua ihan normaalisti, eikä terveyden kanssa ole ollut murheita. Olen pyrkinyt pitämään päässäni sellaisen ajatuksen, että jos olen terveenä viivalla, kun isot kisat talvella alkavat niin silloin ollaan jo plussan puolella. Olen varma, että sitä kautta myös tulokset ovat hyviä ja suksi liikkuu kovempaa kuin koskaan aiemmin. Ilon kautta ja turhia puristamatta, summaa Suhonen ajatuksiaan tulevasta hiihtokaudesta.
Uusi toimitusjohtaja aktiivisesti mukana kisajärjestelyissä
Viime syksyyn verrattuna järjestävän tahon eli Vuokatti Sportin toiminnassa on tapahtunut merkittävä muutos uuden toimitusjohtajan, Mari Varjosen, aloitettua uudessa pestissään 14.2.2022. Varjonen on nauttinut ajastaan Vuokatissa valtavasti ja kiireisestä syksystä huolimatta haluaa olla osallistumassa Rullahiihdon SM-kilpailujen järjestelyihin muun henkilöstön tavoin.
”Minusta on upeaa nähdä hiihtokansan kerääntyvän yhteen näin sankoin joukoin myös syksyllä ja koen, että tällaiset kisatapatumat ovat erittäin tärkeitä koko lajille ja hiihtoyhteisölle. Yli 450 osallistujaa on upea määrä ja erityisen iloinen olen siitä, että tapahtuma vetää myös nuoria urheilijoita paikalle molempina päivinä. Haluan ehdottomasti olla tapahtumissa mukana ja koska muuhun organisaatiomme verrattuna olen kisajärjestelyissä täysin noviisi, niin mielellään kokeilen erilaisia tehtäviä. Aateli Racessa pääsin mm. toimimaan lähettäjänä miesten prologissa, joten katsotaan mitä minulle tällä kertaa on keksitty, Varjonen naurahtaa.
Lisätietoja:
Ann-Mary Ähtävä
044 307 5759
Linkit striimeihin:
la
https://www.is.fi/hiihtolajit/art-2000009064524.html
su
https://www.is.fi/hiihtolajit/art-2000009064679.html
Kuva: @lorureative / @vuokattisport
Takaisin ylösSoveltavan liikunnan apuvälinetoiminta SOLIA on urheilun ja liikunnan apuvälineitä vuokraava ja välineiden kokeilumahdollisuuksia tarjoava toimija. Suomen Paralympiakomitean alaisuudessa toimivalla SOLIAlla on välinevuokrausta tarjoavia toimintayksiköitä eri puolilla Suomea. Uusin, järjestyksessään kuudes toimintayksikkö aukesi syyskuun alussa VuokattiSportin yhteydessä Sotkamon Vuokatissa.
– Liikunnan apuvälineet, kuten esimerkiksi käsipyörät, tandempolkupyörät, maastopyörätuolit ja hiihtokelkat, ovat erikoisvälineitä, joita ei saa hankittua lähimmästä urheiluvälinekaupasta. Välineet ovat lisäksi usein melko hintavia, joten on tärkeää, että käyttäjä pääsee kokeilemaan välinettä ennen hankintapäätöksen tekemistä, Suomen Paralympiakomitean apuvälineneuvoja Jukka Parviainen selvittää SOLIAn toiminta-ajatusta.
VuokattiSportin välineistö painottuu luontoliikuntavälineisiin. Tarjolla on esimerkiksi maastokäyttöön suunnitellut pyörätuoli, käsipyörä, nojapyörä, tandempyörä, kolmipyörä ja nokkapyörä. Syksyn mittaan Vuokatin toimintayksikköön tulee myös talviliikunnan apuvälineitä.
– Tausta siihen, että SOLIAn yksikkö päätyi tänne Vuokattiin, on Kajaanin ammattikorkeakoulun ja Paralympiakomitean yhteisessä Luonto kaikille Kainuu -luontoliikuntahankkeessa. Sen myötä ammattikorkeakoulun Arto Heikkinen sekä Paralympiakomitean Jukka Parviainen ja Petri Rissanen rupesivat kyselemään, että kiinnostaisiko meitä ottaa SOLIAn vuokraamo tänne, VuokattiSportin kehitys- ja tapahtumajohtaja Ann-Mary Ähtävä kertoo.
Vuokatin laskettelukeskuksessa on jo pitkään ollut soveltavan laskettelun välineitä ja Vuokatti on vuodesta 2009 lähtien isännöinyt vuosittain paramaastohiihdon ja -ampumahiihdon maailmancupia. Ähtävän mukaan SOLIAn vuokraamo on mainio lisäpalikka tähän kokonaisuuteen.
– Näen SOLIAn yksikön lisäarvona meidän lisäksi koko tälle alueelle ja täällä toimiville majoitusyrittäjille. Täällä järjestetään paljon esimerkiksi leirikouluja, joissa luokilla saattaa olla yksittäisiä vammaisia oppilaita. Vastedes pystymme paremmin varmistamaan inkluusion toteutumisen, Ähtävä sanoo.
Vuokatin toimipiste on avoinna arkisin klo 8–16. Välinevuokrausasioissa voi olla yhteydessä VuokattiSportin myyntiin (sales@vuokattisport.fi) ja sopia paitsi vuokrausajankohdasta myös tarvittaessa ennakkokokeilusta ja säätöjen tekemisestä.
SOLIAn muut toimintayksiköt sijaitsevat Helsingissä, Maskussa, Kuopiossa, Seinäjoella ja Rovaniemellä. Yksiköiden maantieteellisestä sijainnista riippumatta välineitä voidaan toimittaa Suomen joka kolkkaan.
Lisätiedot SOLIAsta Paralympiakomitean sivuilla
Lisätiedot:
Osallistu matkailun kehittämiseen ja vastaa Visit Finlandin matkailijakyselyyn! Kysymykset liittyvät matkailijoiden kokemaan matkailun kestävyyteen Vuokatin alueella ja vastaaminen vie noin 10 minuuttia. Vastaamalla kyselyyn edesautat kestävän matkailun kehittämistä alueellamme ja koko Suomessa.
Visit Finland arpoo 3 hotellilahjakorttia asukaskyselyn päättymisen jälkeen marraskuussa 2022. Voit osallistua arvontaan jättämällä yhteystietosi kyselyyn vastaamisen jälkeen.
Vastaa kyselyyn: https://ecv.microsoft.com/d05qmytgrW
Takaisin ylösRyhmän tavoitteena on urheilijoiden kokonaisvaltainen kehittyminen. Haastajaryhmän leirit toteutetaan kesä- ja syyskaudella seuraavina ajankohtina:
6.-12.6. (ma-su) U20- HAASTAJAT 1.leiri (v.23)
16.-22.7. (la- pe) U20- HAASTAJAT 2. leiri (v.29)
14.-20.8. (su- la) U20- HAASTAJAT 3.leiri (v.33)
2.-8.10 (su- la) U20- HAASTAJAT 4. leiri (v.40)
6.-12.11. (su-la) U20-HAASTAJAT 5. leiri (v.45)
Vuokatti Sport- Haastajaryhmän valmentajina toimivat kaudella 2022- 23 Markus Vuorenmaa ja Marko Mänttäri.
Ryhmään valitut urheilijat:
Pinja Aaltonen, Espoon Hiihtoseura
Eeva Haasanen, Vantaan Hiihtoseura
Ilana Onnela, Skiteam 105
Maija Tiainen, Savonlinnan Hiihtoseura
Iida Vuollet, Kalajoen Junkkarit
Siiri Kejonen, Hollolan Urheilijat -46
Siiri Rasimus, Ski Jyväskylä
Iida Haukilahti, Kalajoen Junkkarit
Kalle Loukkaanhuhta, Haapaveden Urheilijat
Nuutti Mäkinen, Puijon Hiihtoseura
Antti-Jussi Raappana, Taivalkosken Metsä- Veikot- 85
Juuso Kinnunen, Taivalkosken Metsä- Veikot -85
Jarkko Reijonen, Ylivieskan Kuula
Juuso Varis, Liperin Hiihtoseura
Enni- Sofia Saari, Ylivieskan Kuula
Lotte- Line Ekström, Ski Team 105
Wiivi Karhumaa, Lahden Hiihtoseura
Luukas Mäkelä, Liperin Hiihtoseura
Leevi Tarjanne, Espoon Hiihtoseura
Onni Tiira, Tampereen Pyrintö
Mikael Koivisto, Keravan Urheilijat
Jaakko Salomäki, Keravan Urheilijat
Matti Mansikka, Liperin Hiihtoseura
Pauli Vuorma, Liperin Hiihtoseura
Takaisin ylös
Vuokatti Sport eli Vuokatin Urheiluopisto ja Suomen Suunnistusliitto ovat solmineet yhteistyösopimuksen hiihtosuunnistuksen maajoukkuetoimintaa koskien. Sopimuksen allekirjoittivat Vuokatti Sportin toimitusjohtaja Mari Varjonen ja Suomen Suunnistusliiton toimitusjohtaja Mika Ilomäki.
– Vuokatista tulee hiihtosuunnistuksen kotimaan leirityksen keskus. Erinomaiset talvilajien olosuhteet, opiston osaaminen ja mahdollisuus lajienväliseen yhteistyöhön olivat tärkeitä kriteereitä yhteistyön aloittamiselle, summaa yhteistyön Suunnistusliiton toimitusjohtaja Ilomäki.
– Olemme innoissamme yhteistyösopimuksesta. Suunnistusliitto on meille entuudestaan tuttu ja hyvä kumppani. Heidän kanssa on tärkeää tiivistää yhteistyötä entisestään, vahvistaa Vuokatti Sportin toimitusjohtaja Varjonen.
Suunnistusliiton saama Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön myöntämä tuki kohdennetaan Vuokatti Sportin ja alueella toimivan Olympiavalmennuskeskuksen kanssa tehtävään yhteistyöhön. Hiihtosuunnistuksen seuraavat MM-kisat kilpaillaan vajaan kahden vuoden kuluttua Itävällan Ramsaussa.
Takaisin ylös
Onnittelut valituille!
Ryhmän tavoitteena on urheilijoiden kokonaisvaltainen kehittyminen. Haastajaryhmän leirit toteutetaan kesä- ja syyskaudella seuraavina ajankohtina:
13.-18.6. (5 vrk) Vuokatin Urheiluopisto
11.-16.7. (5 vrk) Vuokatin Urheiluopisto
1.-6.8. (5 vrk) Vuokatin Urheiluopisto
11.- 16.9. (5 vrk) Vuokatin Urheiluopisto
16.-21.10. (5 vrk) Vuokatin Urheiluopisto
Vuokatti Sport- Haastajaryhmän valmentajina toimivat kaudella 2022- 23 Markus Vuorenmaa ja Onni Huttunen.
Leirien hinta on 75 €/vrk täysihoidolla. Vuokatti Sport vastaa ryhmän valmentajien kuluista.
Ryhmäpaikan vastaanottaminen edellyttää ilmoittautumista sähköpostilla 1.6. mennessä: markus.vuorenmaa@vuokattisport.fi
Ryhmään valitut hiihtäjät:
2005- syntyneet:
Miina Koivisto, Kalajoen Junkkarit
Venla Metsänvuori, Lahden Hiihtoseura
Iida Piiroinen, Espoon Hiihtoseura
Aino Risku, Keravan Urheilijat
Sunna Vihervirta, Ounasvaaran Hiihtoseura
Veera Väisänen, Lahden Hiihtoseura
Eevert Haikola, Pakilan Veto
Kalle Himanka, Kalajoen Junkkarit
Vertti Laatikainen, Posion Pyrintö
Eetu Pulju, Ounasvaaran Hiihtoseura
Eero Sinkko, Lappeen Riento
Oliver Suhonen, Hollolan Urheilijat -46
2006- syntyneet
Helmi Haavisto, Tampereen Pyrintö
Essi Laapas, Anjalan Liitto
Daniela Lietzén, Pargas IF
Veera Moilanen, Joensuun Kataja
Selma Mäkäräinen, Limingan Niittomiehet
Seela Salokangas, Ounasvaaran Hiihtoseura
Bertta Silvennoinen, Joensuun Kataja
Isak Finskas, IF Femman
Eemil Koskinen, Teiskon Urheilijat
Otso Luodeslampi, Lempäälän Kisa
Severi Lyytinen, Puijon Hiihtoseura
Eero Sorsa, Ristijärven Pyry
Pekka Tervaniemi, Inarin Yritys
Takaisin ylösKunnon Vappua vietetään tulevana lauantaina! Kunnon Vappu tarjoaa varmasti uusia kokemuksia ja elämyksiä ihan jokaiselle, joten tulkaahan paikalle nauttimaan ja tutustumaan paikallisiin järjestöihin! #kunnonvappu #musiikkia #liikuntaa #karaokea #esityksiä #visailuja #retkeilyä #simaa #mielenhyvinvointia #yhdessäoloa
Vuokatti Sportin ravintola tarjoaa vappulounasta klo 11-14
12,50€/hlö – lapset 4-11v – 50%
Takaisin ylös
Vuokatti Sportin vastaanotto sulkeutuu to 14.4. klo 20.
Muina päivinä avoinna normaalisti klo 7 -21.
Aurinkoista pääsiäistä!
Takaisin ylösKoirahiihto on sallittua Hiukan valaistulla hiihtoladulla tiistaisin ja torstaisin klo 19.00 – 22.00. Tämän lisäksi koirahiihto on sallittua Sotkamossa kaikilla jääladuilla ja Vuokatissa koiralatuja ovat Aurinkolatu maaosuuksineen sekä Särkisen latu. Jääladut eivät ole vielä hiihtokunnossa. Latuverkoston, luistelualueiden, kävely- ja pyöräilyreittien kunnossapidon tilannetta voit seurata osoitteesta: https://sotkamovuokatti.fluentprogress.fi/outdoors
Takaisin ylös
Vuokattiin on avattu uusi monikäyttöreitti Vuokatinhovi -Leivola.
Lähtöpiste on Vuokatissa Vuokatinhovintie 15 kohdalla tai Leivolassa Käpymetsän päiväkodin takana.
Reitti on pituudeltaan edestakaisin noin 5 km ja siellä voi liikkua kävellen tai fatbikella.
Toinen monikäyttöreitti (talvipyöräilyyn ja kävelyyn) on Sotkamossa välillä Hiukka – Pöllyvaara (13,50 km)
Reitti löytyy sivustolta; https://sotkamovuokatti.fluentprogress.fi/outdoors?outdoorroute
Takaisin ylös
TIEDOTE 11.10.2021, julkaisuvapaa heti!
Kainuun Hiihtoseuralla on pitkät perinteet suomalaisessa hiihtokulttuurissa. Seura on perustettu 1931, joten seura täyttää tänä vuonna 90 vuotta.
KHS on jalostanut useita kansainvälisen tason urheilijoita, jotka ovat saavuttaneet monia olympia- ja MM mitaleja, kuten Anne Kyllönen, Matti Heikkinen, Tapio Räisänen, Pekka Suorsa ja Jouko Karjalainen. Itse asiassa seura on yksi menestyneimpiä seuroja Suomessa pohjoismaisissa lajeissa.
Seura on järjestänyt monia Suomen mestaruuskilpailuja, joita parhaillaan on seurannut 30 000 katsojaa paikan päällä Vimpelin vaaran juurella. Pisimmät perinteet ovat Kainuun Talvikisoilla, jotka järjestettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1922.
Kilpailut ovat yhdet Suomen vanhimmat hiihtokilpailut, ensimmäiset Kainuun Talvikisat järjesti, Kajaanin Kipinä ja Kajaanin kaupunki.
http://kainuunhiihtoseura.blogspot.com/p/historia.html
Juhlakisat marraskuussa
Marraskuun toisena viikonloppuna, 13–14.11, Vuokatissa, Vuokatti Sport Clubin kanssa yhteistyössä järjestettävät kaksipäiväiset 100 v FIS Kainuun Talvikisat ovat samalla seuran – 90 v Juhlakisat. Kisoista tulee erittäin kovatasoiset, Vuokatissa leireilevien Suomen maajoukkueen ja muiden KV-joukkueiden osallistuessa niihin toteaa Kainuun Hiihtoseuran puheenjohtaja Mikko Alakärppä
Useita urheiljoita Pekingiin, naiset viestiykkösiksi!
Kainuun Hiihtoseuran tämän hetken huippunimet Anne Kyllönen, Anni Alakoski, Anita Korva, Arttu Mäkiaho ja Jarkko Määttä, heillä kaikilla on erinomainen mahdollisuus tulla valituksi ensitalven Pekingin olympialaisiin terveenä pysyessään ja harjoittelun mennessä nappiin.
KHS:n naisten huipputiimi Anne Kyllönen, Anni Alakoski, Johanna Ukkola, Anita Korva ja Heini Hokkanen on tällä hetkellä yksi Suomen parhaista naisten joukkueista kaikki lajitkin huomioiden.
Tiimi on voittanut SM-kilpailuissa useita Suomenmestaruuksia viesteissä ja parisprintissä sekä Suomen Cupissa
Naisten tavoitteeksi seura on asettanut SM viesteissä Suomenmestaruuden, parisprintissä mitalin, sekä Suomen Cupin viesticupin voiton, sanoo joukkueenjohtaja Reijo Alakoski
Lisätietoja:
Kainuun Hiihtoseura, puheenjohtaja Mikko Alakärppä, 040 760 6614
Maastohiihto, Olli Ohtonen, 050 407 7501
Mäki / YH, Keijo Hyttinen, 045 220 0592
Maastohiihto, naisten huipputiimi, Reijo Alakoski, 0500 684 939
Artikkelikuva: Lorucreative
Takaisin ylös
Miesten sarjan voiton nappasi Iivo Niskanen puolen minuutin erolla seurakaveriinsa Perttu Hyväriseen. Kolmanneksi kilpailussa sijoittui Pohti SkiTeamin Juuso Haarala, jääden vain reilun sekunnin hopeamitalista. Hyvärinen oli vielä viimeisen pitkän nousun alussa neljä sekuntia Haaralaa perässä, mutta sai kurottua eron umpeen viimeisen kierroksen lopussa. Loppukiriin Hyvärinen sai vetoapua puoli minuuttia perään lähteneeltä Iivo Niskaselta. Maajoukkuemiehet Niskanen ja Hyvärinen jatkavat harjoituksia vielä viikon verran Vuokatissa maajoukkueleirin merkeissä.
– Tasaisia kierroksia Vuokatin nopeatempoisella radalla. Hyvä kisa saatiin aikaan ilman ongelmia. Harjoitukset jatkuvat seuraavan viikon Vuokatissa, jossa leiriohjelmaan kuuluu muutama harjoitus hiihtoputkessa, sekä nousuja Vuokatinvaaralle, kommentoi Niskanen.
Naisten kilpailussa nähtiin tiukkaa taistelua maajoukkuenaisten välillä. Kovin aika 12 kilometrin matkalla kellotettiin Krista Pärmäkoskelle. Toiseksi sijoittui Kerttu Niskanen kahdeksan sekunnin erolla, sekä kolmanneksi Johanna Matintalo lähes 40 sekunnin erolla keulaan. Pärmäkoski taittoi matkaa yksin lähes koko kilpailun ajan, kun taas Matintalo ja Niskanen pääsivät hiihtämään ryhmässä yhdessä Jasmi Joensuun kanssa.
– Matka oli äärettömän raskas, ja keli huomattavasti kylmempi ja kosteampi kuin viime vuonna. Aika oli yli kolme minuuttia hitaampi kuin viime vuoden voittoaika, mikä ei onneksi kerro kunnosta mitään, vaan puhutaan vain olosuhteiden vaikutuksista. Tiukka kisa Kertun kanssa ja koko kisan ajan sai tehdä töitä. Harjoituskauden osalta ollaan ihan aikataulussa, ja uskon että hyvä kausi on tulossa. Paljon on vielä tehtävää ja kovimmat harjoitukset ovat vielä edessä, Pärmäkoski summaa kilpailua ja kuluvaa harjoituskautta.
20-vuotiaiden poikien sarjassa voiton vei ennakkosuosikki, kaksinkertainen nuorten MM-hopeamitalisti Alexander Ståhlberg. Eilen välierissä karsiutunut Ståhlberg oli tänään kilpakumppaneitaan selvästi kovempi, saaden lopulta yli 50 sekunnin eron toiseksi tulleeseen Ike Melnitsiin. Kolmanneksi kisassa sijoittui Veeti Pyykkö, viiden sekunnin erolla hopeaan.
– Päivän kisa oli vähän rankka, mutta sain lopussa eroa. Saa olla tyytyväinen suoritukseen. Harjoituskausi jatkuu kahden viikon korkeanpaikanleirillä Ramsaussa, mutta ennen lähtöä pitää käydä hoitamassa äidinkielen ylioppilaskirjoitukset. Toivottakaa onnea, naurahtaa Ståhlberg.
Tyttöjen 20-vuotiaiden ylivoimaiseksi suomenmestariksi kruunattiin Sonja Leinamo yli puolentoista minuutin turvin. Toiseksi sijoittui Julia Junkkala, joka taisteli eroa kolmanneksi tulleeseen Sanni Räisäseen jopa kaksikymmentä sekuntia.
– Kisa eteni todella hyvin. Tuntui hyvältä jo alussa, ja kun kuuli matkan varrelta väliaikoja, uskalsin repäistä ja ottaa kropasta kaiken irti. Harjoituskausi on mennyt hyvin, vaikka kunto onkin aina kesäisin vähän arvoitus. Osasin odottaa hyvää tulosta viime viikonlopun ampumahiihtokisojen perusteella, mutta en ihan näin hyvään lopputulokseen uskonut, Leinamo kertoo.
Myös 18-vuotiaiden sarjassa nähtiin kovaa kilpailua seurakavereiden välillä, kun Puijon Hiihtoseuran Niilo Mäkinen ja Arttu Heikkinen nappasivat kisassa kaksoisvoiton. Mäkisen vauhtiin Heikkinen ei kuitenkaan yltänyt, vaan eroa kertyi yli kymmenen sekuntia Mäkisen hyväksi. Kolmas sija jätettiin Akseli Pitkäselle, joka jäi kymmenen sekuntia Heikkisen perään.
– Ensimmäinen ja toinen kierros menivät hyvin, mutta kolmannella kierroksella alkoi vähän jalka puutua. Jaksoin onneksi taistella loppuun asti. En osannut tällaista tulosta odottaa, mutta hyvältähän se tuntuu. Nyt jäädään leireilemään Vuokattiin, ja vielä on pitkä harjoitusjakso edessä ennen ensimmäisiä kisoja, Mäkinen tiivistää.
Päivän viimeiset SM-mitalit jaettiin 18-vuotiaiden tyttöjen sarjassa. Sarjan voiton vei ampumahiihtäjä Inka Hämäläinen ylivoimaisella suorituksella. Eroa kilpakumppaneihin kertyi maalissa 45 sekuntia. Toisesta ja kolmannesta sijasta käytiin kamppailua Espoon Hiihtoseuran Annu Virtasen ja Selene Rossin välillä. Kaksikon välinen kilpailu kääntyi Annu Virtasen voittoon, ja kolmannelle sijalle jäi Selene Rossi.
– Lähdin pitämään ensimmäiselle kierrokselle hyvää vauhtia, ja yritin pitää samaa vauhtia yllä loppuun asti. Nyt syksy mennään perusharjoittelun parissa lumia odotellessa, Hämäläinen kertoo.
Kisaviikonlopun suoritukset antavat suuntaa tulevan talven kunnosta. Vielä on aikaa hioa kuntoa, sillä tästä eteenpäin hiihtäjät jatkavat harjoituskautta, ja monet avaavat kauden marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna Vuokatin Suomen Cupissa. Kiitämme kaikkia viikonlopusta, nähdään marraskuussa!
-Emma Hyvönen
Takaisin ylös
Vuokatissa kilpailtavien rullahiihdon SM-kisojen ensimmäisen päivän voittajiksi kruunattiin Katri Lylynperä ja Verneri Suhonen. Molempien hyvä vire alkoi jo aamulla aika-ajojen voitoilla.
Katri Lylynperä nappasi naisten sarjassa rullahiihdon suomenmestaruuden kahden sekunnin erolla Kerttu Niskaseen. Päivän kolmas oli Johanna Matintalo. Lylynperä ja Niskanen kävivät kovaa taistelua jo karsinnan voitosta, kun taas Matintalo sijoittui aika-ajossa vasta kymmenenneksi.
– Päivähän meni todella hyvin. Karsinnat kertoivat jo siitä, että tänään saattaa kulkea hyvin. Karsinnoissa hiihto on itsellä yleensä hieman tahmeaa ja herääminen tapahtuu vasta erissä. Silloin kun karsinnoissa kulkee, niin ollaan monesti vahvoilla, Lylynperä kertoo.
Finaalissa Lylynperä malttoi alussa, ja luotti pystyvänsä vahvaan loppuun.
– Finaalin alussa kenelläkään ei tuntunut olevan vetohalua ja huomasin, että muut halusivat minun lähtevän vetämään. Siinä piti kuitenkin vain malttaa, sillä tiesin lopun olevan vahvuus itselleni. Sauvojen äänestä tunnistin viimeisessä mäessä, että eroa alkaa taakse syntymään.
Verneri Suhonen voitti Lylynperän tavoin karsinnan 0,3 sekunnin erolla Lauri Lepistöön. Karsinnoissa kolmanneksi itsensä puski Iivo Niskanen. Aika-ajon voitto toi Suhoselle luottamusta päivän kuntoon aamun epävarmuudesta huolimatta.
– Oli todella epävarma fiilis aamulla päivän kulusta. Aika-ajossa alku tuntui nihkeältä, mutta kuulin väliaikoja hyvin. Maaliin tullessa kuulin voittaneeni karsinnan, niin kyllä siitä tuli sellainen kutina, että tänään voi tulla hyvä päivä, kuvaili Suhonen erävaihettaan.
Erissä Suhonen jatkoi siitä, mihin karsinnoissa jäi, voittaen oman alkueränsä, sekä semifinaalin. Finaalissa Suhonen puski vahvalla tasatyönnöllä kärkeen, ja sai kurottua riittävän eron kilpakumppaneihin. Päivän aikana tiukkaa sekuntitaistelua käyneet Suhonen ja Niskanen tulivat lopulta maaliin vain puolen sekunnin erolla. Lopputuloksissa päivän kolmas oli Lauri Lepistö.
– Finaalissa oli sitten täydellinen onnistuminen, vaikka aamulla ei siltä tuntunutkaan. Puuron korvaaminen tänä aamuna jogurtilla saattoi olla avain voittoon, Suhonen nauroi.
-Emma Hyvönen
Takaisin ylösViime viikolla julkaistut maastohiihdon maajoukkueet saavat täydennystä, kun B-maajoukkue ja U23 maajoukkue julkaistiin tänään. Maajoukkueet kulkevat yhteisnimellä Milano Cortina 2026, ja tähtäävät harjoittelussaan kestäviin ratkaisuihin ja vuoden 2026 Milano-Cortina d’Ampezzon olympialaisiin.
Vastuuvalmentajana toimiva Mikko Virtanen korostaa yhteistyötä joukkueiden välillä. Kokoonpanot ovat toisiaan tukevia, ja urheilijat harjoittelevat tähtäimessään talven 2026 olympialaiset.
-Nyt satsataan voimakkaasti ja aikaisempaa tehokkaammin nuorempaan kaartiin. Lajissamme on tärkeää saada kunnon valmennusryhmittymiä A-maajoukkueen taakse, joista pystymme nostamaan potentiaalisia urheilijoita kohti maailman kärkeä. Nyt julkaistavilla ryhmillä saadaan luotua kestäviä ratkaisuja, joilla tähtäämme kohti Milanoa, Virtanen kertoo.
Virtanen nostaa esiin myös urheilijoiden välisen yhteistyön. Milano Cortina 2026 ryhmä leireilee yhdessä, ja siten on mahdollista tehdä yhteisharjoituksia tarpeen mukaan. Pääosa harjoittelusta tapahtuu Vuokatissa, joka takaa hiihtäjille laadukkaat harjoitusolosuhteet ympäri vuoden.
Ryhmän valmennuskaartiin saadaan todellisia konkareita, kun joukkoon liittyvät Heikki Pusa, Esko Paavola ja Kalle Lassila. Pusa on toiminut päävalmentaja Albertvillessä, kun Marjut Rolig (os. Lukkarinen) voitti olympiakultaa sekä mm. Riikka Sarasoja-Liljan ja Mari Ederin valmentajana myöhemmin. Esko Paavolan opeissa ovat olleet niin Krista Pärmäkoski kuin Kerttu ja Iivo Niskanen. Kalle Lassilan rooli rakentuu harjoituskauteen.
-Tosi innolla lähden mukaan, varsinkin kun valmennustiimissa on mukana kokeneita valmentajia. Suomalaiseen hiihtoon on tulossa todella tarpeellinen ryhmä, ja he pystyvät aidosti haastamaan A-maajoukkuetta ja nousemaan kansainväliselle tasolle. Valmentajana harjoituskausi on lyhyt, mutta pyrin rehellisesti käymään urheilijoiden kanssa asioita läpi ja tekemään vaikuttavaa valmennusta, Lassila kertoo.
Niilo Moilanen tulee treenaamaan Puolustusvoimien ryhmässä, mutta tulee osallistumaan soveltuvin osin Milano Cortina 2026 ryhmän toimintaan.
B-maajoukkue naiset | B-maajoukkue miehet |
Anni Alakoski Anita Korva Anne Kyllönen Jasmin Kähärä Emmi Lämsä |
Juuso Haarala Joel Ikonen Miro Karppanen Lauri Lepistö Remi Lindholm Lauri Mannila Verneri Poikonen |
U23 maajoukkue naiset | U23 maajoukkue miehet |
Josefina Böök Ida Haapala Siiri Kaijansinkko Lotta Kurttila Anni Lindroos Tiia Olkkonen Amanda Saari Vilma Ryytty |
Oskari Hökkä Petteri Koivisto Niilo Moilanen Miska Poikkimäki Arsi Ruuskanen Alexander Ståhlberg Johannes Vuorela |
Jatkamme jälleen 12.8.2021!
Hinta 5 €/lapsi/kerta (maksu Vuokatti Sportin vastaanottoon ennen tuntia). Tunti on valvottu ja osittain ohjattu.
Tutustu alla oleviin telinesalin käyttöohjeisiin:
Ohjeet telinesalin käyttäjille
Takaisin ylösNuorten MM hiihdot lähestyvät kovaa vauhtia, sillä tänään kisojen alkuun on enää 70 päivää aikaa! Kansainvälisen Hiihtoliiton FISn vara kilpailunjohtaja Michal Lamplot oli tänään vierailulla Vuokatissa, jossa kilpaillaan Nuorten sekä U23 MM kilpailujen maastohiihto kilpailut.
Yhden päivän visiittinsä aikana Michal pääsi tarkastamaan kisaladut sekä tapaamaan osan kilpailuorganisaatiosta. Hän oli erittäin tyytyväinen nähdessään Vuokatin infrastruktuurin sisältäen Olympiavalmennuskeskuksen harjoittelu- sekä kilpailuolosuhteet, jotka ovat häneen mukaansa huippuluokkaa.
”Tämä kuulostaa ehkä oudolta, mutta tämä on minun ensimmäinen kertani Vuokatissa. Mitä olen tänään nähnyt on kerrassaan hämmästyttävää, se on varmasti oikea sana kuvaamaan Vuokatin olosuhteita. Vuokatti on Olympic Training Center sanan varsinaisessa merkityksessä! Teillä on loistavat olosuhteet niin harjoitteluun, palautumiseen, ruokailuun kuin kaikkeen muuhunkin. Olen myös nähnyt mielenkiintoisia tilastoja siitä kuinka moni Olympiavoittajista ja -mitalisteista on treenannut Vuokatissa mikä todistaa että teidän systeeminne Vuokatissa todellakin toimii. FIS:n näkökulmasta me olemme erittäin iloisia, että saamme mahdollisuuden järjestää Nuorten sekä U23 MM hiihdot Vuokatissa.”
Kiitos vierailusta Michal!
Takaisin ylösVuokattisportin mäkikoulutoiminta pyörii ympäri vuoden Vuokatti-Ruka urheiluakatemian yhdistetyn valmentaja Jouni Kaitaisen johdolla.
Lisätietoa toiminnasta:
jouni.kaitainen@vrua.fi
0442612149
ann-mary.ahtava@vuokattisport.fi
0443075759
Takaisin ylösVuokatti Sport ltd. together with the regional authorities (Kainuu Social Welfare and Health Care Joint Authority (Kainuun sote) has created an execution plan for the teams wanting to train and prepare for the upcoming season 20-21 at safe and high-standard conditions in Vuokatti, Finland.
Olympic Training Center (OTC) Vuokatti will help teams to apply for permission to travel to Finland. OTC will also inform the Finnish Border Guard about this. Before arriving groups need to provide information (names, contact information, travel plans, etc.) in order for the application process to be possible.
Before travelling into Finland a negative Covid-19 test proof from last six (6) days is required. Also when arriving to Vuokatti a quick Covid-19 test is done by the local private health care provider.
While staying in Vuokatti, each foreign team has their own space from the building in order to minimize the amount of contact with other customers. In case of a sickness, an isolation room that there is reserved for each team is used.
Meals (breakfast, lunch, dinner) will be delivered to each team by Vuokatti Sport (VS) staff and team members will eat in their own apartments. Waste food and dishes will be brought away daily by VS staff. After the first 14 days, there is an option for the teams to eat meals at our buffet restaurant.
Watch a video from the food delivery system here!
There is a possibility to use a gym for international teams and each team will have their own training blocks. This gym will be disinfected after each training block by VS staff. Training outside is available normally for everyone but it is important to be cautious about a safe distance. For waxing the skis, each team has their own ski service room close by the ski tracks reserved for them.
MORE INFORMATION & OFFERS
Vuokatti Sport Sales Office
Mon to Fri 8 am – 4 pm
tel. +358 8 6191 500
Takaisin ylös
Vuokatin Aateli Race järjestetään tulevana viikonloppuna jo 16. kerran Vuokatissa. Viikonlopun rullahiihtokilpailut kokoavat maastohiihdon, ampumahiihdon, yhdistetyn ja hiihtosuunnistuksen urheilijoita Vuokattiin.
Perinteisesti juhannuksen jälkeisellä viikolla järjestetty Vuokatin Aateli Race siirrettiin COVID-19-pandemian takia järjestettäväksi syyskuun alkuun. Kilpailut alkavat lauantaina prologilla ja kilpailuohjelma jatkuu sunnuntaina maastojuoksulla. Prologin ja maastojuoksun ajat lasketaan yhteen ja yhteisajan perusteella määräytyy lähtöjärjestys ja aikaerot vapaan tyylin rullahiihtoon (N 10 km, M 15 km), joka huipentuu Vuokatinvaaran päälle.
Koronatilanne on vaatinut kisajärjestäjiltä erityishuomioita. Tapahtuman järjestelyissä ja läpiviemisessä noudatetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön antamaa ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemisestä.
– Järjestelyt ovat hyvin aikataulussa. Haluamme järjestää viikonlopun kilpailut vastuullisesti ja turvallisesti niin urheilijoille kuin yleisöllekin. Toivomme, että kaikki paikallaolijat noudattavat hyvää käsihygieniaa, turvavälejä sekä maskisuositusta mahdollisuuksien mukaan. Kisaemäntinä toimivat Miss Suomi 2020 -finalistit jakavat tapahtumassa kasvomaskeja ja käsidesiä, kommentoi kilpailujohtaja Hannu Koivusalo.
Vuokatin Aateli Racen kilpailuista esitetään 75 minuutin TV-kooste Yle TV2:lta sunnuntaina 13. syyskuuta klo 19 alkaen.
Vuokatin Aateli Race -nettisivut
Facebook | Instagram
#vuokatinaatelirace2020
Lisätietoja
Hannu Koivusalo, puh. +358 50 407 7500, hannu.koivusalo@vuokatti.net
Mediayhteydet
Soili Hirvonen, puh. +358 40 083 7583, soili.hirvonen@hiihtoliitto.fi
Takaisin ylös
KEVÄÄN 2023 TEMPPULIIKUNNAT ALKAVAT TO 12.1.
Torstain temppuliikunnat jatkuvat
Järjestäjänä toimii Kajaani Gymnastic, toiminta jatkuu edelleen Open Gym -ajatuksella, eli osallistuminen onnistuu kertamaksulla.
Open Gym on vapaan harjoittelun vuoro! Vuorolla on täysi-ikäinen valvoja, mutta ei ohjaajaa. Vuorolle voi tulla temppuileimaan treenikaverin, ystävän, sisaruksen, tai vaikka koko perheen kanssa! Salista löytyy mm. volttimonttu, iso voimistelukanveesi, airtrack, trampoliini, renkaat, puolapuut, köysi, puomi, rekkitanko, nojapuut, sekä muita voimisteluvälineitä ja palikoita.
Kaksi eri ryhmää;
Alle kouluikäisten temppuliikunta 4-6 vuotiaille klo 16.45 -17.45
Kouluikäisten temppuliikunta klo 18 -19
VUOROLLE EI TARVITSE ILMOITTAUTUA ERIKSEEN!
Ohjeet telinesalin käyttäjille
Takaisin ylösYlpeänä esittelemme uuden tiimin, Vuokatti Sport Biathlon Team!
Nuorille aikuisille suunnattu ampumahiihtoryhmä on tälle vuodelle perustettu uusi tiimi, joka on parhaillaan vuoden ensimmäisellä yhteisellä leirillä. Ryhmä koostuu yhteensä yhdeksästä 18-25 vuotiaasta ampumahiihtäjästä ja ryhmän leiritys keskittyy Vuokattiin. Leirejä järjestetään yhteensä viisi, ja seuraavan kerran tiimi kokoontuu Vuokattiin syyskuun alussa.
Ryhmän valmentajat ovat suoraan maailman huipulta, sillä valmentajina toimivat viime kauteen uransa lopettanut Kaisa Mäkäräinen sekä entiset maajoukkuehiihtäjät Ville Nousiainen ja Kalle Lassila!
Takaisin ylösVuokatin Matkailukeskus Oy (VMK Oy) vastaa Vuokatin yhteismarkkinoinnista kotimaassa ja valituilla kansainvälisillä kohdealueilla. VMK Oy on saanut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselta myönteisen rahoituspäätöksen yrityksen toimintaympäristön kehittämishankkeelle, jolla edesautetaan ja vahvistetaan Vuokatin kansainvälistä tunnettuutta, markkinointia ja kasvua hankesuunnitelman mukaisesti.
Hankkeen toteutusaika on 1.4.2020–31.8.2022 ja kokonaisbudjetti 244 000 euroa. Hanke voidaan aloittaa elo-syyskuussa 2020 tai sopimuksen mukaan.
Kyseessä on kokoaikatyö ja työ edellyttää kohdepäälliköltä läsnäoloa myös Vuokatissa. VMK Oy:n hallitus toimii hankkeen ohjausryhmänä. Hakijalta edellytetään kokemusta monipuolisesti matkailualan kehittämistehtävistä, kansainvälisestä myynnistä ja kaupasta, Vuokatin tuntemusta sekä hankesuunnitelman mukaisten kv-kohdealueiden tuntemusta (Venäjä, saksankielinen Eurooppa, Benelux-maat, UK, Ukraina, Hong Kong). Lisäksi selvitetään Turkin potentiaalia Vuokatin kv-kohdealueena.
Hakijalta edellytetään erinomaista englannin kielen taitoa. Muu kielitaito katsotaan eduksi.
Hakuaika tehtävään päättyy ke 24.6.2020 klo 15.00. Vapaamuotoinen hakemus tehtävään + CV lähetetään sähköpostilla osoitteeseen heidi.pyykkonen@sotkamo.fi. Hakijaa pyydetään esittämään hakemuksessa palkkatoive tehtävään.
Lisätietoja:
Vuokatin Matkailukeskus Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mika Kilpeläinen (mika.kilpelainen@sotkamo.fi, puh. 044 750 2111)
Vuokatin Matkailukeskus Oy:n toimitusjohtaja Heidi Pyykkönen (heidi.pyykkonen@sotkamo.fi, puh. 044 750 2870)
Vuokatti on ympärivuotisesti Suomen monipuolisin matkailukohde. Vuokatin matkailualueella vierailee vuosittain reilu miljoona turistia ja rekisteröityjä yöpymisiä on lähes 800 000 henkeä vuodessa. Vuokatti tarjoaa puitteet viihtymiseen, hyvinvointiin ja luonnosta nauttimiseen jokaisena neljänä vuodenaikana. Vuokatti on valittu Vuoden Matkailualueeksi 2019 Suomessa.
Takaisin ylösVuokatti Sportin vastaanotosta on vuokrattavana kanootteja ja soutuveneitä. Soutelemaan pääsee Särkiselle Vuokatti Sportin välittömään läheisyyteen.
Hinnat:
Vastaanotto
avoinna ma-su 7-21
Puh. 08 61911
sporthotel@vuokattisport.fi
Maastohiihdon maajoukkueet nimetty – maajoukkueryhmässä 21 urheilijaa
Maastohiihdon maajoukkueet on nimetty kaudelle 2020-2021. Maajoukkue harjoittelee viime vuoden tapaan isolla ryhmällä ja joukkueeseen on nimetty yhteensä 21 urheilijaa. Naisia joukkueeseen on valittu yksitoista, miehiä joukkueessa on kymmenen.
– Halusimme jatkaa viime vuoden mallilla ja harjoitella isolla ryhmällä. On tärkeää saada nuoria maajoukkueharjoittelun piiriin, toteaa päävalmentaja Teemu Pasanen.
Maajoukkueen valmennusprosessit ovat jo käynnissä ja urheilijoiden testit sijoittuvat kesäkuulle. Maajoukkueen yhteinen leiritoiminta käynnistyy kuitenkin vasta loppukesästä.
– Ensimmäiset suunnitelmat leirityksistä on tehty. Aloitetaan yhdessä heinä-elokuun vaihteessa Vuokatissa, jossa on myös rullahiihdon SM-kilpailut. Siellä on ensimmäinen virallinen kokoontuminen. Pääpaino tulee olemaan kotimaan leireissä ja lokakuussa olisi tarkoitus pitää korkeanpaikan leiri ulkomailla, kertoo Pasanen.
Nuorten ryhmärakenteessa uudistuksia – alle 23-vuotialle oma harjoitteluryhmänsä
Maastohiihdon nuorten joukkueiden rakenteissa on tehty muutoksia ja alle 23-vuotiaille on luotu oma harjoitteluryhmänsä. Valmennustoiminta tapahtuu Vuokatissa Vuokatti-Ruka Olympiavalmennuskeskuksen harjoitteluryhmän mukana. Ryhmä toimii päivittäisvalmennuspohjalta, mutta harjoittelua tehostetaan myös leiriviikoilla. Ryhmän vastuuvetäjänä toimii Glenn Lindholm.
– Valmentajien keskusteluissa on herännyt toive perustaa U23-ikäisille urheilijoille oma harjoitusryhmä, joka tukee matkalle kohti maailman kärkeä ja maajoukkuetta. Vuokatissa on toiminut aikuisten harjoitusryhmä jo useamman vuoden ajan ja nyt tämä toiminta haluttiin laajentaa palvelemaan ja tukemaan U23-ikäisiä yhteistyössä Hiihtoliiton kanssa, kertoo Lindholm.
Ryhmän harjoitteluun on toivotettu tervetulleeksi sparrausavuksi myös Suomen kärkiurheilijat.
– Maajoukkueurheilijat ovat aina tervetulleita treeneihin tämän ryhmän kanssa. Nuoret urheilijat saavat kovinta mahdollista sparrausta, se on hieno lisä, toteaa Lindholm.
Nuorten maajoukkue, St1-ryhmä, tulee tekemään tiivistä yhteistyötä Vuokatti-Ruka Olympiavalmennuskeskuksen kanssa. Ryhmän valmentajana toimii Juho Halonen, joka on toiminut viimeiset kaksi vuotta U18-ryhmien valmentajana.
– Mukava päästä jatkamaan U18-ryhmästä tuttujen ikäluokkien kanssa. Virallinen leiritystoiminta alkaa loppukesästä, mutta valmennusprosessit pyörähtävät heti käyntiin, kertoo Halonen.
***
Maastohiihdon maajoukkueet 2020-2021
Maajoukkue, naiset (11)
Joensuu Jasmi
Korva Anita
Kyllönen Anne (A)
Kähärä Jasmin
Lylynperä Katri (A)
Matintalo Johanna (A)
Mononen Laura (A)
Niskanen Kerttu (A)
Nissinen Vilma
Piippo Eveliina
Pärmäkoski Krista (A)
Maajoukkue, miehet (10)
Haarala Juuso
Hakola Ristomatti (A)
Hyvärinen Perttu (A)
Lepistö Lauri
Mikkonen Juho
Mäki Joni (A)
Niskanen Iivo (A)
Suhonen Verneri (A)
Vuorela Markus
Vuorinen Lauri (A)
Vastuuvalmentaja: Teemu Pasanen
Valmentaja: Mikko Virtanen
U23-ryhmä, naiset (4+1)
Böök Josefina
Lämsä Emmi
Olkkonen Tiia
Ray Hanna
Alakoski Anni
U23-ryhmä, miehet (5+1)
Hökkä Oskari
Lindholm Remi
Mannila Lauri
Parantainen Kalle
Poikonen Verneri
Parttimaa Aleksi
Anni Alakoski ja Aleksi Parttimaa eivät enää iän puolesta mahdu alle 23-vuotiaiden sarjaan, mutta valmennus on halunnut nostaa heidät mukaan U23-harjoitusryhmään.
Valmentaja: Glenn Lindholm
Nuorten maajoukkue, St1-ryhmä, naiset (5)
Haapala Ida
Kaijansinkko Siiri
Leinamo Sonja
Raunio Tuuli
Ryytty Vilma
Nuorten maajoukkue, St1-ryhmä, miehet (7)
Helander Eemil
Hyvönen Matias
Liekari Emil
Moilanen Niilo
Pyykkö Veeti
Stenman Tino
Ståhlberg Alexander
Valmentaja: Juho Halonen
Puolustusvoimien urheilukoulun ryhmä (7)
Koivisto Petteri
Laitila Olli-Pekka
Mattila Wiljam
Poikkimäki Miska
Tilli Aapo
Valikainen Eelis
Vuorela Johannes
Valmentaja: Jussi Simula
U18-ryhmä
Alle 18-vuotiaiden ryhmän urheilijavalinnat ovat vielä kesken. 04-syntyneille tullaan järjestämään kesäkuun alkupuolella mattojuoksutestit eri puolilla Suomea. Lisää tietoa testeistä ensi viikolla Hiihtoliiton kanavissa. U18-ryhmä julkaistaan 11.6.2020.
Paramaajoukkue
Paramaajoukkue julkaistaan myöhemmin.
***
Lisätietoja
Teemu Pasanen, maastohiihdon päävalmentaja, puh. +358 40 830 1166
Ville Oksanen, naisten vastuuvalmentaja, puh. +358 40 7736782
Glenn Lindholm, U23-ryhmän vastuuvalmentaja, puh. +358 40 084 8177
Juho Halonen, nuorten maajoukkueen valmentaja, puh. +358 40 558 3359
Jussi Simula, Puolustusvoimien urheilukoulu-ryhmän valmentaja, puh. +358 44 371 6364
***
Seuraa joukkuetta sosiaalisessa mediassa
X-Country Ski Team Finland Facebookissa
Twitter @xcteamfin
Instagram @xcteamfin
#xcteamfin
Videoita YouTube-kanavalla
Kommentteja ja lyhyitä haastatteluja SoundCloudissa
Takaisin ylösVuokatti Sport Academy on aloittamassa Valmennuksen erikoisammattitutkintoon johtavan koulutuksen vielä tänä keväänä huhtikuussa 26. – 27.4.!
PÄTEVÖIDY VALMENNUKSEN HUIPPUAMMATTILAISEKSI!
Valmennuksen erikoisammattitutkinto on suunnattu valmennustehtävissä esimerkiksi päävalmentajana tai nuorten olympiavalmentajana toimiville sekä valmennuksen johto- ja kehittämistehtävissä toimiville urheilun ammattilaisille. Koulutus sopii eriomaisesti myös liikunta-alan yrittäjille tai yrittäjiksi aikoville.
Koulutus on työn ohessa suoritettavaa monimuoto-opiskelua, joka koostuu kaksipäiväisistä lähijaksoista ja itsenäisestä opiskelusta sekä oman valmennuksen ja valmennusympäristön kehittämisestä. Koulutus toteutetaan Vuokatissa, Vuokatti Sportissa ja opettajina toimivat alojensa asiantuntijat.
Ensimmäisellä lähijaksolla opettajina ja asiantuntijoina toimivat Kajaanin koulutusliikelaitoksen johtaja Anssi Tuominen, LitT, valmentaja Olli Ohtonen Jyväskylän yliopistosta, LitT, valmennuksen asiantuntija Kirsi Hämäläinen Olympiakomiteasta ja valmennuskeskuksen johtaja Jyri Pelkonen Vuokatti Sportilta.
Opiskeluaika on opiskelijan aiemmasta taustasta riippuen noin 1,5 vuotta. Tutkinto koostuu kolmesta tutkinnonosasta, joista kaksi ensimmäistä ovat pakollisia. Lisäksi valitaan yksi kolmesta valinnaisesta tutkinnonosasta.
Pakolliset tutkinnonosat:
Valmennustoiminnan johtaminen (60 osp):
Ensimmäisessä tutkinnonosassa keskitytään erityisesti valmennuksen johtamisen eri osa-alueisiin. Tutkinnon osan suorittaneella on ammattitaito toimia valmennustoiminnan johtajana. Hän on perehtynyt mm. valmennuksen laadun seurantaan, talouteen ja rahoituksen hankkimiseen, olosuhteiden kehittämiseen sekä henkilöstöjohtamiseen. Lisäksi hän osaa analysoida ja kehittää omaa johtamistaan ja johtamisosaamistaan.
Urheilijakeskeinen valmentaminen (60 osp):
Toisessa pakollisessa tutkinnon osassa perehdytään nykyaikaiseen huippu-urheiluvalmennukseen. Tutkinnon osan suorittaneella on ammattitaito toimia urheilijalähtöisesti valmennuksen asiantuntijana. Hän osaa kehittää sekä omaa että työyhteisönsä valmennustoimintaa ajankohtaista valmennustietoa ja verkostoja hyödyntäen.
Valinnaiset tutkinnonosat (valitaan yksi)
Urheilutoiminnan kehittäminen 60 osp
Toimiminen valmennuksen kansainvälisessä toimintaympäristössä 60 osp
Valmennustoiminnan hallinnon kehittäminen 60 osp
Lisätietoa tutkintovaatimuksista täältä.
Koulutuksen nettisivut avautuvat Vuokatti Sportin sivuille maaliskuun aikana ja sivuilta pääset ilmoittautumaan mukaan. Kustannukset koko tutkinnon osalta ovat 600 € (ei sisällä majoitusta ja aterioita), 200 €/tutkinnon osa. Summa laskutetaan tutkinnon osittain.
Jaana Kari, LitT
Kehittäjä
VuokattiSportAcademy
Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitos
Kainuun ammattiopisto / Vuokattisportacademy
Hyvinvointi
Opistontie 4
88610 Vuokatti
GSM 044 7157080
jaana.kari@vuokattisportacademy.fi
www.kao.fi
www.vuokattisport.fi
Takaisin ylös
Lumilajien olosuhteet ovat nousseet viime vuosina isoksi puheenaiheeksi laajalla rintamalla. Talven alkaminen vaihtelee vuosittain ja siksi vaihtoehtoiset tavat lumiolosuhteiden varmistamiseksi tulevat jatkossa olemaan entistäkin tärkeämmässä roolissa.
Me Vuokatissa olemme olleet tässä asiassa edelläkävijöitä ja aikaistaneet hiihtokauden aloitusta lumen varastointia hyväksi käyttäen jo 20 vuoden ajan. Vuosittain 10.10 klo 10 aukeava ensilumenlatu alkaakin olla jo käsite suomailaisten hiihdon ystävien keskuudessa. Haluamme jakaa tätä tietotaitoa, jotta lumiolosuhteet pystytään takaamaan ympäri Suomen.
Tämän vuoksi aloitamme syksyllä 2020 uuden koulutuksen Lumiosaamiseen liittyen yhteistyössä Suomen Hiihtoliiton kanssa. Koulutus toteutetaan TäsmäKoulutuksena, johon koulutuksen ottajalla on mahdollista hakea rahoitusta Työ- ja elinkeinohallinnosta. TäsmäKoulutus on nykyiselle henkilöstölle suunnattua räätälöityä koulutusta, kun yrityksen toiminta tai sen käyttämä teknologia muuttuu. Koulutus päivittää yrittäjän tai työntekijöiden osaamisen uusien vaatimusten tasalle.
TäsmäKoulutusta voivat hankkia etenkin pienet ja keskisuuret yritykset. Koulutukseen voivat osallistua myös yrittäjä itse sekä yrityksen vuokratyöntekijät. TäsmäKoulutusta voi hankkia myös julkinen sektori – valtio, kunnat, kuntayhtymät ja seurakunnat. TäsmäKoulutusta hankkivan tahon on mahdollista hakea koulutukseen rahoitusta Työ- ja elinkeinohallinnosta.
Koulutus jakautuu kahteen Vuokatissa järjestettävään 2vrk moduuliin ja kahteen 1vrk lähipäivään koulutukseen osallistujan omalla paikkakunnalla.
Mitä? Lumiosaamiseen keskittyvä koulutus järjestänä Vuokatti Sport ja Arfmann
Milloin? 2 x 2vrk moduulit Vuokatissa täysihoidolla, sis. majoitus ja ruokailut ohjelman mukaan. Ensimmäinen moduuli järjestetään 5.-6.10.-2020 ja toinen moduuli 30.-31.3.2021. Lisäksi 2 x 1vrk lähipäivät paikkakunnilla, jossa Vuokatti Sportin asiantuntija vierailee
Sisältö? Moduulit sisältävät niin teoriaa, kuin käytäntöä. Moduulit järjestetään lumikasan kannalta kriittisiin aikoihin, jotta käytännön opetukseen saadaan varmistettua paras mahdollinen sisältö. Erikseen sovittavat lähipäivät keskittyvät paikkakuntakohtaisiin asioihin, joissa räätälöidään paras mahdollinen vaihtoehto kyseiselle paikkakunnalle.
Ohjelma kevät moduuli 2 – 30.-31.3.2022
Ke 30.3.
7.00-10.00 Aamiainen
9.30 Lumetuksen perusedellytykset
-Vuokatti Sportin malli
-Lumetuspaikan valinta, vedenottopaikka, sähkö, pumppaamo
11.00 Kahvitauko
11.15 Lumen valmistus, sääolosuhteiden huomioiminen
11.45 Lumikasan valmistus (Vuokatti Sportin malli)
12.30 Lounas
13.30 Lumikasan suojaaminen (Vuokatti Sportin malli)
14.00 Lumikasan suojaaminen käytännössä (Vuokatti Sportin malli)
15.30 Iltapäiväkahvi
15.45 Kalustoesittelyjä ja kokeiluja
17.30-20.00 Päivällinen
To 31.3.
7.00-10.00 Aamiainen
8.30 Lumetuskalusto (Vuokatti Sportin malli)
9.00 Lumetuksen uudet trendit: automaattinen lumetus ja lumen säilyttäminen
9.45 Latukone ja muu tarvittava välineistö (koneet) lumikasan valmistuksessa
10.30 Kahvitauko
10.45 Lumikasan suojaaminen: Snow Secure malli
11.45 Lounas
12.30 Liikuntapaikkainvestointien rahoitus mahdollisuudet
13.15 Pienryhmätyöskentely: toimivat mallit eri paikkakunnilla
14.15 Päätöskahvit
Paikka: luentotila Iso-Pölly (Pallohalli)
Lisätietoja:
Topi Kuorelahti
p. 044 4148883
topi.kuorelahti@vuokattisport.fi
Takaisin ylösMaaseuturahaston tuella toteutettu reittihanke Länsirinteen ja Koulurinteen välillä on nyt valmis ja hiihtokunnossa. Reitti on valaistu ja kahteen suuntaan hiihdettävä sekä profiililtaan loivapiirteinen palvellen hiihtäjiä entistä paremmin. Ensi syksystä lähtien reitti on tarkoitus ottaa myös ns. ensilumikäyttöön marraskuun alusta alkaen. Reitti lisää entisestään Vuokatin vetovoimaa maastohiihtokohteena ja parantaa myös sulanmaan ajalla liikkumista Vuokatin vaaran kupeessa.
Hanke liittyy Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan ja sen toteuttamiseen on saatu EU:n maaseuturahaston osarahoitusta. Hankkeen kustannusarvio oli 365.791,00 €, josta 91.447 € yksityistä rahoitusta Vuokatin säätiöltä, 35.000 € Sotkamon kunnan rahoitusosuus sekä avustusta EU:lta 115.224 € ja Suomen valtiolta 124.119 €.
Hankkeesta vastasi Vuokatin säätiö ja sen urakoi Pyykkönen Yhtiöt Oy. Suunnittelu toteutettiin Ramboll Oy:n toimesta ja sähkösuunnitelusta vastasi Pöyry Oy. Vuokatin säätiö kiittää kaikkia kumppaneita ja toivottaa ladun käyttäjät tervetulleeksi uusitulle reitille.
Takaisin ylösLehdistötiedote 2.10.2019
Jännittävä rullasuksisprintti lauantaina 5.10. Vuokatti goes Ideapark -tapahtumassa
Aktiivisten matkailijoiden Vuokatti tuo Suomen nimekkäimmät hiihtäjät Lempäälän Ideaparkiin lauantaina 5.10. klo 11. Vuokatti goes Ideapark -tapahtuman rullasuksisprinttiin osallistuvat muun muassa Krista Pärmäkoski ja Ristomatti Hakola.
– Kisasta tulee todella kova, sillä Ideaparkiin saapuu yhteensä 24 hiihtäjää, joista peräti 17 on maajoukkuetasoa. Tämä on hiihtäjille hieno tilaisuus verrata omaa tasoaan muihin ennen varsinaisen kisakauden alkua, sprintistä vastaavan Vuokatti Sportin Ann-Mary Ähtävä kertoo.
Sprinttikilpailu käydään kauppakeskuksen parkkipaikalle rakentuvalla 800 metrin radalla. Ähtävän mukaan rata ei ole fyysisesti haastava, mutta siinä riittää vaativia kurveja. Yleisö voi seurata hiihtäjiä koko matkan ajan.
– Nyt ei hiihdetä metsän keskellä tai puistossa, vaan siellä missä ihmiset ovat. Halusimme tuoda hiihtäjät yleisön keskelle, ja tämä tuo varmasti lisää jännitystä ja virettä sprinttiin.
Kisan jälkeen yleisö pääsee myös tapaamaan hiihtäjiä nimikirjoitusten jaon yhteydessä.
Pirkanmaa hyvin edustettuna
Sprintissä riittää pirkanmaalaista väriä, sillä Krista Pärmäkosken lisäksi Ikaalisten Urheilijoista ovat mukana parisprintin kaksinkertainen Suomen mestari Maaret Pajunoja ja nuori lupaus Hilla Niemelä. Myös vuoden 2018 sprintin Suomen mestari Lempäälän Kisan Leena Nurmi sekä Tampereen Pyrinnön Amanda Saari starttaavat rullaradalle.
– Sprintissä sattuu ja tapahtuu, joten kisa ei todellakaan ole taputeltu ennakkosuosikeille. Haastajilla, kuten esimerkiksi Verneri Poikosella, Verneri Suhosella ja Joni Mäellä, on mahdollisuus nousta palkintopallille.
Hiihto ja Vuokatti tutuiksi suurelle yleisölle
Vuokatti on monille hiihtäjille tuttu, sillä Vuokatti Sport on maastohiihdon huippujen harjoituspaikan Olympic training centerin koti. Ähtävä on innoissaan siitä, että nyt hiihto ja Vuokatti tuodaan suuren yleisön tietoisuuteen myös Pirkanmaalla.
– Vuokatissa viihtyvät niin huippu-urheilijat kuin perheetkin. Meillä riittää sopivia latuja ja tekemistä kaikille, upeaa luontoa unohtamatta.
Vuokatti goes Ideapark -sprintin urheilijaesittely ja numeroiden arvonta alkaa klo 11. Varsinainen kilpailu starttaa klo 12. Median edustajilla on mahdollisuus haastatella hiihtäjiä palkinnonjaon jälkeen klo 14.15 Ideaparkin Keskusaukiolla.
Vuokatti goes Ideapark -sprinttiä voi seurata suorassa lähetyksessä ISTV:n välityksellä: is.fi/istv
Tarkemmat aikataulut ja ohjelma löytyvät osoitteesta: vuokatti.fi/ajankohtaista/vuokatti-goes-ideapark/
Lisätiedot ja hiihtäjien promokuvat:
Ann-Mary Ähtävä, Vuokatti Sport
puh. 044 307 5759
sähköposti: ann-mary.ahtava@vuokattisport.fi
Takaisin ylös
Hankkeella parannetaan Vuokatin Urheiluopistolta Koulurinteelle johtavan ulkoilureitin ympärivuotista ja turvallista käyttöä leventämällä reittiä, vahvistamalla reittipohjaa lumenajon mahdollistamiseksi, lisäämällä reitille valaistus ja opasteet sekä turvakaiteet tarvittaviin kohtiin. Hanke liittyy Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan ja sen toteuttamiseen on saatu EU:n maaseuturahaston osarahoitusta. Hankkeen kustannusarvio on 365.791,00 €, josta 91.447 € yksityistä rahoitusta Vuokatin säätiöltä, 35.000 € Sotkamon kunnan rahoitusosuus sekä avustusta EU:lta 115.224 € ja Suomen valtiolta 124.119 €.
Hankkeesta vastaa Vuokatin säätiö ja sen urakoi Pyykkönen Yhtiöt Oy.
”Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin”.
Takaisin ylös
Sotkamo-lehti 28.6.2019, Pertti Granqvist, juttu julkaistu kirjoittajan luvalla
Korholanmäen päälle Kajaanista päin tultaessa avautuu Vuokatin vaarajonot paljastava näkymä. Tuo näkymä sai Vuokatin Urheiluopiston entisen johtajan ja rehtorin Erkki Hautamäen herkistymään hänen ajaessaan viime viikolla Kajaanista Sotkamoon päin.
– Pala nousi kurkkuun. Sydän on jäänyt tänne, Vuokattiin ja Sotkamoon, nykyisin Äänekoskella vaikuttava Erkki Hautamäki (88) sanoi.
Vuosi 1969 jäi Sotkamon historiaan kolmesta syystä. Pitäjään avattiin Alko sekä Kantakrouvi ja Erkki Hautamäki aloitti Vuokatin Urheiluopiston johtajana. Erkki Hautamäki oli yhteensä 21 vuotta Urheiluopiston johdossa.
Puolustusvoimien palveluksesta Urheiluopiston johtoon siirtynyt ratsumestari ja kapteeni Hautamäki sai nopeasti sotkamolaiseen tapaan korkonimen. ”Juoksuhautamäen” tiesivät pian kaikki vähänkin kartalla olevat.
Puolustusvoimissa Hautamäki oli urheilijoiden päävalmentaja. Reservissä Hautamäki ylennettiin myöhemmin majuriksi.
Suorasanainen ja ripeäotteinen pohjalainen sotkamolaistui varsin nopeasti. Aikalaisilla ei pahaa sanaa ole ollut sanottavana, eikä Erkillä itsellään sotkamolaisista.
– Hyvin tulin toimeen kaikkien kanssa. Puoluekannasta riippumatta. Huumorin avulla pärjättiin. Huumori on sellainen voima, jonka avulla pärjää paikassa kuin paikassa.
Hautamäen täyttäessä 1980 pyöreät 50 vuotta oli Sotkamon kunnan edustajat tuoneet syntymäpäiville elävän pässin ja kahden metrin pituisen sauvan sekä antaneet syntymäpäiväsankarille Aga Khanin arvonimen.
– Kunnan edustajat olivat pukeutuneet itämaisesti. Kylpytakkeihin ja pään ympärillä oli vaikka mitä rättejä, Hautamäki muisteli.
Pässi teurastettiin ja syötiin. ”Aga Khanin” sauva Hautamäellä on edelleen tallessa.
– Jonkin verran lyhennettynä versiona.
Vuokatin Urheiluopiston kansainvälistyminen alkoi Hautamäen johtajana ollessa. Hautamäen aikana opistolla myös rakennettiin jatkuvasti. Puu-Vuokatti muuttui nykyaikaisempaan suuntaan.
– Saatuani opetusneuvoksen arvonimen sanoin, että rakennusneuvos olisi ollut paremmin työtäni kuvaava.
Hautamäki tuli opiston johtoon aikana, jolloin termi suomettuminen tuli tutuksi kansainvälisesti.
– Kekkonen ja Neuvostoliiton puolustusministeri Dmitri Ustinov olivat neuvotelleet yhteisistä sotaharjoituksista. Yhteisiä sotaharjoituksia ei tullut, mutta urheiluvalmennuksessa ja kilpailuissa yhteistyötä kehitettiin armeijoiden välillä.
Vuokattiin Erkki Hautamäki tuli tapaamaan vanhoja tuttuja, viettämään aikaa sukulaistensa kanssa ja samalla katsomaan, kuinka seutukunta on kehittynyt. Hän oli tyytyväinen näkemäänsä.
– Urheiluopisto on Vuokatin sydän, jonka ympärille on kehittynyt valtava majoitusbisneksen keskittymä.
Ja tuttuja riittää. Haastatteluhetkellä muun muassa Kenneth Penttinen käveli opiston ravintolaan.
– Johtaja Hautamäki ihan itse.
Myös nykyinen johtaja Veikko Halonen kävi tervehtimässä legendaarista edeltäjäänsä.
Eläkkeelle jäätyään Erkki Hautamäki kertoi olleensa rakentamassa Vuokattiin eläkepäivien asuntoa.
– Mutta vaimo halusi meidän muuttavan Etelä-Suomeen. Kaikki meidän lapset olivat jo silloin muuttaneet etelään ja vaimo tunsi itsensä yksinäiseksi täällä.
Erkki Hautamäki kertoi jääneensä leskeksi vuonna 2000.
– Muutin sitten vuonna 2006 Hämeenlinnasta Ääneskoskelle. Yksi lapsistani asuu lähellä nykyistä asuinpaikkaani.
Lapua tunnetaan Suomen historiassa isänmaallisena paikkakuntana. Lapua on Erkki Hautamäen syntymäpaikka. Erkillä on yksi nuorena kuollut veli. Sisko asuu Siilinjärvellä.
– Elettiin vaikeita aikoja. Pohjanmaalta lähdettiin joko Ameriikkaan tai etsimään työtä muualta Suomesta. Me muutimme 1934 Äänekoskelle.
Erkin isä haavoittui vaikeasti sodassa.
– Oltiin tiukilla. Silti isä antoi rahaa ylioppilaaksi opiskeluun. Helsinkiin 1949 lähtiessäni ei rahaa ollut enää antaa. Hän sanoi, että koeta pärjätä.
Muutama vuosi sitten julkaistiin kirja ”Suomi myrskyn silmässä.” Se kertoo ajasta ennen talvisotaa, talvisodasta ja toisen maailmansodan alusta. Kesällä ilmestyy toinen osa.
– Kirjojen tiedot perustuvat Marskin luottomiehen Vilho Tahvanaisen arkistoihin. En ole niitä juttuja keksimällä keksinyt.
Valtavan kirjaprojektin aikana ei maalausta aiemmin harrastanut Hautamäki ole siveltimeen koskenut.
– Kun saan kirjan valmiiksi, täytyy kokeilla. Vieläkö värit tottelevat.
Kuka
Erkki Hautamäki.
Syntynyt 28.8.1930 Lapualla.
Asuu Äänekoskella.
Leski.
Viisi lasta ja lapsenlapsia lukematon määrä.
Entinen ammattisotilas.
Reservin majuri.
Voimistelunopettaja.
Gradua vaille maisteri.
Vuokatin Urheiluopiston rehtori 1969-1990.
Opetusneuvos.
Historioitsija. Kirjoittanut kirjan ”Suomi myrskyn silmässä.”
Artikkeli julkaistu Sotkamo-lehdessä 28.6. Julkaisuun Urheiluopiston netissä ja Facebookissa on kirjoittajan lupa.
Takaisin ylösYleisön pyynnöstä huolimatta tulee vielä yksi rutistus ennen kuin tämä suunta hiljenee. Viime aikoina on näiden tekstien suhteen ollut hieman hiljaisempaa. Tämä ei varsinaisesti johdu siitä, että runosuoni olisi ollut tukossa, vaan lähinnä siitä, että tämän ”ajatusten Vantaan” tuotos on tukkinut kaikkien ohjelmieni suodattimet ainakin viiteen eri kertaan viimeisen kahden- kolmen viikon aikana. Mistä tämä johtuu, lukee valkoisella fontilla tuossa rivien välissä. Tässä lentokentän kansainvälisillä vesillä on jo hieman helpompi hengittää, joten ehkä tämä sittenkin tästä. Loput suomalaisista valmentajista lähtevät matkaan noin 12 tuntia jälkeeni, paikallista aikaa keskiviikkoaamuna, joten kohta helpottaa heilläkin. Toivottavasti kaikki pääsevät sujuvasti ja turvallisesti, tällä kertaa ilmeisen vähälumisen suomalaisen juhannuksen viettoon. Viimeisen kahden kuukauden aikana on ollut siinä mielessä helppoa, että pyhäpäivistä ei ole tarvinnut huolehtia. Oman haasteensa ovat välillä tehneet hieman takkuilevat netti- ja VPN- yhteydet. Eräältä suomalaiselta palveluntarjoajalta asiaa tiedustellessani selvisi, että yhteyksien takkuilun syy tulee järjestävän seuran, eli Kiinan valtion puolesta. Yhteyksien rajoittaminen ulkomaille ajoittui tälläkin reissulla tiettyihin suurempiin tapahtumiin.
Tässä lähtöpäivän aamuna tuli Suomen suunnalta viestiä, että jossakin päin Kiinaa oli ollut kova maanjäristys. Tämän jälkeen totesin itsekin saman suomalaisista tiedotusvälineistä. Pekingiä tämä ei koskettanut ja ravistellut onneksi millään tavalla, mutta kuulemani mukaan erään valmennettavamme kotona oli järissyt oikein kunnolla. Pahaksi onnekseen tämä urheilija sattui olemaan vammoistaan kuntoutumassa kotonaan, mutta pahemmalta oli saamieni tietojen mukaan vältytty. Koska kyseisessä luonnonmullistuksessa oli valitettavasti myös menehtynyt ihmisiä, katson aiheelliseksi olla vääntelemättä hiihtojohdon maata järisyttävistä ideoista. Tämän järistyksen keskus oli ainoastaan noin 600 kilometrin päässä valmentajamme Onnin viime viikkoisesta sijainnista Yunnanin maakunnan pääkaupungissa Kunmingissa.
Tästä pääsemmekin hyppäämään hetkeksi valmentajiemme muuttoliikenteen sekaan. Vuokatin valmentajista Onni käväisi siis Länsi- Kiinassa, Yunnanin maakunnassa ja sen pääkaupungissa Kunmingissa. Tämän retken idea oli kuulemma saada yhdistetyn poikien rullahiihtoon lisää vauhtia. Tämä toteutettiin luonnollisesti siten, että urheilijoita vedettiin moottoripyörän perässä pyörävelodromilla, parhaimmillaan 55- 65 kilometrin tuntivauhdilla. Noin viikon kuluttua tästä urheilijat katkoivatkin matkaansa Weihain kaupunkiin meren rannalle ja Onni palautui takaisin valmennuksen ”päämajaamme” Laoshaniin eli siis Pekingiin. Hänen valmennuksellisen näkemyksensä mukaan kyseisen reissun paras anti oli se, että kyseisessä osassa maata ruoka on erittäin hyvää. Yksi osa urheilijoista määrättiin puolestaan lähtemään Glennin ja Johannan johdolla Sisä- Mongoliaan. Siellä harjoitusolosuhteet ovat aivan eri luokkaa kuin edellä mainitussa Kunmingissa. Myöskään Laoshanin olosuhteet eivät Sisä- Mongolian kesäolosuhteille pärjää. Noin viikon leireilyn päälle tuli jälleen salamaakin nopeampi ohjelman muutos ja kyseisessä paikassa järjestettiinkin kaksipäiväiset kisat, joihin kuuluivat lajeina mm. juoksu, hiihto, renkaanpyöritys, pikaluistelu sekä ergometripyöräily. Omat tietoni kisoista rajoittuvat siihen, että lajit olivat rankkoja ja rahapalkinnot hyviä, suhteutettuna urheilijoiden, jopa valmentajienkin palkkoihin. Mukaan oli hälytetty paikallisia maajoukkueurheilijoita sekä hiihdosta että mm. pikaluistelusta. Pekingiin asti ei tulospalvelun kirjekyyhky jaksanut lentää, mutta sen verran tiedän, että suomalaisten valmentamat urheilijat pärjäsivät jälleen kisoissa varsin hyvin.
Sisä- Mongolian pieninä miinuspuolina voitaneen mainita harjoittelun ulkopuolisten aktiviteettien lähes täydellinen puuttuminen. Joku saattaa tätä pitää jopa positiivisena asiana, mutta uskon jo kuukaudenkin leirin jälkeen monen valmentajan toivovan, että lähikauppaan olisi matkaa vähemmän kuin 20 kilometriä. Lenkkiseurana paikkakunnalla asustelevat kamelitkaan eivät kovin kauaa jaksa välttämättä innostaa. Niidenkin juttuihin kuulemma kyllästyy. Talviharjoitteluun oman haittansa tekee paikallisen ilmaston mannermaisuus. Viime talvena urheilijat olivat kyseisessä leiripaikassa harjoitelleet pahimmillaan 40 asteen pakkasessa. Pakkasen lisäksi vanhalle aavikolle mahtuu erinomaisesti myös tuuli lisäämään pakkasen purevuutta. Hiihdon lisäksi esim. ampumahiihtäjille kyseiset olot ovat varmasti melko haastavat. Kylmyyden lisäksi jo mainittu tuuli on ampumapaikalla ilmeisen hankala. Kaikki lumi on tehtävä ilmaston kuivuuden ja vähien sateiden vuoksi keinotekoisesti. Toivotaan kuitenkin, että tulemme urheilijoita näkemään Chengden sijaan Vuokatissa, jossa kyseisiä ongelmia on huomattavasti vähemmän.
Toivottavasti tulemme jatkossakin näkemään kiinalaisia enemmän siis Vuokatin vaaramaisemissa kuin suomalaisia Pekingin betoniviidakossa tai Sisä- Mongolian aavikoilla. Näiltä osin naulaan tämän matkaraporttiarkun kannen kiinni. Tajunnanvirta tai aivokaasupäästöni eivät varmasti kuitenkaan tule loppumaan. Toivottavaa on myös, että joku on saanut edes jonkinlaisen kuvan toiminnastamme näistä kirjoituksista huolimatta. Onneksi vuokattilainen valmennus on paljon laadukkaampaa.
Hyvää juhannusta ja tuloksellista kesää kaikilta vuokattilaisilta koutseilta vielä toistaiseksi täältä Kiinan aluevesiltä. Tekstiä lukiessanne olemme toivottavasti jo kaikki turvallisesti jo länsimaissa. Olemme samalla saaneet takaisin elämäämme ”aikaeropanttina” Suomeen jättämämme viisi tuntia. Toivottavasti näemme kesän ja tulevan syksyn aikana mahdollisimman usein laadukkaiden harjoitusten merkeissä, mahdollisesti eri puolilla Suomea.
Terveisin ”Lao Ma”, englanniksi ”Old Horse”. (Tämä oli kiinalaisten urheilijoiden ja valmentajien allekirjoittaneelle antama virallinen kutsumanimi, jolla he pääsivät kiertämään nimessäni esiintyvän ja heille hyvin hankalan r-kirjaimen.)
Teksti ja kuvat: Markus Vuorenmaa maastohiihtovalmentaja
Takaisin ylösTiedote 18.06.2019
julkaisuvapaa heti
Vuokatin Aateli Race on hyvä kesäkunnon mittari – ”Seura ja kisamuoto ovat vertailukelpoisia”
Vuokatin Aateli Race, rullahiihto- ja maastojuoksukilpailu, järjestetään perinteiseen tapaan juhannuksen jälkeen Vuokatissa. Kestävyyslajien harjoittelusta ja valmennuksesta puhutaan kaksipäiväisen kisan jälkeen vielä keskiviikkoiltana, kun ohjelmassa on valmennusseminaari.
Vuokatin Aateli Race on kilpailumuotona pitänyt pintansa ja formaattinsa samanlaisena vuosien ajan. Viime vuonna naisten A-maajoukkueeseen noussut Vuokatti Ski Team Kainuun Eveliina Piippo on tyytyväinen, että pääsee vuosittain testaamaan kesäkuntoaan Aatelissa.
”Vuokatin Aateli Race on hyvä kunnon mittari, ja kun se on järjestetty niin monena vuonna, ja vaikka ajat eivät ole vertailukelpoisia, seura on vertailukelpoista ja kisamuoto. Omaa fiilistä pystyy peilaamaan aika hyvin edellisiin vuosiin. Tulee myös yhdessä tekemistä”, miettii Piippo, jonka juoksuosuus saattaa tänä vuonna jäädä väliin lievän kantapäävamman vuoksi.
”Ainakin rullahiihdot saan kilpailla. Kantapää tärähti testeissä KIHUlla, siinä on ruhjevamma, ja oltava 7–10 päivää juoksematta”, kertoo Piippo tämän hetken tilanteestaan.
Vuokatin Aateli Race kilpaillaan tänä vuonna isompana kuin aiemmin. Mukana ovat perinteisesti U18-ikäiset, mutta myös Hopeasompa- eli alle 14- ja alle 16-vuotiaiden ikäryhmät. Junior Aatelissa ei hiihdetä aikuisten tapaan hiihdon prologia, vaan ohjelmassa on juoksuosuus- ja takaa-ajo rullasuksilla. Maali sijaitsee kuitenkin perinteen mukaan Vuokatinvaaralla. Hopeasompaikäisille on rakennettu leiriohjelmaa maanantaista torstaihin.
Myös Eveliina Piipolla on iloiset muistot ensimmäisistä Aateleistaan.
”Ensimmäisestä Habita-leiristä ja junnuaatelista lähtien, olisiko 2015 tai 2014 vuodesta eteenpäin olen ollut mukana, mutta loppuun asti en ole tullut kaikkia. Olen Aatelista kisana kyllä tykännyt, juoksu ei ole niin hyvä minulle, mutta tykkään sitä vaaraa kivuta, kyllähän se kelpaa! Aateliin on aina voinut lähteä luottavaisin mielin riippumatta siitä, missä kunnossa on tai mitä on ennen tehnyt”, hymyilee Piippo juniorivuosien muistoja.
Aateli Race on kilpailu, mutta myös tapahtuma- ja kestävyyslajien kokoontumisviikko. Monet lajit, yhdistetystä maasto- ja ampumahiihtoon, eri ikäryhmiensä kanssa leireilevät Vuokatissa samaan aikaan. Keskiviikon valmennusseminaari, joka järjestetään yhteistyössä Hiihtoliiton Valmentajakerhon kanssa, pureutuu Suomen maastohiihdon valmennuslinjausten lisäksi Ilkka Jarvan kokemuksiin Tsekin maajoukkueessa sekä Ruotsin maajoukkueen johtajan Rikard Gripin näkemyksiin huippuhiihdosta.
Vuokatin Aateli Race televisioidaan ja kilpailu on nähtävissä Ylen kanavilla sunnuntaina 30.6. klo 16-17:15.
Takaisin ylös26.6.2019
Paikka: Break Sokos Hotel Vuokatti, auditorio Kinos klo 18.00 alkaen
OHJELMA:
18.00 Seminaarin avaus Eero Hietanen, Suomen Hiihtoliitto, maastohiihdon lajipäällikkö
18.10 Hiihtoliiton valmennuksen linjaukset, nuorista maajoukkueeseen
Henkilökohtainen valmentaja – urheilija työparina
-luottamus, vastuunjako, lähipiirin merkitys
Matti Haavisto, maastohiihtomaajoukkueen johtaja
18.50 Mitä kestävyysharjoittelu kehittää? – ajatuksia valmennuksen linjoista meillä ja muualla
Ilkka Jarva, Suomen Hiihtoliitto, naisten valmentaja, ent. Tsekin päävalmentaja
19.30 Ruotsalainen maastohiihtojärjestelmä (esityskieli englanti)
-harjoittelufilosofia
-miksi laji kiinnostaa enemmän tyttöjä/naisia?
-mitkä asiat viime vuosien menestyksen takana?
Rikard Grip, National Team Leader, Ruotsin Hiihtoliitto
20.15 Keskustelua, kysymyksiä…
Ilmoittautuminen seminaariin 24.6. mennessä linkin kautta:
https://www.suomisport.fi/events/036fa0df-8470-48b9-ac35-fec8e7e85489
Seminaari on maksuton.
Kaikki Suomen huippuhiihtäjät mukana ti 25. – ke 26.6.2019 Vuokatin Aateli Race
-maastojuoksu- ja rullahiihtotapahtumassa.
Majoitustiedustelut: Break Sokos Hotel Vuokatti:
hotelvuokatti.vuokatti@sokoshotels.fi tai www.sokoshotels.fi
varaustunnus BAATRACE19
Vuokatin Aateli:
info@vuokatinaateli.fi tai www.vuokatinaateli.fi, p. 040 555 2828
Vuokatin Urheiluopisto:
myyntipalvelu@vuokattisport.fi, p. 08 619 1500
Takaisin ylösVuokatti Ski Team Camp kokosi viitisenkymmentä junioria neljäksi päiväksi VuokattiSportin maisemiin harjoittelemaan monipuolisesti. Leirillä ohjauksesta vastasivat Vuokatti Ski Team Kainuun hiihtäjistä Martti Jylhä, Miska Poikkimäki, Vilma Nissinen, Tino Tiilikainen, Turo Sipilä ja Aija Söyrinki.
Leiriohjelma käynnistyi jo perinteisesti Vaaran valloituksella eli juoksulla, jossa jokainen sai taatusti itsensä haastettua. Kahtena leiripäivinä harjoituksina olivat rullahiihto, hiihto putkessa, nopeus- ja taitoharjoittelu sekä sauvarinne. Osallistujat oli jaettu neljään ryhmään, kun taas ohjaajat pyörittivät yhtä lajipistettä kaksi päivää, leiri huipentui Vaaran vaellukseen UKK-poluilla. Martti Jylhä vastasi Vilma Nissisen kanssa nopeus- ja taitoharjoituksesta.
– Kiva, kun leirin teemana on ollut nopeus ja taito, se on itsellä ollut vahvuus. Niihin asioihin olen itse osannut oikealla tavalla keskittyä, joten ehkä niitä osaa ohjata tämänikäisille tietyllä tavalla hyvin, leirillä hyvin itsekin viihtynyt Jylhä sanoi.
Lisäksi leiriohjelmaan kuuluivat aamulenkit ja yhteiset lihashuollot ja pelit iltaisin. Leiriohjaajista viime kaudelle VSTK-väreihin siirtynyt Miska Poikkimäki oli ensimmäistä kertaa leirillä mukana.
– On ollut tosi hauskaa! En ole ikinä noin pienille lapsille vetänyt leiriä. On ollut helppo vetää, kaikki ovat olleet hyvin mukana ja lapset ovat tykänneet olla. On ollut hauskaa temmeltää, ja itsekin olen yrittänyt löytää itsestäni lapsen vielä, Poikkimäki naurahtaa.
Minkälaisia vinkkejä erityisesti haluat tämän ikäisille, noin 10–15-vuotiaille junnuille antaa?
– Olen yrittänyt näyttää, ettei tarvitse tuossa vaiheessa vielä totista hommaa olla. Rennosti vaan mennä, Poikkimäki sanoo.
Poikkimäen harjoituskauden kehityskohteena on ollut voima sekä tasaisesti kaiken kehittäminen eteenpäin. Harjoituskausi onkin lähtenyt hyvin käyntiin.
– Tosi hyvin on treenit lähteneet käyntiin. Varsinkin, kun vertaa viime vuoteen tähän aikaan, on tosi hyvä tilanne. Eka St1-ryhmän leiri meni tosi hyvin, kaksi kovaa harjoitusta oli vaaran testi ja sprinttitreeni, ja niissä pystyin omasta mielestäni olemaan tosi hyvä, Poikkimäki sanoi.
Maajoukkueleiritys Poikkimäelläkin jatkuu Vuokatin Aateli Racen ympärillä, ja Aateli Racessa hän suunnittelee kilpailevansa koko ohjelman.
Aateli Racen ohjelmasta tarkemmin: http://www.vuokattiskiteam.fi/fi/Vuokatin-Aateli-Race/Vuokatin-Aateli-Race-2019
Viestintäpalvelu Heidi Lehikoinen
Teksti ja artikkelikuva
Takaisin ylösKesäkuussa vapaita hieronta- ja fysioterapia aikoja.
Varaukset sähköisen järjestelmän kautta.
Takaisin ylösTIEDOTE 28.5.2019
Vuokatti Ski Team Campilla opitaan uutta ja pidetään hauskaa hyvässä seurassa
Vuokatti Ski Team Camp antaa jälleen kesäkuussa junnuhiihtäjille vinkkejä ja virtaa kesätreeneihin Vuokatti Ski Team Kainuun huippuhiihtäjien opastuksella. Kaikkiaan 60 nuorta hiihdosta innostunutta on ilmoittautunut 8. –11. kesäkuuta VuokattiSportissa järjestettävälle leirille.
Monet mukaan ilmoittautuneista ovat olleet leirille jo aikaisemmin. Mukavat kokemukset ja uudet hiihtohenkiset kaverit ovat saaneet tulemaan uudestaan. Kangasalasta Aino Aarnio on tulossa leirille jo neljättä kertaa.
– Viime vuoden leiriltä ehkä mukavimmat ja hauskimmat muistot ovat ampumahiihto- ja mäkihyppydemot sekä suksijuoksu nurmikolla. Tulevalta leiriltä odotan kehittäviä ja mukavia treenejä, Aino sanoo.
Ylistarosta leirille tuleva Topias Vuorela tulee leirille toista kertaa. Ensimmäinen leiri oli kokonaisuudessaan hauska kokemus.
– Hauskinta oli tekonurmella ollut taitorata sukset jalassa sekä mäkihypyn kokeileminen. Raskain harjoitus oli vaaralle sauvarinnenousut. Huh huh, Topias sanoo.
Hän odottaa jälleen mukavaa ohjelmaa ja rentoa meininkiä kovissakin treeneissä.
– Porukalla on kiva tehdä harjoituksia. Toivoisin, että siellä on erilaisia pallopelejä muiden harjoitusten lomassa, talvella erityisesti Miska Poikkimäen ja Vilma Nissisen suorituksia mielenkiinnolla seurannut Topias sanoo.
Vuokatti Ski Team Kainuun huipuista leiriohjaajina toimivat Martti Jylhä, Vilma Nissinen, Miska Poikkimäki, Turo Sipilä, Tino Tiilikainen ja Aija Söyrinki.
Leirillä myös huippu-urheilijan luennon pitävä Martti Jylhä harrasti nuorempana monipuolisesti muun muassa pesäpalloa ja jalkapalloa, joten kesäisin tuli monenlaista liikuntaa.
– Hiihtoharjoittelua ei ihan hirveästi ollut, tämänkaltaiset leirit ovat olleet hyviä. Mukavinta on ollut, kun on saanut porukassa tehdä.
Kun leirin teemana on nopeus, Jylhä korostaa siinäkin monipuolisuutta:
– Nopeutta voi kehittää monella muulla tavalla kuin hiihtämällä. Huomaamattomasti leikin ja sellaisten juttujen kautta nopeutta pystytään kehittämään. Nopeus ei aina tarkoita, että mennään täysillä, Jylhä sanoo.
Takaisin ylös
Terveiset jälleen täältä ikuisen vapun keskeltä. Väkeä on edelleen kuin Tapparan pelissä keskialueella, eikä kumpikaan asia tule valitettavasti näillä näkymin hetkeen muuttumaan. Se olisi taas pienen välityhjennyksen paikka ja tekstiäkin pitäisi kirjoittaa.
Kävi niin hassusti tänään, että heräsin siihen, kun joku yritti hotellihuoneessa kähveltää puhelintani. Totesin sen olevan Ilveksenkeltainen pari italialaisia maastokenkiäni, jotka olivat ilmeisesti kyllästyneet maaston sijaan tamppaamaan Pekingin katuja. Jalkakyytiin täällä on monesti turvauduttava, koska en itse ole oikein lämmennyt taksikyydeille, joissa pienten ”jekkujekkujen” mahdollisuus on riittävä yhdessä jos toisessakin asiassa, koska ainakin omalla kohdallani tämä paikallinen murre on edelleen vasta rakenteilla. Taksikuskin kanssa voisin jutella hetken vaikka vuorohiihdosta, mutta häntä kiinnostavat yleensä kuulemma ensisijaisesti raha ja osoite, edellä mainitussa järjestyksessä. Olen varmaankin jo maininnut, että täällä ollaan virtuaalimaksamisessa noin sata vuotta Suomea edellä, mutta ilmeisesti tiukentuneiden säädösten johdosta tarvittavan pankkitilin avaaminen tällaiselle perusturrelle on tehty aiempaa vaikeammaksi. Nämä tiukennukset johtunevat ainakin osin tietyistä, luonnollisesti länsimaalaisten aiheuttamista, väärinkäytöksistä. Mukavaa sinänsä, että pääsin näiden tuloksista itsekin siis osalliseksi.
Edellinen kenkäpuheluepisodi saattaa johtua osaltaan siitä, että hikoilen juuri pientä ”ylilämpöä” pois. Juoksuharjoitteluun erittäin sopiva n.+30 astetta pääsi eilen ilmeisesti hieman puraisemaan ystäviensä tuulen ja kosteuden kanssa. Tänään digitaalit näyttivät +32 ja joidenkin ennusteiden mukaan seuraavaa viikkoa vietettäisiin osin leppoisassa +37 asteen lämmössä. Ainakin luiden pitäisi siis pysyä ehjänä.
Asiaa kohtikin hieman horjahtaen, kuulin tässä ”männäviikolla” hauskan tapahtuman, jossa pojat olivat päässeet tutustumaan paikalliseen yleissivistykseen ja lastenkasvatukseen. Viime viikolla joukkoomme saapui tositekijämme Siim, suoraan toiselta kotipaikkakunnaltaan Etelä- Kiinan Guangzhousta. (Tässä vaiheessa tarkennuksena mainittakoon, että kyseinen valmentaja on Vuokatin punttisalilta hankkinut lihasta muutamien kuukausien aikana arviolta noin suurperheen joulukinkun verran.) Paikallinen pikkupoika oli äitinsä sylissä ollessaan julkisessa kulkuvälineessä kysynyt varovasti, että ”Äiti, miksi nuo ulkomaalaiset ovat niin isoja?”, johon äiti oli vahvalla yleistiedollaan vastannut ”Poikani, siksi koska he syövät paljon hampurilaisia…” Tämä oli sinänsä hauska vastaus, mutta tästä kuultuani liikkui ajatukseni välittömästi hieman toisella tavoin täytettyyn purilaiseen.
Vanha ja keskusteluakin herättänyt tapa palautteen antamiseen on tietenkin hampurilaispalaute tai -malli. Vaikka malli on vanha, niin tässä ilmansuunnassa uskoisin sen toimivan niin urheilussa kuin monessa muussakin asiassa hieman epätäsmällisemminkin toteutettuna. Paikallisessa kultaisten kaarien liikkeessä en ole vieraillut, mutta ”paikallisen palloseuran” valmentajien toiminnasta päätellen, olisi tiskissä tarjolla ainoastaan pihviä. Sen verran säännönmukaisesti täällä halutaan keskittyä vain ja ainoastaan negatiivisen palautteen antamiseen, että näiden pihvien tarjoama proteiinimäärä johtaa väistämättä melkoiseen ähkyyn. Tämä negatiivisuus on tietenkin osa kulttuuriin kuuluvaa pelolla johtamista ja kontrollointia. Toki tyytyväisyys tappaa joidenkin mukaan kehityksen, mutta kyllä niitä hyviäkin hetkiä tarvitaan. Positiivia asioita en ole kiinalaisen valmentajan suusta juurikaan kuullut, on toimintaympäristö ollut sitten Suomessa tai Kiinassa. Ikään kuin urheilijan hetkellinen positiivinen tuntemus mitätöisi kaiken aiemmin tehdyn työn ja heikentäisi valmentajan asemaa urheilijan silmissä. Valmennuksen perimä on huomattavasti toisenlainen kuin lännessä ja tulee näillä näkymin sellaisena pysymäänkin. Urheilijoiden reaktioista voi päivittäin päätellä, että valmentajan suusta tullut positiivinen palaute korjausehdotusten kyljessä on omiaan nostamaan heidän työmotivaatiotaan. Muistetaan tässä vaiheessa edellisissä teksteissä mainittu asia näiden urheilijoiden hieman erilaisesta polusta ammattilaisuuteen. Muistetaan myös se, että nämäkin yksilöt ovat ihmisiä, jotka jopa osin tietämättäänkin kaipaavat arvostusta ja kunnioitusta. Tätä harvinaisuutta olemme yksilöllisyyden lisäksi voineet heille hetkellisesti tarjota.
Osa näistä arvostuksen tarjoajista lähti tämän pätkän kirjoituspäivänä (16.5.) kohti Suomea. Tämä kuulemma sen vuoksi, että olisivat kotona nukkumaanmenoaikaan mennessä… (Jarmo hei, nyt se edellinen on kuitattu…). Roopen, Kevinin ja Ellan kommenteista päätellen matkasta ja työskentelystä täällä jäi positiivinen maku. Urheilijat ja paikallinen valmennus olivat myös näkemäänsä ja kokemaansa tyytyväisiä. Vielä ovat urheilijat muutaman harjoituksen päässä valmentajiensa päihittämisestä, mutta ero saattaa jopa supistua kuluvan kauden aikana, mikäli paikalliset eivät keksi liikaa uudenlaisia polkupyöriä hiihtovalmennukseen liittyen. Tulemme saamaan jatkossakin näitä uuden sukupolven hiihtovalmentajia, mikäli heille löytyy jatkossakin tämänkaltaisia mahdollisuuksia päivittäisvalmennukseen. Onneksi näitä mahdollisuuksia on mahdollista tarjota edes joillekin.
Pienen varjon ainakin osaltaan täällä työskentelyyn myös näiden nuorten osalta heittivät ilmanlaatuun liittyvät asiat, joista oli mainintaa jo aiemmin. Ilmanlaatu on siis parhaimmillaankin täällä Länsi- Pekingissäkin huonoa, joka korostuu etenkin kuumina päivinä. Astma- ja allergiaoireisten lääkityksen määrä tulee olla kohdillaan, jotta se paikallinen elefantti ei löydä tietään rintakehän päälle. Ilmanlaatua täällä tulevat mahdollisesti vielä lisää heikentämään Sisä- Mongolian suunnalta saapuvat hiekkamyrskyt, jotka ovat matkanneet kohti itää, pysyen onneksi ainakin vielä toistaiseksi Pekingin pohjoispuolella. Ilmeisesti tämä ”Pohjoinen (bei) pääkaupunki (jing)” tulee niistä myös osansa saamaan. Eilen näin asiasta varoituksen, jossa ilmanlaatua mittaava indeksiluku oli hiekkamyrskyalueella 1037. Mittatikuksi asetetaan luku 150, joka tarkoittaa huonoa ilmanlaatua (Täällä luku oli eilen 170). Näillä eväillä siis mennään. Ihan vain ajatuksena käväisi mielessä, että onko Daruden viisukarsiutumisella tähän asiaan jotakin osuutta? (Halukkaat voivat tätä puujalkaa vaikka googletella auki..). Toivotaan ettei täällä tule tarvista esim. kaasunaamarin käyttöön. Kiinalaisten lähes ritariksi lyömä valmentaja- Virtanen saattaa nimittäin armeija- ajoilta muistaa, kuinka vaikeaa voi ”nassen” pukeminen allekirjoittaneelle olla..
Nyt laitetaan kuitenkin jälleen leukaa rintaan ja lähdetään kohti punttisalia venyttämään tuulen jäykistämiä niskalihaksia.
Kuvia: https://photos.app.goo.gl/Ytbd2vYSYp3sokqV6
Takaisin ylös10.5.2019
Naapurisängyn koivuallergikko alkaa kuulemma saada oireita tuoreena kukkivista puujalkavitseistä, joten yritetään pysyä välillä asialinjalla. Itse kuitenkin valelääkäridiagnosoin Roopen allergian johtuvan siitä, että hän on hengittänyt megalomaanisella pyhäjärveläisellä hapenotollaan Pekingin saastepilvien lisäksi puolet hotellihuoneemme kokolattiamatosta. On taivas ollut nimittäin aina Roopen oman tehoharjoituksen jälkeisenä aamuna paljon kirkkaampi.
Ihan asiaan poikkeuksellisesti harhautuen, oli ajatus valottaa näitä kahden valmennuskulttuurin välisiä mahdollisia eroja ja sitä, onko niitä olemassa? Tässä tulee esille asiaa ainoastaan yhden valmentajan näkökulmasta, mutta joskus sekin on tyhjää parempi.
Pääosin tapaamani valmennus on kiinalaisella puolella melko autoritääristä. Tämä kulkee tietenkin käsi kädessä ympäröivän kulttuurin kanssa. Ihmisiä ja samaten ammatikseen urheilevia maassa on valtavan paljon. Menestystä on tullut runsaasti toistoihin perustuvissa lajeissa, kuten pöytätenniksessä ja muissa sen kaltaisissa lajeissa, joissa myös seulottava massa on valtava. Uskallan rohkeasti väittää, että harrastajamäärien ollessa uskomattoman suuria, löytyy lajista huippuja jo valmennuksesta huolimattakin. Toki näihin perinteisiin lajeihin maassa löytyy paljon osaamistakin. Hiihdon valmennuksessa näyttää toiminta perustuvan täällä perimätietoon. Tuloslistoista päätellen tämän perimätiedon esi- isilläkään ei CV:ssä valtavaa menestystä ole näyttää, joten toiminta perustunee tietyissä osin maata vanhan Neuvostoliiton aikaisiin oppeihin ja muualla maassa johonkin muuhun. Neuvosto- oppeihin nojaillaan siksi, että esim. Xinjiangin maakunnassa, Siperian eteläpuolella, hiihdon parissa on jonkin verran kasakkeja, jotka ovat aikanaan venäjän kielen taitoisina harjoitelleet Nikolai Zimjatovin ja muiden melko menestyneiden urheilijoiden kanssa, oppeja heiltä imien. Muualla maassa ei tätä mahdollisuutta ole ollut, joten valmennus on rakennettu toisenlaiselle pohjalle, määrää ja tehoa, usein samanaikaisesti painottaen. Ovathan kiinalaiset valmentajat tarjoutuneet opettamaan myös suomalaisille valmentajille hiihtovalmennusoppejaan, mutta melko monesti näistä tarjouksista on kieltäydytty.
Hypätään tässä välissä vilkaisemaan mahdollisimman tiiviisti sitä, kuinka kiinalaisia urheilijoita hiihdon pariin valikoituu. Maassa toimii ainakin tällä hetkellä kaksi eri organisaatiota, jotka pyrkivät hiihtäjiä tuottamaan, käytetään niistä tässä yhteydessä vaikka nimityksiä ”uusi ja vanha hiihtoliitto”. Vanhemmassa organisaatiossa on urheilijoita, jotka ovat olleet hiihdon parissa jopa melko pienestä asti ja ovat osin hiihto- osaamiseltaan hyvälläkin tasolla. Toinen organisaatio on tässä vaiheessa tuottamassa hiihtäjiä muiden lajien urheilijoista. Mukana on paljon soutajia ja melojia, mutta mukana on myös mm. yleisurheilijoita sekä kori- ja jalkapalloilijoita. Kun Suomessa kesätöitä pohdiskeleva nuori saattaa miettiä vaihtoehtoja esim. kaupan kassan tai siivousalan välillä, on kiinalaisnuorella vaihtoehtona itsensä ja perheensä elättämiseksi myös urheilijan ammatti. Taustalla saattaa olla jokin urheilukoulu tai muu vastaava, joten ihan paikallisen ”työkkärin” kautta ei suksille päädytä. Erona on myös se, että täällä ei kaksoisuria rakennella, vaan vaihtoehtona on joko koulu tai urheilu. Tässä valmennukseen vaikuttavana vivahteena on se, että urheilijoilla saattaa motivaation suhteen olla ”töissä” välillä vähän huonompiakin päiviä, mutta tilanteen tiedostaen niistä ei kannata liikaa huolestua. Toki jos motivaatio- ongelmat ”työmaalla” kasvavat liian suuriksi, saattaa urheilija löytää itsensä hetken kuluttua jonkin toisen lajin parista eli osasto on vaihtunut. Tänään yleisurheilet Pekingissä, mutta ylihuomenna opettelet Sisä- Mongoliassa hiihtoa neljänkymmenen asteen tuulisessa pakkasessa. (Näissä olosuhteissa valmentamamme urheilijat itse asiassa opettelivat hiihdon saloja ennen saapumistaan Vuokattiin menneenä talvena.) Täällä urheilijat eivät siis ole mukana ”rakkaudesta lajiin”, kuten pohjoisemmassa kotimaassamme. Sisäisen motivaation tilasta ja määrästä on vaikea antaa arviota, mutta toisenlainen se ainakin on. Yhteistä urheilijoille näistä eroista riippumatta on se, että jos et arvosta heitä, et saa myöskään arvostusta, mutta jos sen sijaan osoitat arvostusta, saat urheilijat helpommin tekemään hyviä harjoituksia. Pelolla johtamista on aivan riittävästi. Omaan työkalupakkiini en sitä ole hankkinut.
Palataan tästä takaisin edelliskappaleessa mainittuun autoritääriseen valmennukseen. Suuri osa valmentajista tätä noudattaa. Osa sen vuoksi, että se on ainoa tapa, jolla he osaavat toimia ja osa sen vuoksi, että työnantaja sitä vaatii. Entisinä kansainvälisenkin tason urheilijoina, jopa omien lajiensa maailmanmestareina, osa valmentajista ymmärtää sen, että urheilijoiden tulee oppia tuntemaan oman kehonsa ääniä ja toimia niiden mukaan. Pitää jälleen muistaa se, että paikallisten valmentajien tulee järjestelmässä toimiessaan noudattaa ”pääsulaketaulun ovessa roikkuvaa manuaalia kytkentöjen osalta”, eivätkä täten voi asiaa liian voimakkaasti tuoda esille. Tässä suomalaisten valmentajien on mahdollista toimia hyvänä apuna. Liian voimakkaasti asiaa ei voi esille tuoda, koska kyseessä olisi kokonaisen ylhäältä ohjatun valmennuskulttuurin muuttaminen ja veikkaan että yhden Nekalassa syntyneen tai edes Vuokatissa toimivan valmentajan natsat eivät siihen riitä.
Kokemusta itselläni kiinalaisten hiihtäjien toimimisesta on vasta 7,5 kuukautta, mutta jonkinlaisen kuvan olen tuossa ajassa asiasta saanut kohdattuani useita eri valmentajia näistä kahdesta eri organisaatiosta. Erona heillä on se, että toisen organisaation valmentajilla ei ole minkäänlaista hiihtotietämystä ja he sen myöntävät, kun taas toisen organisaation valmentajat eivät tätä asiaa myönnä, koska he ovat toimineet hiihdon parissa. Organisaatiomuutoksia maan urheilussa on parhaillaan käynnissä, joten nähtäväksi jää, mikä hiihdon osalta on lopputulos. Yhteistä näille valmentajille ja organisaatioille on se, että kaikilla on todella kova kiire. Pekingin 2022 kisat näkyvät ja kuuluvat jo täällä Kiinassa lähes joka paikassa. Tätä kirjoittaessani paikallinen hannupekkahänninen teki raporttia jonkin kisapaikan valmistumisesta ja aamulla vastaavassa sporttivartissa näytettiin kuvaa myös hiihdon ja lumilautailun suorituspaikkojen rakennustöistä. Tapahtuma on aloittelevien hiihtäjien kannalta ajan suhteen jo aivan kulman takana. Meillä kaikilla, kansallisuudesta ja perimästä riippumatta, on haasteena lakeja. Tässä tapauksessa lait liittyvät fysiikkaan ja fysiologiaan. Näiden lakien rikkomisesta ei häkki tietenkään heilu, mutta jos näitä liian raa’alla tavalla yrittää ohittaa, ei siinä heilu myöskään hyvä. Hiihdon harjoittelussa on hyvä muistaa yksinkertaisten lakutoimitusten osalta ainakin se, että yksi 1800 tunnin harjoitusvuosi ei tulokseltaan vastaa kahta 900 tunnin vuotta jne. Täällä on kuitenkin kaikesta kiireestä huolimatta ollut mahdollista kuulla myös vuosilukua 2026. Se ei tietenkään ole päällimmäisenä pinnalla, mutta kertonee sitä, että jotakin pitkäjänteisyyteen viittaavaa saattaa jostakin sittenkin löytyä. Suunnitelmallisuus ei tässä kulttuurissa ole liian yleistä. Välillä tuntuu, että torstai lisätään kalentereihin vasta keskiviikkona, perjantai torstaina jne. Rahalla tai sillä ”pemarilla” ei hiihdossa kuitenkaan sivuuteta harjoittelun ja siihen käytetyn ajan merkitystä, joten kalenteria pitää tutkia jo etukäteen.
Vastaus alkupuolen kysymykseen on siis näin lyhyesti perustuen, että valmennuskulttuureissa on eroa. Sitä on lähes yhtä paljon, kuin maiden kulttuureissa muutenkin. Muiden kansakuntien onni on se, että Kiinassa harjoittelu perustuu siis monessa lajissa melko suureen määrään ja tehoon, monesti molempia samanaikaisesti painottaen. Hieman vähemmän fysiikan ja fysiologian lakien kumoamiseen pyrkivän harjoituskulttuurin muuttaminen saattaisi tämän väkimäärän ja panostuksen avulla johtaa siihen, että palkintopöydät voitaisiin kallistaa jo valmiiksi tänne nousevan auringon suuntaan, lähes lajissa kuina lajissa. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan.
Zàijiàn eli näkemiin taas hetkeksi.
Bloggarina Markus Vuorenmaa Vuokatti Sportin maastohiihtovalmentaja
Kuvia: https://photos.app.goo.gl/UmPgz9QKK79p9QQh9
Takaisin ylös
Sain puhelun tiistaina kaverilta nimeltään John Peking. Hän kysyi välittömästi, että ”C’mon Polar Bear, etkö tunne numeroita.” Mainitsin että ne tosiaan alkoivat muistuttaa enemmän ja enemmän toisiaan vuoden -92 jälkeen, kun ostin kännykän, jossa oli puhelinmuistio. ”Meillä täällä Pekingissä on yli 22 miljoonaa asukasta ja olemme jollakin maailmanlistalla sentään sijalla 7. Korjaa virheesi. No excuses..” Ennen kuin ehdin kissaa sanoa, oli kaveri hävinnyt langoilta kuin jääpallon MM-finaalipaikka Arkangelin pakkaseen. Tosin viivästys saattoi johtua myös siitä, että en millään muistanut, mikä kissa on kiinaksi. Toki en varmaan muista korjata myöskään lyöntivirhettäni.
Valmennusaiheeseen voidaan lipsahtaa myös sen verran, että soitimme, osin myös allekirjoittaneen toimesta, hieman väärään numeroon täällä testijuoksunkin osalta. Siitä toki selviää soittamalla hetken kuluttua oikeaan numeroon.
Jatketaan matkaa hieman ehkä ”epäkronologisessa” järjestyksessä, mutta se sopii hyvin tähän tällä hetkellä ympäröivään kulttuuriin. Ensimmäisen viikon aikana oli nimittäin luvassa matka Pekingistä koillisen suuntaan, kohti vanhaa Mantšuriaa. Hieman kokeneempi väestö, kuten esim. valmentajistamme Jarmo (hehheh..), saattaa muistaa elävästi esimerkiksi Laila Kinnusen laulaneen aikanaan tarinaa Mantšurian kummuista. Nykyisin tähän historialliseen maantieteelliseen osaan kuuluu mm. nykyisin ehkä hieman alle 28 miljoonaa ihmistä majoittava Jilinin provinssi. Siellä sijaitsee myös kaupunki nimeltään Jilin, johon kiinalaiset ovat rakentaneet hiihtoputken. Matkan tarkoituksena oli arvioida Jilinin harjoitusmahdollisuuksia hiihtoharjoittelun näkökulmasta, koska kiinalaiset haluavat etsiä hiihtoharjoitteluun sopivia harjoituskeskuksia, koska Laoshanin vetoisuus on kuitenkin rajallinen ja harjoittelijoita riittää. Tähän tarkoitukseen haluttiin suomalainen mielipide.
Matkan oli tarkoitus tapahtua noin 25.-26.4., mutta maanantaina 22.4. iltapäivällä tuli ilmoitus, että lähtö on hotellilta tiistaiaamuna klo 5:00 kohti Pekingin lentokenttää. Kuittaus takaisin, että homma ok. Etäisyys Jiliniin on hieman alle 1100km ja automatkan arvioitu kesto on jossakin 11-12 tunnin tietämillä, joten kulkupeleinä toimivat taksi, lentokone ja juna. Sanasta ”rautatie” tulee itselleni lähes aina mieleen sana ”radanvarsipaikkakunta”. Nyt päällimmäisenä tietysti heräsi kysymys, onko radan varressa paikka nimeltään ”Ganzaogucangshan”, suomeksi vapaasti käännettynä tietysti ”Riihimäki”.
Hiippailin tiistai- aamuna kello 4:50 hotellin aulaan, varoen herättämästä sohvalla sikeästi nukkuvaa, hotellimme turvallisuudesta öisin vastaavaa vartijaa. Odotellessani aulassa, samaan aikaan muutamaa kerrosta ylempänä matkaoppaani ja kääntäjäni Lauren oli mitä ilmeisimmin erehtynyt huoneesta ja kävi varmuuden vuoksi koputtelemassa Ellan ja Kevinin ovelle, mutta he eivät ymmärtääkseni vielä tuohon aikaan olleet halukkaita lähtemään liikkeelle. Kulkuun kuitenkin päästiin. Liikenne Pekingissä sujuu aamuviiden aikoihin yllättävän sujuvasti. Toki liikenteessä pätevät tietenkin samat viidakon lait kellonajasta huolimatta.
Kahdeksan tuntia myöhemmin, yhtä lentomatkaa, junamatkaa sekä jälleen muutamaa turvatarkastusta ja valokuvausta kokeneempana, olimme saapuneet Jilinin hiihtoputkelle. Putki sijaitsee keskustamaisessa ympäristössä, joten nopeasti havainnoituna ei lähistöllä ole juuri mitään muuta hiihtoon viittaavaa. Hiihtoputken ympärillä oli melkoinen rakennustyömaa. Ainakin osa väestä oli rakentamassa hiihtoputken ympäri kulkevaa rullahiihtorataa. Rakentamista hidastaa ainakin hieman se, että 1,6 kilometrin mittainen rata kulkee suurimmalta osin neljän metrin levyisenä sillalla. Tämä puolestaan luonnollisesti johtaa siihen, että korkeuseroa ei liiemmin esiinny.
Itse putki on 1308 metriä pitkä, ladun ollessa 8 metriä leveä. Putki kiertää yksisuuntaisena, sisältäen myös ampumapaikan. Itseäni jostakin syystä huvitti sellainen sivuseikka, että sakkoringille tehty aukio sijaitsee täysin toisella puolella putkea eli noin 500- 600 metrin päässä ampumapaikasta. Kävi putkessa kävellessä mielessä, että selviääköhän pystyammunnan ensimmäisestä sakosta ehdollisella? Pakkasta on keskimäärin kuusi astetta. Putken alaosaan oli kylmää valahtanut vierailun aikana seitsemän- kahdeksan asteen verran, joten olosuhteen pitäisi pysyä hyvänä. Lumentekoa varten kattoon on asennettu 30 metrin välein 45 kappaletta ”lumitykkejä”, joilla uutta lunta voidaan tehdä tarvittaessa. Kaiken kaikkiaan itse putki oli ilmeeltään ja ajatuksiltaan varsin positiivinen kokemus. Toivottavasti se sellaisena esiintyy myös käyttäjilleen, jos siitä tämän maan hiihto edes jonkinlaista nostetta osaltaan saisi. Uskoisin tästä innostuksesta olevan lajille hieman laajemminkin hyötyä.
Muihin olosuhteisiin Jilinin osalta voisi mainita, että niitä aiemmin mainittuja Mantšurian kukkuloita kaipaisi hieman lähemmäs putkea. Kuntosaliharjoitteluun, ainakin kiinalaisille hiihtäjille, oli tarjolla salimahdollisuus vaatimattomat n.500 miljoonaa euroa (3,8 miljardia yuania) maksaneen jää- tai pikemminkin monitoimiareenan uumenista. Yritystä on kovasti ja katsotaan, mihin se johtaa. Kaiken kattavia Vuokatin kaltaisia harjoituskeskuksia ei maasta hiihtoon löydy. Maastoja ja mahdollisuuksia varmasti on, mutta päätöksenteko ottaa täälläkin aikansa.
Paluumatkalla ehtikin sitten jälleen ihmetellä maailman laajuutta ja yrittää vetää nähtyä ja kuultua hieman nippuun. Matka kesti hotellilta takaisin Laoshanin ”päämajaan” kuitenkin jälleen sen 7,5 tuntia. Suomen lisäksi on siis olemassa myös muita pitkien etäisyyksien maita.
Loppuun voisi mainita, että Roopen kanssa tuossa naureskeltiin, että paikallinen Urheiluruutu pyörittää ”pinkiponkin” eli pöytätenniksen Budapestin MM- kisojen finaaleita ja haastatteluja vielä päiväkaupalla kisojen päättymisen jälkeen. Seitsemättä kertaan miesten finaalia katsellessa, alkaa pahin jännitys jo laantua. Pitää toisaalta muistaa, että kyllähän jääkiekon MM95 on myös edelleen otsikoissa, joten ei pari viikkoa sinne tai tänne nyt ole oikeastaan mitään.
Hieman lipsahti pitkästi tekstiä, mutta olkoon. Kyllä maailmassa merkkejä riittää. Jos loppuu, täältä niitä ainakin saa halvalla uusia. Palaamme täältä pian johonkin aiheeseen, hyvin todennäköisesti jälleen yhtä sekavissa merkeissä.
Bloggaajana Vuokatti Sportin maastohiihtovalmentaja Markus Vuorenmaa
Kuvat linkistä ja alla kuvatekstit : https://photos.app.goo.gl/4FRVamKXGfc3jUBZA
Artikkelikuva on rullaradan rakenteilla olevasta pohjasta
Tekstin voi aloittaa monella tavalla, mutta aloitan sen asialla, jota mietin sunnuntaina 21.4. noin kello 15 Kiinan aikaa. Pohdin nimittäin sitä, että kun olemme näin kaukana idässä, miten on silti mahdollista, että olemme silti Länsi-Pekingissä ja että onko Folke West käynyt näin idässä. Puujalkoja oli samassa lauseessa parillinen määrä eli kaksi, joten lähdetään kävelemään niillä eteenpäin tätä retkeä. Tämä ensimmäinen setti menee todennäköisesti hieman esittelyn merkeissä, vaikka mikään matkaesite ei kyseessä olekaan.
Viiden Vuokatin valmentajan vahvuudella lähdimme siis matkaan lauantaina 20.4. alkuiltapäivästä. Johanna ja Roope Kajaanin kentältä ja minä, Kevin sekä Ella Helsingistä. Kohteena siis Länsi- Pekingissä sijaitseva Laoshanin harjoituskeskus. Suuri yleisöhän muistaa Laoshanin velodromin Pekingin 2008 kesäolympialaisten jännittävistä ratapyöräilykisoista sekä maastopyöräilyistä. Helsingin porukalla oli noppa jäänyt lippujen varausvaiheessa ilmeisesti hieman kantilleen, kun matkasimme vaihtolennolla muutaman tunnin odotuksella Frankfurtin kautta, kun taas Vuokatin päästä lähteneellä porukalla ainoa vaihto oli Helsingissä, josta matka jatkui suoralla lennolla Pekingiin. Ensimmäiset olivat perillä hotellilla sunnuntaina aamulla ja jälkimmäinen ryhmä sunnuntaina iltapäivällä 15:00 paikallista aikaa. Kotiovelta oli matkaa tehty hotellin respaan saavuttaessa 25 tuntia. Tästä suoraan ihmettelemään harjoituspaikkoja ja laskemaan samalla ehkä hieman hygieniarimaa Suomen tasoon verrattuna. Harjoitusten vetäminen oli tarkoitus aloittaa heti maanantain 6:30 ohjatulla aamulenkillä. Viiden tunnin aikaero oli tässä vaiheessa vaikutuksiltaan hieman kysymysmerkki, mutta lyhty sammui koko joukkiolta illalla melko sopivaan aikaan ja kello kääntyi paikalliseen aikaan kivuttomasti. Onneksi siirtymä oli idän suuntaan, ainakin mikäli aikaeroa ajatellaan.
Ensimmäinen valmennusviikko on takana ja 15 pidemmän tai lyhyemmän ohjatun harjoituksen perusteella on aika hieman vilkaista peruutuspeiliin. Olosuhteet Vuokattiin verrattuna ovat luonnollisesti hieman ”erilaiset”. Tällä hetkellä harjoittelu tapahtuu siis maailman 25. suurimman kaupungin länsipuolella, noin reilun tunnin metromatkan päässä ydinkeskustasta. Puissa ei siis suuremmin naavajäkälää näy, koska ilmanlaatu ei ole aivan paras mahdollinen. Olemme kuitenkin sen verran aivan ytimestä sivussa, että saasteisen savusumun sijaan ilmassa on myös happea.
Rullahiihtoon on tarjolla hyväpintainen ja liikenteen puolesta rajattu autotie. Tässä vaiheessa olemme käyttäneet 1,3 kilometrin mittaista tieosuutta, jota hiihdetään kahteen suuntaan. Koko reittiä käytettäessä siihen sisältyy 340 metrin mittainen ”wassunousu”, reitin ollessa muuten tasainen. Tällä osuudella on liikenne siis vartijoiden toimesta rajoitettu reitin molemmissa päissä. Jatkossa saatamme ehkä jatkaa reittiä noin 900 metrin lisäpätkällä, jolla saamme reittiin kaksi nousua lisää. Tämä ”laajennusosa” on tosin käytössä vain lauantaisin, koska sillä osuudella liikennettä ei ole ohjattu. Liikenne Kiinassa on määrältään valtavaa ja mentaliteetiltaan ”viidakko”, joten rullasuksilla pikkutiellekään ei ole edelleen kokemattomilla hiihtäjillä asiaa. Asfaltti on näin maallikkotuntumalta seokseltaan hieman erilainen kuin Suomessa, tuntumaltaan hieman öljyisempi. Tämä tarkoittaa sitä, että pinnan pienenkin kastumisen jälkeen varsinkin luistelusuksilla tuntuma on ”saippuamainen”. Rullahiihto- olosuhteiden osalta tilanne voisi olla siis huonompikin, kun suhteutetaan asia ympäristöön.
Jalkalenkit tehdään pääosin hotellin vieressä sijaitsevalla Shijingshan- ”vuorella”. Kuten moni varmasti tietääkin, tarkoittaa sana ”shan” kiinaksi ”vuorta”. Vuoren huipulle nouseminen kestää jalkalenkkien lähtöpaikalta kävellen noin parisen minuuttia, mikäli matkalla ei suuria silmukoita tee. Alustana tarjolla on paljon jalkoja kuormittavaa asfalttia, kivettyä polkuja sekä kivirappuja. Mäellä risteilee myös runsaasti mm. maastopyöräilijöiden 2008 olympialaisissa käyttämiä polkuja, jotka ovat luonnollisesti alustaltaan hieman jalkaystävällisempiä. Polut risteilevät melko pienellä alueella, joten asfalttia ja kiveä vältellen metsässä saa tehdä useammankin mutkan.
Kuntosaliolosuhteet ovat myös ok. Tilaltaan Sali on neliömäärältään iso ja lajivoimaharjoittelua helpottamaan on hankittu 21 Skiergoa. Muutenkin salilta löytyy kaikenlaisia ”härveleitä” sekä myös muutama tanko, joten ainakin toistaiseksi on pärjätty. Urheilijamäärän lisääntyminen jatkossa aiheuttaa varmasti hieman tilahaasteita, mutta toistaiseksi happea on riittänyt kaikille sitä tarvitseville.
Neljäntenä harjoituspaikkana käytämme kuntosalin vieressä sijaitsevaa urheilukenttää, josta löytyy noin 340 metrinen, ilmeisimmin tartan- pinnoitteinen rata. Siellä urheilijat pääsevät nautiskelemaan mm. 3000 metrin testijuoksusta.
Hypätään matkakertomusten sijaan asiassa suoraan pohtimaan lyhyesti sitä, mikä kiinalaisessa ja suomalaisessa hiihto- ja valmennuskulttuurissa saattaisi olla erona. Näistä ensimmäinen on huomattavasti jälkimmäistä nuorempi, koska valmennusta tehdään, ainakin omien havaintojeni mukaan, melko samalla tavoin, on kyse sitten toistoihin perustuvasta pöytätenniksestä tai hieman monipuolisempaa osaamista vaativasta maastohiihdosta. Hiihdon kulttuuri on sen verran nuorempaa, että apunamme toimivilla kääntäjillä on ollut aluksi vaikeuksia lajin termistön kanssa, koska kattavaa yhtenäistä sellaista ei kiinan kielessä vielä ole ja pitää myös muistaa, että laji ei ainakaan toistaiseksi ole aivan ”top-kolmosessa” harrastajamäärillä mitattuna. Tämän käynnissä olevan projektin tavoitteenahan on osaltaan vaikuttaa myös lajin tunnettuuteen Kiinassa. Tässä taustalla on kansanterveydellisiä ja varmasti myös -taloudellisiakin tavoitteita.
Suomalainen tapa toimia valmennuksessa on kiinalaiseen verrattuna hieman ”pehmeämpi”, ihmisläheisempi tai yksilöllisempi, sanavalinnasta riippuen. Tämä toki heijastelee eroa maiden koossa sekä kappaleen alussa mainitussa kulttuurissa. Harjoittelua ja muutakin mentaliteettia leimaa vahvasti kilpailu. ”Porukasta ei saa pudota”. Tämän vuoksi harjoituksista saattaa joillekin urheilijoille tulla joskus hieman selviytymistä. Harjoittelua tulisi toteuttaa valmentajajohtoisesti ryhmässä, mutta tässä toinen puoli on se, että kun mukana on 30 urheilijaa, ei teho ole kaikille ”kirjavataustaisille” urheilijoille koskaan sopivaa. Oman vauhdin seuraamisen ja maltin kanssa työskentelimme täällä valmentamamme ryhmän kanssa jo Vuokatissa, mutta täällä kotikentällä täytyy asiaa hieman kerrata. Suomessa annoimme hieman enemmän tilaa toteuttaa peruskestävyysharjoittelua omilla tehoalueilla ja vauhdeilla, etenkin pitkissä harjoituksissa. Tämä toimi yllättävän monien osalla melko hyvin. PK- lenkkien voittajat eivät talvellakaan löytyneet tuloslistojen kärjestä kisoissa vaan harjoittelua järkevimmin toteuttaneet. Kiinalaiset arvostavat valmentajissa myös ikää. En tiedä sitten, missä vaiheessa naamassa näkyvät kilometrit ovat liikaa, mutta ainakin toistaiseksi oma leima valmentajakorttiin on uusittu.
Hiihdon harjoittelussa tarvitaan toki aina sitä perinteistä oman kehon kuuntelua, jotta tulos voidaan maksimoida. Paikallisessa kulttuurissa väsymys ja muut vastaavat tuntemukset leimataan kokemukseni mukaan monesti heikkoudeksi tai laiskuudeksi ja tuntemusten ohjaus vaikuttaisi tulevan hyvin valmentajajohtoisesti. Tämän vuoksi tilanteissa täytyy toimia hieman eri tavoin kuin suomalaisten kanssa. Kaikkea edellä mainittua värittää myös se, että urheilijat eivät varsinaisesti mukana ”rakkaudesta lajiin” tai ajautuneet sen pariin sattumalta. Tämä on heille määrätty työpaikka ja palkan eteen tehtävää työtä, jolla moni elättää itsensä lisäksi myös omia perheitään. Tämän vuoksi asiaan on suhtauduttava siten, että ilmapiiri työpaikalla on luotava sellaiseksi, jossa tuloksen tekoon tehtäviä asioita yritetään perustella ja motivoida urheilijoita niitä toteuttamaan. Meidän tehtävämme on kuitenkin saada muista lajeista tulleita, lähes poikkeuksetta ”hiihtotaustattomia” urheilijoita oppimaan, kehittymään ja lopulta tekemään tulosta melko lyhyessä ajassa.
Bloggarina Markus Vuorenmaa Vuokatti Sportin maastohiihtovalmentaja
Kuvia paikallisesta harjoituskeskuksesta oheisessa linkissä:
https://photos.app.goo.gl/uTTVMbAt9uAwv7sn7
Rastiviikosta tulossa yksi historian suurimmista – Sotkamon kunnan alueen väkiluku kasvaa heinäkuun ensimmäisen viikon ajaksi reilusti yli 1,5 kertaiseksi
Kainuun Rastiviikko – koko perheen suunnistus- ja lomaviikko suunnistetaan Sotkamossa Tipasoja-Huhtikangas alueella 30.6.-5.7.2019. Rastiviikon toinen ilmoittautumisporras sulkeutui
helmikuun lopussa. Tämän hetken ennakkoilmoittautuneiden määrä ennakoi sitä, että tulevan kesän viikosta tulee yksi suurimmista tapahtuman historiassa, kun tapahtumaviikon kokonaiskävijämäärä tulee olemaan yli 25 000 kävijää. Tänä vuonna Kainuun Rastiviikko on Jukolan viestin jälkeen Suomen suurin suunnistustapahtuma ja yksi vuoden suurimmista liikuntatapahtumista Suomessa.
Tällä hetkellä jokaiselle neljälle kilpailupäivälle odotetaan yhteensä 6000-7000 eri henkilöä (sis. suunnistajat ja yleisö). Tämän lisäksi kahden välipäivän sprinttisuunnistuksiin sekä Sotkamon keskustassa järjestettäviin palkintojenjakotilaisuuksiin odotetaan yhteensä 1000-1500 eri kävijää. “95% tapahtuman osallistujista on Kainuun ulkopuolelta – muualta Suomesta ja ulkomailta”, valaisee kilpailunjohtaja Janne Kankainen.
“Tulevan kesän osallistujamäärä tarkoittaa, että Sotkamon kunnan alueen väkiluku (10 423 asukasta) kasvaa Rastiviikon ajaksi reilusti yli 1,5 kertaiseksi ollen 16 500-17 500 henkilöä. Tipasojan silmiä hivelevän kauniit suunnistusmaastot sekä Sotkamon ja Vuokatin alueen kattavat palvelut ja runsas oheisohjelmatarjonta houkuttavat osallistujia tapahtumaamme”, kertoo pääsihteeri Jukka Liuha.
Sotkamon alueen majoituskohteille on edelleen suuri kysyntä
Majoituskapasiteetin riittävyyden suhteen tarvitsemme vielä erityisesti 1-2 henkilön majoituskohteita välitykseen, jotta saisimme tarjottua kaikille tapahtumaan tulijoille sopivaa majoitusta. Myös muut majoituskohteet 3-6 henkilölle ovat kysyttyjä. Rastiviikolle voivat antaa majoitusta välitykseen sekä yksityiset henkilöt (esim. mökki- ja asuntomajoitusta) että kaupalliset toimijat. “Tällä hetkellä varsinkin Sotkamon alueen majoituskohteille on iso kysyntä ja hyvät kohteet myydään lähes välittömästi”, majoitustoimiston sihteeri Minna Rönkkö kertoo.
Sunnuntai 30.6.2019: 1. Osakilpailu (Kilpailukeskus Tipasoja, Kuhmontie 124, Sotkamo) Maanantai 1.7.2019: Välipäivä, välipäivän avoin sprinttisuunnistustapahtuma Vuokatissa Tiistai 2.7.2019: 2. Osakilpailu (Kilpailukeskus Tipasoja, Kuhmontie 124, Sotkamo) Keskiviikko 3.7.2019: Välipäivä, palkintojenjakotilaisuus Sotkamon keskustassa
Torstai 4.7.2019: 3. Osakilpailu (Kilpailukeskus Tipasoja, Kuhmontie 124, Sotkamo)
Perjantai 5.7.2019: 4. Osakilpailu (Kilpailukeskus Tipasoja, Kuhmontie 124, Sotkamo)
Tiedottaja Aino-Maria Tolkkinen, +358 40 507 9612, ainohirvi@hotmail.com
Kilpailunjohtaja Janne Kankainen +358 40 535 2925, janne.kankainen@rastiviikko.fi
Pääsihteeri Jukka Liuha, +358 44 7679 533, jukka.liuha@rastiviikko.fi
KRV-toimisto (majoitusvälitys), puhelin: +358 44 512 3517, info@rastiviikko.fi Verkkosivut: www.rastiviikko.fi
Takaisin ylösAlkaa ma 4.2. klo 17:00.
Paikka Vuokatti Sportin hiihtomaa
6 -vuotta täyttäneille ja maastohiihdon alkeet osaaville
Maastovälineet matkaan
ma 4.2. Tutustuminen mäkihyppyyn maastohiihtosuksilla. Tasapaino klo 17-18
ma 11.2. Tutustuminen mäkihyppysuksiin. Ylämäenlasku. Klo 17-18:30.
ma 18.2. Hyppyharjoitus. Ponnistuksen alkeet. Klo 17-18:30.
ma 25.2. Hyppyharjoitus. Ponnistuksen alkeet. Klo 17-18:30.
ma 4.3. Hyppyharjoitus. Vartalonhallinta ilmalennossa. Klo 17-18:30.
ma 11.3. Hyppyharjoitus. Tasapaino. Klo 17-18:30.
ma 18.3. Hyppyharjoitus. Ponnistustekniikka. Klo 17-18:30.
ma 25.3. Hyppyharjoitus. Ponnistustekniikka. Klo 17-18:30.
ma 1.4. Hyppyharjoitus. Vartalonhallinta ilmalennossa. Klo 17-18:30.
ma 8.4. hyppyharjoitus. Telemark alastulo. Klo 17-18:30.
Valmentajana Vuokatti-Ruka urheiluakatemian valmentaja Jouni Kaitainen
Lisätietoa: jouni.kaitainen@vrua.fi puh. 0442612149
tai ann-mary.ahtava@vuokattisport.fi 0443075759
Mäkihyppyvälineitä on mahdollisuus lainata.
Ilmainen.
Takaisin ylös
Vuokatilla on mahdollisuudet profiloitua vahvemmin huippu-urheilun osaamiskeskittymäksi myös kansainvälisesti, joka houkuttelee alueelle urheilijoita yläkoulusta aina kansainvälisiin huippuihin. Tätä tavoitetta noudattaakseen on keskityttävä osaamisalueisiin ja olosuhteisiin, joilla ollaan vahvoja aina sporttimatkailun oheistuotteista, kouluttautumispalveluihin ja urheilijoiden testauspalveluihin. Hankkeessa toteutetaan Vuokatin urheiluopiston vetämänä yhteistyössä alueellisten toimijoiden kanssa potentiaalisten palvelumallien kartoitusta ja pilotointeja. Kohderyhmänä ovat Vuokatin alueen sporttimatkailun oheispalveluja tarjoavat pk-yritykset. Palvelumalleihin kuuluvat valmennus- ja kouluttautumispalvelut, urheilija- ja välinetestauspalvelut, sporttimatkailupaketit sekä lumiosaamisen kaupallistaminen. Vuokatilla on lisäksi mahdollista vastata kehittyvien hiihtomaiden tarpeeseen viemällä eteenpäin omia palvelukonsepteja; kehittämällä uusia tai nykyisiä sekä satsaamalla kansainvälisten verkostojen laajentamiseen. Tätä kautta voidaan saavuttaa yhä suurempia asiakasmassoja. Jatkossa palveluita ja olosuhteita voidaan tarjota myös muihin maihin monistettavan palvelumallin kehittämisen muodossa. Hankkeen myötä Vuokatin sporttiosaamisen ja -matkailun kv- liiketoiminnan kehittymiselle on luotu edellytykset. Pitkien harjoitusleirijaksojen helpottuminen Vuokatissa näkyy lisääntyneinä majoitusvuorokausina sekä huoltopalveluiden (ravinto, väline, terveydenhuolto, hieronta jne.) käytön kasvuna. |
Hankkeen kesto: 1.8.2016-30.9.2018. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen myöntämä Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus: 129 340 €.
“Monipuolisuus ja vauhtien vaihtelu on tärkeää”.
Katso Valmentaja Mikko Virtasen vinkit harjoittelun monipuolisuudesta.
50 000 tuhatta kuutiota lunta säilötään joka vuosi, jotta urheiluhullut suomalaiset pääsevät ladulle ennen talven tuloa.
Katso “Ensilumen latu”-minidokumentti Kenttämestari Veikko Patrikaisesta.
Ensilumen latu avataan 10.10.2018 klo. 10
Katso tarkemmat tiedot täältä »
“Tyypillisin virhe on harjoittelun puuroutuminen”.
Katso valmentaja Mikko Virtasen mietteitä hiihtokauteen valmistautumisesta.
3.7.2018
Vuokatin urheiluopiston Olympic Training center (OTC), Valmennuskeskus hakee maastohiihtovalmentajia valmentamaan Kiinalaisia nuoria urheilijoita. Tarjoamme erinomaisen mahdollisuuden päästä työskentelemään ja kehittymään kansainvälisessä ilmapiirissä ja tutuissa, kattavissa ympärivuotisissa olosuhteissa.
Työssäsi vastaat n. 15 urheilijan suuruisen ryhmän päivittäisvalmennuksesta, suunnittelet ja toteutat harjoitukset, raportoit ryhmän edistymisestä ja toimit valmennuspäällikkömme alaisuudessa Vuokattilaista valmennuslinjaamme noudattaen. Tukenasi ja tulkkausapuna sinulla on kiinalainen apuvalmentaja sekä muut kotimaiset valmentajakollegat. Toimipisteesi on Vuokatin urheiluopistolla ja kilpailutoiminnassa myös eri puolilla Suomea. Työ alustava alkamisajankohta on elokuun loppu ja työn kesto on alkuun 3 kk, mutta tarvittaessa pidempikin.
Edellytämme sinulta kokemusta hiihtovalmennuksesta ja kykyä kommunikoida englannin kielellä.
Jos tehtävä kiinnostaa, toimitat meille CV:si sekä palkkatoiveesi 31.7.2018 mennessä osoitteella:
jyri.pelkonen@vuokattisport.fi
Takaisin ylösKatso tästä liikunnanohjauksen perustutkinnolle valitut.
Onnittelut valituille!
Takaisin ylösVuokatti Sport Resortin tavoitteena on viedä urheilumatkailu uudelle tasolle. Se tarkoittaa elämyksellisempää, motivoivampaa ja tuloksellisempaa tapaa treenata sekä aktiivisempaa lomaa laadukkaammassa ympäristössä.
Nyt haemme joukkoomme valoisia persoonia, ihmisten liikuttajia ja innostavia tsemppareita jatkuvasti kehittyvään ympäristöön. Mikäli sinulla on jo ohjauskokemusta, taidat asiakaspalvelun ja haluat kehittää osaamistasi, saatat olla etsimämme henkilö.
Työhön kuuluu pääsääntöisesti leirikoulujen, perhelomien ja työhyvinvointiryhmien ohjausta, mutta tarjoamme Sinulle myös monipuolisten ryhmäliikuntatuntien ohjausmahdollisuutta sekä personal trainerin töitä. Tämä on Sinun mahdollisuutesi päästä kehittämään liikunta-alaa johtavien palveluiden parissa.
Etsimme erityisesti:
– lasten ja nuorten liikunnan moniosaajaa
– työhyvinvoinnin ammattilaista
Kristi Loukusa
Hyvinvointimatkailun päällikkö
kristi.loukusa@vuokattisport.fi
puh. 0444148823
Takaisin ylös
Vuokatti Sport hakee
LIIKUNNANOPETTAJAA (sijaisuus 1.3.2018- 31.5.2019)
Tehtävänäsi on vastata liikunnan ammattitutkinto koulutuksesta sekä osallistua omia vahvuusalueita hyödyntäen muuhun koulutustoimintaan. Arvostamme liikunta-alan koulutusta ja ammatillisen koulutuksen tuntemista (liikunta-ala). Vahvuutena koemme osaamisen Personal Trainer toiminnasta sekä liikuntayrittäjyydestä. Pedagoginen pätevyys katsotaan eduksi.
Tehtävän täsmällinen toimenkuva muovautuu hakijan osaamisen ja kokemuksen perusteella.
Palkkaus yksityisen opetusalan TES:n mukaan.
Hakemukset 9.2.2018 klo 16 00 mennessä sähköisesti osoitteeseen mika.tuononen@vuokattisport.fi tunnuksella ”liikunnanopettajan sijaisuus”. Lisätietoja antaa Va rehtori Mika Tuononen 050-5272507.
Takaisin ylös
Vuokatti Ski Team Kainuun hiihtokoulu liikuttaa jo neljättä kauttaan junioreita monipuolisesti laadukkaiden harjoitusten parissa. Yhteistyössä Vuokatin Urheiluopiston sekä Sotkamon Jymyn kanssa toteutettavan hiihtokoulun rehtorina toimii VSTK:n hiihtäjä Tino Tiilikainen. Jälleen lokakuussa käynnistyneessä hiihtokoulussa on aktiivisesti mukana 20–30 lasta. Mukaan voi tulla koko kaudeksi tai vaikka vain yksittäisille kerroille, jolloin huipputason ohjauksesta ja hauskasta toiminnasta pääsevät osallisiksi sotkamolaisten lisäksi myös matkailijat.
”Osa hiihtokoulussa olevista on ollut mukana alusta lähtien, mutta noin puolet on tällä kaudella uusina mukaan tulleita. On hienoa huomata, kuinka innokkaita kaikki junnut ovat tekemään asioita. Mukavaa on ollut huomata, että sana laadukkaasta toiminnastamme niin hiihtokoulussa kuin seurassa on kiirinyt, sillä myös yksityisopetusta eri-ikäisille hiihtäjille osataan kysyä meiltä paljon. Vuokattiin aktiivilomalle tulevat matkailijat osaavat jo hyvin hyödyntää palveluamme”, Tiilikainen sanoi hiihtokoululaisten menoa katsellessaan.
VSTK tekee hiihtokoulun puitteissa monitahoista yhteistyötä, sillä parhaillaankin pari Urheiluopistolla liikunnanohjauksen perustutkintoa suorittavaa opiskelijaa tekee hiihtokoulussa harjoitteluaan.
”Se on ollut hienoa huomata, että opiskelijat haluavat tulla harjoitteluun hiihtokouluumme. Mikä olisikaan parempaa käytännön kokemusta kuin hiihtokoulun vetäjänä toimiminen”, Tiilikainen sanoo tyytyväisenä.
Hiihtokoulu on toinen Vuokatti Ski Team Kainuun merkittävistä satsauksista juniorihiihdon parissa. Toinen on Vuokatti Ski Team Camp, joka kokoaa ympäri Suomea tulevia junioreita harjoittelemaan VSTK:n huippuhiihtäjien opissa jälleen kesäkuussa 2018. Tarkemmat päivät ovat 9.–12. kesäkuuta.
”Seura haluaa antaa oman panoksensa hiihdon tulevaisuudelle niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti. Hiihtokoulun ja Vuokatti Ski Team Campin lisäksi myös kesätapahtuma Vuokatin Aateli Race sisältää toimintaa lapsille ja nuorille. Urheilijamme ovat kuviossa hyvin mukana, ja se tuo myös selkeää lisäarvoa yhteistyökumppaneillemme. Todellista win-win-win toimintaa”, Vuokatti Ski Team Kainuun manageri Hannu Koivusalo sanoo.
Lisää hiihtokoulusta: http://www.vuokattiskiteam.fi/fi/Hiihtokoulu
Lisää Vuokatti Ski Team Campista: https://vuokattisport.fi/tapahtumat/vuokatti-ski-team-camp-maastohiihtoleiri-junioreille-9-12-2018/
Viestintäpalvelu Heidi Lehikoinen
Takaisin ylös
Joka vuosi 10.10. klo 10 avaamme ensilumenladun.
Mitä aiemmin aidolla lumella pääsee treenaamaan, sitä parempi talvikauden treeni tulee olemaan. Vuokatissa ensilumenlatu kiertää ampumahiihtorataa, josta on suora yhteys Hiihtotunneliin. Lunta varastoidaan vuosittain kymmeniä tuhansia kuutioita ensilumenlatua varten sekä mahdollisten vesisateiden aiheuttamien ylläpitokorjausten tekoon. Näin aidolla lumella harjoittelusta saadaan maksimaalinen teho irti. Ensilumenladun aukaisun aikaan Vuokatin vaellusreitit ovat vielä lumettomia, joten aamun hiihtotreenin yhdistäminen esimerkiksi iltapäivän sauvakävelylenkkiin tekee harjoittelusta monipuolista.
Ladun ensimmäinen osuus avaushetkellä tulee ampumahiihtostadionin maastoon noin 1,5 km pituisena. Kokonaisuudessaan ensilumenladun pituus säiden salliessa on jopa 9–10 km.
Hiihtotunneli / ensilumenlatu, puh. 0444 148 812, sähköposti: hiihtoputki@vuokattisport.fi
Haluatko olla niiden ensimmäisten joukossa jotka saavat tietoja tulevista vapaa-aikaan ja lomaan sopivista tarjouksistamme?
Haluamme kehittää toimintaamme ja sen takia mielipiteesi on meille ensiarvoisen tärkeä. Meille on tärkeää, että asiakkaamme ovat tyytyväisiä tuotteisiimme ja palveluumme!