Yleisön pyynnöstä huolimatta tulee vielä yksi rutistus ennen kuin tämä suunta hiljenee. Viime aikoina on näiden tekstien suhteen ollut hieman hiljaisempaa. Tämä ei varsinaisesti johdu siitä, että runosuoni olisi ollut tukossa, vaan lähinnä siitä, että tämän ”ajatusten Vantaan” tuotos on tukkinut kaikkien ohjelmieni suodattimet ainakin viiteen eri kertaan viimeisen kahden- kolmen viikon aikana. Mistä tämä johtuu, lukee valkoisella fontilla tuossa rivien välissä. Tässä lentokentän kansainvälisillä vesillä on jo hieman helpompi hengittää, joten ehkä tämä sittenkin tästä. Loput suomalaisista valmentajista lähtevät matkaan noin 12 tuntia jälkeeni, paikallista aikaa keskiviikkoaamuna, joten kohta helpottaa heilläkin. Toivottavasti kaikki pääsevät sujuvasti ja turvallisesti, tällä kertaa ilmeisen vähälumisen suomalaisen juhannuksen viettoon. Viimeisen kahden kuukauden aikana on ollut siinä mielessä helppoa, että pyhäpäivistä ei ole tarvinnut huolehtia. Oman haasteensa ovat välillä tehneet hieman takkuilevat netti- ja VPN- yhteydet. Eräältä suomalaiselta palveluntarjoajalta asiaa tiedustellessani selvisi, että yhteyksien takkuilun syy tulee järjestävän seuran, eli Kiinan valtion puolesta. Yhteyksien rajoittaminen ulkomaille ajoittui tälläkin reissulla tiettyihin suurempiin tapahtumiin.
Tässä lähtöpäivän aamuna tuli Suomen suunnalta viestiä, että jossakin päin Kiinaa oli ollut kova maanjäristys. Tämän jälkeen totesin itsekin saman suomalaisista tiedotusvälineistä. Pekingiä tämä ei koskettanut ja ravistellut onneksi millään tavalla, mutta kuulemani mukaan erään valmennettavamme kotona oli järissyt oikein kunnolla. Pahaksi onnekseen tämä urheilija sattui olemaan vammoistaan kuntoutumassa kotonaan, mutta pahemmalta oli saamieni tietojen mukaan vältytty. Koska kyseisessä luonnonmullistuksessa oli valitettavasti myös menehtynyt ihmisiä, katson aiheelliseksi olla vääntelemättä hiihtojohdon maata järisyttävistä ideoista. Tämän järistyksen keskus oli ainoastaan noin 600 kilometrin päässä valmentajamme Onnin viime viikkoisesta sijainnista Yunnanin maakunnan pääkaupungissa Kunmingissa.
Tästä pääsemmekin hyppäämään hetkeksi valmentajiemme muuttoliikenteen sekaan. Vuokatin valmentajista Onni käväisi siis Länsi- Kiinassa, Yunnanin maakunnassa ja sen pääkaupungissa Kunmingissa. Tämän retken idea oli kuulemma saada yhdistetyn poikien rullahiihtoon lisää vauhtia. Tämä toteutettiin luonnollisesti siten, että urheilijoita vedettiin moottoripyörän perässä pyörävelodromilla, parhaimmillaan 55- 65 kilometrin tuntivauhdilla. Noin viikon kuluttua tästä urheilijat katkoivatkin matkaansa Weihain kaupunkiin meren rannalle ja Onni palautui takaisin valmennuksen ”päämajaamme” Laoshaniin eli siis Pekingiin. Hänen valmennuksellisen näkemyksensä mukaan kyseisen reissun paras anti oli se, että kyseisessä osassa maata ruoka on erittäin hyvää. Yksi osa urheilijoista määrättiin puolestaan lähtemään Glennin ja Johannan johdolla Sisä- Mongoliaan. Siellä harjoitusolosuhteet ovat aivan eri luokkaa kuin edellä mainitussa Kunmingissa. Myöskään Laoshanin olosuhteet eivät Sisä- Mongolian kesäolosuhteille pärjää. Noin viikon leireilyn päälle tuli jälleen salamaakin nopeampi ohjelman muutos ja kyseisessä paikassa järjestettiinkin kaksipäiväiset kisat, joihin kuuluivat lajeina mm. juoksu, hiihto, renkaanpyöritys, pikaluistelu sekä ergometripyöräily. Omat tietoni kisoista rajoittuvat siihen, että lajit olivat rankkoja ja rahapalkinnot hyviä, suhteutettuna urheilijoiden, jopa valmentajienkin palkkoihin. Mukaan oli hälytetty paikallisia maajoukkueurheilijoita sekä hiihdosta että mm. pikaluistelusta. Pekingiin asti ei tulospalvelun kirjekyyhky jaksanut lentää, mutta sen verran tiedän, että suomalaisten valmentamat urheilijat pärjäsivät jälleen kisoissa varsin hyvin.
Sisä- Mongolian pieninä miinuspuolina voitaneen mainita harjoittelun ulkopuolisten aktiviteettien lähes täydellinen puuttuminen. Joku saattaa tätä pitää jopa positiivisena asiana, mutta uskon jo kuukaudenkin leirin jälkeen monen valmentajan toivovan, että lähikauppaan olisi matkaa vähemmän kuin 20 kilometriä. Lenkkiseurana paikkakunnalla asustelevat kamelitkaan eivät kovin kauaa jaksa välttämättä innostaa. Niidenkin juttuihin kuulemma kyllästyy. Talviharjoitteluun oman haittansa tekee paikallisen ilmaston mannermaisuus. Viime talvena urheilijat olivat kyseisessä leiripaikassa harjoitelleet pahimmillaan 40 asteen pakkasessa. Pakkasen lisäksi vanhalle aavikolle mahtuu erinomaisesti myös tuuli lisäämään pakkasen purevuutta. Hiihdon lisäksi esim. ampumahiihtäjille kyseiset olot ovat varmasti melko haastavat. Kylmyyden lisäksi jo mainittu tuuli on ampumapaikalla ilmeisen hankala. Kaikki lumi on tehtävä ilmaston kuivuuden ja vähien sateiden vuoksi keinotekoisesti. Toivotaan kuitenkin, että tulemme urheilijoita näkemään Chengden sijaan Vuokatissa, jossa kyseisiä ongelmia on huomattavasti vähemmän.
Toivottavasti tulemme jatkossakin näkemään kiinalaisia enemmän siis Vuokatin vaaramaisemissa kuin suomalaisia Pekingin betoniviidakossa tai Sisä- Mongolian aavikoilla. Näiltä osin naulaan tämän matkaraporttiarkun kannen kiinni. Tajunnanvirta tai aivokaasupäästöni eivät varmasti kuitenkaan tule loppumaan. Toivottavaa on myös, että joku on saanut edes jonkinlaisen kuvan toiminnastamme näistä kirjoituksista huolimatta. Onneksi vuokattilainen valmennus on paljon laadukkaampaa.
Hyvää juhannusta ja tuloksellista kesää kaikilta vuokattilaisilta koutseilta vielä toistaiseksi täältä Kiinan aluevesiltä. Tekstiä lukiessanne olemme toivottavasti jo kaikki turvallisesti jo länsimaissa. Olemme samalla saaneet takaisin elämäämme ”aikaeropanttina” Suomeen jättämämme viisi tuntia. Toivottavasti näemme kesän ja tulevan syksyn aikana mahdollisimman usein laadukkaiden harjoitusten merkeissä, mahdollisesti eri puolilla Suomea.
Terveisin ”Lao Ma”, englanniksi ”Old Horse”. (Tämä oli kiinalaisten urheilijoiden ja valmentajien allekirjoittaneelle antama virallinen kutsumanimi, jolla he pääsivät kiertämään nimessäni esiintyvän ja heille hyvin hankalan r-kirjaimen.)
Teksti ja kuvat: Markus Vuorenmaa maastohiihtovalmentaja
