Vuokatti-Jukolan harjoitusmaastot tutuiksi kesän aikana

Tänä kesänä kannattaa ottaa tuntumaa Vuokatti-Jukolan lähimaastojen harjoituskarttoihin!

Kesällä 2027 järjestettävän Vuokatti-Jukolan harjoituskartat ovat käytettävissä kesäkuun alusta alkaen lokakuun puoliväliin saakka. Karttoja kymmeneen eri harjoitusmaastoon voi ostaa Vuokatti Sportin vastaanotosta.

Harjoitusmaastot ovat monipuolinen kattaus Sotkamon erilaisiin maastotyyppeihin. Alamaastossa, Hiukassa, Pöllyvaarassa ja Selkämäellä pääsee kirmaamaan mäntykankaalla, Roninkankaalla kalliomaisemissa ja Pökkelöperällä sekä Porttivaaralla kainuulaisilla vaaroilla. Sprinttiharjoitukset ovat Sotkamon keskustassa sekä Katinkullassa.

Vuokatti-Jukolan kartta- ja rataryhmän johtaja Joni Korhosen mukaan harjoitusalueista Pökkelöperä ja Porttivaara ovat hyvin paljon Vuokatti-Jukolan maaston kaltaiset. Korhonen kertoo, että niistä saa hyvän tuntuman kesää 2027 varten.

”Harjoituksia kannattaa hyödyntää, jotta pääsee kiinni kainuulaiseen vaaramaastotyyppiin ja oppii sen ominaispiirteet”, Korhonen sanoo.

Kiintorastit ovat kesän ajan paikallaan Alamaastossa, Pöllyvaarassa ja Huikassa. Alamaaston ja Pöllyvaaran harjoituksen voi suunnistaa myös käyräkartalla. Selkämäellä suunnistusharjoitus käydään juhannuskilpailujen aikana yhteislähtönä. Sprinttejä lukuunottamatta harjoituskartoilla rastit on merkitty joko lipuilla tai nauhoilla.

Kesällä 2024 kannattaa erityisesti suunnata Porttivaaran harjoitusmaastoon, jonka vaativalla ja osin pienipiirteisellä vaara-alueella kilpailtiin vuoden 2013 suunnistuksen MM-kisojen keskimatkan karsinta. Maasto rajoittuu Vuokatti-Jukolan harjoituskieltoalueen eteläosaan.

Porttivaara on osa vuoden 2025 Kainuun Rastiviikon kisamaastoa, joten harjoituskartta on käytössä ajalla 24.6.-7.7.2024.

Kilpailunomaisen harjoituksen Vuokatti-Jukolan mallimaastossa saa juhannusrasteilla lauantaina 22. kesäkuuta Porttivaarassa. Pääsarjassa lähtö tapahtuu väliaikalähdöllä.

Vuokatti-Jukolan järjestelytoimikunta kokoontui

Vuokatti-Jukolan järjestelytoimikunnan ensimmäisessä kokoontumisessa esiteltiin talkoolaisille, vastuuhenkilöille ja aiheesta kiinnostuneille tapahtuman tämänhetkistä tilannetta. Paikallaolijat kuulivat muun muassa #roadtoJukola2027-toimintasuunnitelmasta, viestinnän alkuvaiheen tavoitteista sekä Kauhavalla olleesta tiedonsiirtotilaisuudesta, jonne myös Vuokatti-Jukolan vastuuhenkilöitä osallistui lokakuussa.

Kokoontumisessa esiteltiin myös järjestelyorganisaatio sekä Vuokatti-Jukolan logo, joka sai kehuja Vuokatin väreistä ja fiiliksestä. Logon on suunnitellut Sotkamon lukion abiturientti Reetta Hoppula.

Talkoolaisia on tällä hetkellä ilmoittautunut mukaan tekemään Vuokatti-Jukolaa noin viisikymmentä henkilöä, ja järjestelytoimikunnan kokoontumisessa sekä paikan päällä että etäyhteyksien päässä oli reilut 30 osallistujaa. Kuulijoiden mukaan Vuokatti-Jukolan järjestelyt vaikuttivat lähteneen hyvin liikkeelle, ja tekemisen avoimuus ja monipuolinen tarkastelu osoittivat luottamusta.

Tavoitteena on ryhtyä seuraavaksi kokoamaan lisää talkoolaisia ja vastuuhenkilöitä mukaan. Ensi kevään aikana on tarkoituksena myös hankkia näkyvyyttä lisäämään Vuokatti-Jukolaa mainostavia asuja.

 


Talkoolaisten ilmoittautuminen Vuokatti-Jukolaan on avoinna

27.10.2023

Talkoolaisten ilmoittautuminen mukaan kesäkuussa 2027 järjestettävään Vuokatti-Jukolaan on käynnistynyt perjantaina 27. lokakuuta. Talkoolaiseksi voi ilmoittautua osoitteessa https://vuokattisport.fi/talkoolaisten-ilmoittautuminen-vuokatti-jukola/.

Tällä hetkellä Vuokatti-Jukolan tehtäviin on rekrytoitu kilpailuteknisen ja tukitoimintojen valiokuntakohtaiset päälliköt sekä muutamia tehtäväkohtaisia vastaavia. 

Vuokatti-Jukolan pääsihteeri Sami Leinonen kertoo, että Jukolan viestin kokoisessa massatapahtumassa on tarve noin 1 300–1 500 talkoolaiselle. Suurin talkoolaistarve ajoittuu tapahtumaviikonloppuun 18.–20. kesäkuuta 2027. 

 

Talkootehtäviä riittää jokaiselle 

Perinteikkäässä suunnistustapahtumassa monipuolisia talkootehtäviä riittää runsaasti. Kilpailutekniseen puoleen kuuluvat muun muassa järjestelyt lähdössä, maalissa, vaihdossa ja kilpailuinfossa. Talkootehtäviä on myös muun muassa ravintolan, viestinnän, markkinoinnin, kilpailukeskuksen rakentamisen, tietoliikenteen ja tulospalvelun, jätehuollon, liikenteenohjauksen sekä järjestyksenvalvonnan parissa. 

Talkoolaiseksi voi ilmoittautua mukaan kuka tahansa. Perinteisesti Jukolan viestissä talkoolaiset ovat olleet yli 15-vuotiaita, ja sitä nuoremmat ovat osallistuneet tehtäviin yhdessä vanhempiensa kanssa. Jokainen talkoolainen saa tehtäviinsä liittyvän perehdytyksen ja koulutuksen. 

Leinonen toteaa, että joidenkin talkootehtävien, kuten järjestyksenvalvonnan, liikenteenohjauksen ja sähkötöiden, hoitamiseen tarvitaan pätevyys. Myös ensiaputaitojen, tietoliikenteen ja vieraiden kielien hallinnasta on apua tietyissä tehtävissä. 

“Pääsääntöisesti talkoolaisten tärkeimmät ominaisuudet liittyvät kuitenkin innokkuuteen, iloisuuteen ja joustavuuteen.” 

 

Talkoolaisia toivotaan mukaan ympäri Kainuun 

Ensimmäistä kertaa Kainuussa järjestettävän Jukolan viestin myöntäminen Vuokatille on synnyttänyt positiivisen suhtautumisen mukanaoloon ainutlaatuisessa tapahtumassa.  

Talkoolaisia toivotaan mukaan kaikkialta Kainuusta luomaan Jukolan viestistä koko maakunnan yhteistä kansanjuhlaa. 

Leinonen toteaa, että järjestäjien näkökulmasta talkoolaisten sitoutuminen edesauttaa tapahtuman suunnittelua merkittävästi. Talkoolaisten merkitys onkin tapahtumassa äärettömän tärkeä.  

“Jukolan viesti on ainutlaatuinen kokemus myös talkoolaiselle, ja silloin pääsee kurkistamaan suurtapahtuman kulisseihin”, hän sanoo. 

Talkoolaisille järjestetään kilpailukeskuksen lähettyviltä koulumajoitus, joten myös muualta tulevat voivat viettää koko Jukola-viikonlopun aivan tapahtuman ytimessä. 

Jukolan viesti järjestetään Vuokatissa vuonna 2027. Sitä ennen suunnistustapahtuma järjestetään vuonna 2024 Kauhavalla, vuonna 2025 Mikkelissä ja vuonna 2026 Kotkassa. 

 

Lisätietoja 

Sami Leinonen 

Vuokatti-Jukolan pääsihteeri 

050 5578 003 

sami.leinonen@vuokattisport.fi 

 

Kuva: Timo Erkkilä, Porvoo-Jukola 2023