Ensimmäinen Jukolan viesti Kainuussa kokoaa alueen toimijat yhteen – Osuuskauppa Maakunta ja Vuokatti Sport merkittävään yhteistyöhön

Vuokatti Sport ja Osuuskauppa Maakunta ovat solmineet laajan yhteistyökumppanuussopimuksen Vuokatti-Jukolan toteuttamiseksi. Osuuskauppa Maakunta lähtee mukaan tapahtuman osuuskumppaniksi.

Vuokatti-Jukolan valmistelut etenevät vaiheittain kohti kesää 2027, ja järjestäjät Sotkamon Jymy ja Vuokatti Sport rakentavat tapahtuman ympärille aktiivisesti uusia kumppanuuksia sekä yhteistyömahdollisuuksia alueen yritysten ja yhteisöjen kanssa.

Osuuskauppa Maakunnalle tärkeää olla mukana rakentamassa oman alueen elinvoimaa ja menestystä edistäviä tapahtumia, kertoo Osuuskauppa Maakunnan toimitusjohtaja Hannu Pelkonen.

– Kun kunnat, yritykset, urheiluseurat, vapaaehtoiset ja muut toimijat yhdistävät voimansa, voimme yhdessä rakentaa tapahtuman, joka jää positiivisesti mieleen kymmenille tuhansille vieraille ja välittyy laajasti myös tapahtumaa seuraaville ympäri Suomea ja maailmaa, Pelkonen toteaa.

Myös Vuokatti Sportin toimitusjohtaja Kosti Puurunen näkee Vuokatti-Jukolan merkittävänä mahdollisuutena näyttää Kainuun osaamista ja vieraanvaraisuutta Jukola-vieraille. Sitä tuodaan esille kilpailun ympärille muodostuvan ohjelman avulla, joka kannustaa tutustumaan alueeseen laajemmin ja viipymään Kainuussa pidempään.

– Haluamme rakentaa tapahtuman, josta hyötyvät mahdollisimman laajasti myös alueen yritykset ja toimijat, Puurunen sanoo.

Lisätietoja antaa
Kosti Puurunen
Vuokatti Sportin toimitusjohtaja
+358 40 560 9291
kosti.puurunen@vuokattisport.fi


Vapaa sivistystyö on investointi ihmisiin

Päättäjätiedote – Vuokatti Sport 15.10.2026

 

VAPAA SIVISTYSTYÖ ON INVESTOINTI IHMISIIN

Nuoren urheilijan oivallus, valmentajan vahvistunut osaaminen tai liikunnasta innostuva aikuinen. Urheiluopistojen vapaan sivistystyön vaikutukset näkyvät ihmisten arjessa ja kulkevat heidän mukanaan seuroihin, perheisiin ja yhteisöihin. Vuokatti Sportissa olemme mukana rakentamassa tätä hyvinvointia liikunnan, oppimisen ja yhdessä tekemisen kautta.

Vuokatti Sport on yksi Suomen yhdeksästä valtakunnallisesta urheiluopistosta, jotka toteuttavat lakisääteistä vapaan sivistystyön koulutustehtävää. Urheiluopistojen koulutuksiin osallistuu vuosittain yli 160 000 henkilöä, joista 62 prosenttia on alaikäisiä.

Lukujen takana on lapsia ja nuoria, valmentajia, seuratoimijoita sekä eri-ikäisiä liikkujia. Heille koulutus tarjoaa osaamista, onnistumisia ja valmiuksia, joilla on merkitystä pitkälle tulevaisuuteen.

VUOKATISSA OPITAAN LIIKKUMALLA JA TEKEMÄLLÄ YHDESSÄ

Urheiluopistojen vapaa sivistystyö yhdistää oppimisen, liikunnan ja yhteisöllisyyden. Vuokatti Sportissa tämä näkyy esimerkiksi nuorten urheilijoiden leirityksissä, seurojen harjoitusleireillä sekä eri-ikäisten liikuntakursseilla.

Nuorelle urheilijalle leiri voi antaa oman lajin taitojen lisäksi eväitä harjoittelun, levon ja muun arjen yhteensovittamiseen. Valmentajalle se tarjoaa mahdollisuuden kehittää osaamistaan ja jakaa kokemuksia muiden kanssa. Liikuntakurssin osallistujalle tärkeä oppi voi olla itselle sopivan liikkumistavan löytäminen ja rohkeus jatkaa myös kotona.

Tavoitteena on, että opittu kulkee mukana arkeen: harjoituksiin, seuratoimintaan ja omaa hyvinvointia tukeviin valintoihin.

YHDEN IHMISEN OSAAMINEN VAHVISTAA KOKO YHTEISÖÄ

Urheiluopistojen koulutuksissa vahvistetaan esimerkiksi valmentajien, ohjaajien, seuratoimijoiden, vapaaehtoisten, urheilijoiden sekä tuomareiden ja toimitsijoiden osaamista.

Suuri osa koulutuksista suunnitellaan yhteistyössä urheiluseurojen ja lajiliittojen kanssa. Näin koulutus vastaa käytännön tarpeisiin ja tukee liikunta- ja urheilutoimintaa eri puolilla Suomea.

Kun valmentaja oppii uutta, hyöty välittyy koko harjoitusryhmälle. Kun seuratoimija saa työkaluja toiminnan kehittämiseen, vaikutus voi näkyä kymmenien tai satojen harrastajien arjessa. Kun nuori saa tukea urheilijana kasvamiseen, hän saa samalla valmiuksia toimia osana ryhmää ja huolehtia itsestään.

Vuokatti Sportissa pidämme tärkeänä, että tavoitteellinen urheilu, liikunnan ilo ja yhdessä oppiminen tukevat toisiaan. Jokaisen osallistujan lähtökohdat ja tavoitteet ovat erilaiset, mutta mahdollisuus kehittyä ja kuulua joukkoon on kaikille merkityksellinen.


OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA, JOTKA KANTAVAT ARJESSA

Urheiluopistojen oppimisympäristössä uutta pääsee kokeilemaan käytännössä. Harjoittelu, ohjaus ja yhdessä toimiminen vahvistavat osaamisen rinnalla fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä.

Vuokatissa liikuntaolosuhteet, luonto ja yhteisöllinen leiriarki tarjoavat ympäristön oppimiselle. Yhteiset päivät antavat tilaa harjoittelulle, keskusteluille ja kokemusten jakamiselle.

Koulutuksen arvo näkyy myös kotiinpaluun jälkeen: varmuutena ohjata ryhmää, taitona harjoitella suunnitelmallisesti tai innostuksena pitää liikunta osana omaa arkea.

RAHOITUKSELLA TURVATAAN MAHDOLLISUUKSIA OPPIA JA LIIKKUA

Vapaan sivistystyön rahoitus mahdollistaa urheiluopistojen lakisääteisen koulutustehtävän toteuttamisen. Rahoitusta ja sääntelyä koskevilla päätöksillä on suora yhteys siihen, kuinka paljon koulutuksia voidaan järjestää ja millaisia osallistumismahdollisuuksia voidaan tarjota erityisesti lapsille ja nuorille.

Vuodelle 2027 urheiluopistojen vapaan sivistystyön valtionosuutta on budjetoitu noin 23,6 miljoonaa euroa.

Urheiluopistot ry mukaan Kuntoutussäätiön vuonna 2024 tekemä selvitys osoitti, että urheiluopistoverkostoon panostettu euro tuottaa yhteiskunnalle lähes nelinkertaisesti terveydellisiä, sosiaalisia ja taloudellisia hyötyjä.

Pitkäjänteinen rahoitus tukee koulutuksen kehittämistä ja yhteistyötä seurojen, lajiliittojen ja muiden toimijoiden kanssa. Samalla se vahvistaa mahdollisuuksia edistää liikunnallista elämäntapaa, urheilijoiden kehittymistä ja yhteisöjen hyvinvointia.

Meidän viestimme päättäjille on selkeä: urheiluopistojen vapaa sivistystyö on investointi ihmisiin. Kun vahvistamme yhden ihmisen osaamista ja toimintakykyä, rakennamme samalla hyvinvointia hänen ympärilleen – Vuokatissa, Kainuussa ja koko Suomessa.

VST urheiluopistoissa

Lisätietoja urheiluopistojen yhteisestä tiedotteesta:

Mika Tuononen, puheenjohtaja, Urheiluopistot ry
050 527 2507

Eerika Laalo-Häikiö, pääsihteeri, Urheiluopistot ry
040 593 2487


Green Key- sertifikaatti

GREEN KEY -JATKOSERTIFIKAATTI VUODELLE 2026

Tunnustuksena tekemästämme vastuullisuustyöstä Vuokatti Sportille myönnettiin Green Key -jatkosertifikaatti syyskuussa 2026. Kyseessä on kolmas peräkkäinen vuosi, jolloin toimintamme on saanut kansainvälisen vastuullisuussertifikaatin. Saavutimme Green Key -sertifikaatin ensimmäisen kerran syksyllä 2024.

Vuokatti Sportille myönnetty Green Key -sertifikaatti kattaa majoitus-, ravintola- ja saunapalvelumme. Majoituskohteista sertifioinnin piiriin kuuluvat Sport Resort -huoneet, Standard-huoneet, Sport Apartments -huoneistot ja Vuokatti Chalets -huoneistot. Lisäksi sertifiointi kattaa rantasaunamme.

Green Key -sertifioituna yrityksenä sitoudumme kehittämään vastuullisuuttamme jatkuvasti ja raportoimaan tekemästämme työstä vuosittaisen jatkohakemuksen yhteydessä. Kriteerien noudattaminen varmennetaan säännöllisillä paikan päällä tehtävillä auditoinneilla. Sertifikaatin myöntää ulkopuolinen ja riippumaton Green Key -tuomaristo.

MIKÄ GREEN KEY ON?

Green Key on kansainvälinen matkailualan vastuullisuussertifikaatti ja -ohjelma. Sen kriteerit perustuvat YK kestävän kehityksen tavoitteisiin ja sisältävät vaatimuksia muun muassa ympäristökuormituksen vähentämisestä, sosiaalisten hyötyjen lisäämisestä ja paikallistalouden tukemisesta.

Ohjelmaan osallistuvat yritykset sitoutuvat kehittämään toimintaansa pitkäjänteisesti ja raportoimaan vastuullisuustyöstään vuosittain. Green Key tarjoaa yrityksille myös neuvontaa, koulutusta ja viestintämateriaaleja vastuullisuustyön tueksi.

KONKREETTISIA VASTUULLISUUSTEKOJAMME

Polkumme kohti Green Key -sertifikaattia alkoi vuonna 2023, ja ensimmäisen sertifikaatin saavutimme syksyllä 2024. Sertifikaatin saaminen ja säilyttäminen edellyttävät käytännönläheisiä ja konkreettisia tekoja. Olemme esimerkiksi:

– asentaneet hanoihin ja suihkuihin veden virtaamaa rajoittavia ratkaisuja
– vaihtaneet valaisimia energiatehokkaisiin LED-valaisimiin
– ottaneet ravintolassamme käyttöön hävikkivaa’an, joka kannustaa asiakkaita vähentämään ruokahävikkiä
– kehittäneet vastuullisuusviestintäämme ja koonneet vastuullisuustyömme kirjalliseen raporttiin.

VUODEN 2026 TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN

Vuoden 2026 aikana olemme laajentaneet verkkosivujemme vastuullisuussisältöjä ja tuoneet entistä selkeämmin esiin ympäristövastuun, sosiaalisen vastuun ja taloudellisen vastuun näkökulmia.

Olemme myös laatineet Vuokatti Sportin ensimmäisen vastuullisuusraportin. Raportti kokoaa yhteen vastuullisuustyömme keskeiset toimintatavat, konkreettiset teot ja tulevaisuuden tavoitteet. Lisäksi olemme lisänneet vastuullisuusaiheista viestintää verkkosivuillamme ja sosiaalisen median kanavissamme.

VASTUULLISUUSTAVOITTEEMME VUODELLE 2027

1. Otamme käyttöön anonyymin raportointikanavan

Rakennamme asiakkaiden ja henkilöstön käyttöön anonyymin raportointikanavan, jonka kautta voi ilmoittaa havaitsemistaan väärinkäytöksistä tai epäasiallisesta toiminnasta turvallisesti ja luottamuksellisesti. Kanava toteutetaan osaksi asiakaspalautejärjestelmäämme.

2. Laadimme suunnitelman kohti hiilineutraaliutta

Aloitamme ympäristöohjelmaamme liitettävän kirjallisen suunnitelman laatimisen. Suunnitelma tukee tavoitettamme edetä määrätietoisesti kohti hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä. Työstä vastaavat ympäristövastaavamme yhdessä esihenkilöidemme kanssa.

Jatkamme vastuullisuustyötämme pitkäjänteisesti ja kerromme avoimesti tavoitteistamme, toimenpiteistämme ja niiden edistymisestä.


OP Kainuu Vuokatti-Jukolan avainkumppaniksi – yhteistyöhön sisältyy OP Kainuun tekemää talkootyötä

OP Kainuu on mukana Vuokatti-Jukolassa 2027 avainkumppanina. Yhteistyösopimukseen sisältyy myös OP Kainuun tarjoama 90 tunnin talkoopanos, mikä tekee kumppanuudesta erityisen merkityksellisen tapahtuman järjestäjille.

Suuren suunnistustapahtuman järjestäminen vaatii kuukausien valmistelun lisäksi suuren joukon tekijöitä kilpailuviikonloppuna. OP Kainuulle on tärkeää olla mukana hankkeissa, jotka vahvistavat Kainuun elinvoimaa ja yhteishenkeä, kertoo OP Kainuun vt. toimitusjohtaja Maarit Korpinen.

–  Moni pankkilaisemme on ollut vuosien varrella mukana erilaisissa tapahtumatalkoissa, ja nyt 90 tunnin talkoopanos tarjoaa mahdollisuuden osallistua myös tähän Kainuun mittakaavassa poikkeuksellisen suureen tapahtumaan, Korpinen sanoo.

Vuokatti Sportille avainkumppanuus OP Kainuun kanssa kertoo kainuulaisesta yhteishengestä, ja OP Kainuun sitoutuminen talkootyöhön on konkreettinen ja arvokas osa yhteistyötä.

Vuokatti-Jukolasta halutaan rakentaa koko Kainuun yhteinen tapahtuma, kertoo Vuokatti Sportin toimitusjohtaja Kosti Puurunen.

– Tämän mittaluokan tapahtumaa ei kuitenkaan tehdä yksin. Tarvitsemme mukaan yrityksiä, yhteisöjä ja ennen kaikkea suuren joukon talkoolaisia. Siksi OP Kainuun tapa lähteä mukaan sekä kumppanina että konkreettisesti talkootyöhön on meille erityisen hieno asia, Puurunen toteaa.

Vuokatti-Jukola 2027 järjestetään Sotkamon Vuokatissa 19.–20.6.2027. Ilmoittautuminen tapahtumaan on avoinna nettisivuillamme https://jukola.com/2027/kilpailijoille/#ilmoittaudu-vuokatti-jukolaan

Lisätietoja antaa

Kosti Puurunen
Vuokatti Sport toimitusjohtaja
+35840 560 9291
kosti.puurunen@vuokattisport.fi


Terrafame Vuokatti-Jukolan osuuskumppaniksi – kainuulainen yhteistyö vahvistaa yhteistä suurtapahtumaa

Vuokatti-Jukola 2027 saa osuuskumppanikseen Sotkamossa toimivan monimetalliyhtiö Terrafamen. Vuokatti Sportille yhteistyö on tärkeä osoitus siitä, että Kainuussa halutaan rakentaa kansainvälisesti merkittävää urheilutapahtumaa yhdessä.

Vuokatti-Jukolan järjestävät Sotkamon Jymy ja Vuokatti Sport, ja kilpailukeskus rakentuu Vuokatti Sportin alueelle. Maailman suurimman suunnistusviestikilpailun toteuttaminen on mittava ponnistus, johon tarvitaan järjestäjien lisäksi laaja joukko kumppaneita ja talkoolaisia.

Vuokatti Sportin toimitusjohtaja Kosti Puurunen pitää tärkeänä, että kumppanit ovat mukana paitsi mahdollistamassa tapahtumaa myös rakentamassa sitä yhdessä järjestäjien kanssa.  Terrafamen toimitusjohtaja Antti Koulumiehen mukaan Vuokatti-Jukola syntyy ennen kaikkea yhteistyöllä.

– Yhtenä Kainuun suurimmista työnantajista Terrafame haluaa olla mukana tukemassa alueen elinvoimaa, vetovoimaa ja yhteisöllisyyttä. Meille on hienoa olla mukana ainutlaatuisessa tapahtumassa, joka järjestetään ensimmäistä kertaa täällä Kainuussa ja tuo esille alueemme vahvuuksia laajalle yleisölle, Koulumies sanoo.

Vuokatissa Jukolan viestiä rakennetaan varsinaista kilpailuviikonloppua laajemmaksi kokonaisuudeksi. Vuokatti-Jukolan ympärille rakennetaan parhaillaan oheistapahtumia ja muuta ohjelmaa yhdessä kumppaneiden kanssa.

– Haluamme, että kumppanuudet näkyvät mahdollisuuksien mukaan myös itse tapahtuman sisällössä. Samalla Jukola tarjoaa meille hienon mahdollisuuden esitellä tapahtumavieraille Vuokattia, Kainuuta ja täällä olevaa osaamista, Puurunen toteaa.

Vuokatti-Jukola 2027 järjestetään Sotkamon Vuokatissa 19.–20.6.2027. Ilmoittautuminen tapahtumaan käynnistyy lauantaina 10. lokakuuta kello 10.

Lisätietoja antaa

Kosti Puurunen, Vuokatti Sport toimitusjohtaja
+358 40 560 9291
kosti.puurunen@vuokattisport.fi


Suomalainen lumilajien huippu-urheilu kokoaa voimansa – Olympiavalmennuskeskus Vuokatti-Ruka käynnistää uuden yhteistyökauden kohti vuoden 2030 talviolympialaisia

Suomalaisen huippu-urheilun kentällä otetaan merkittävä askel, kun Olympiavalmennuskeskus Vuokatti-Rukan sopijaosapuolet ovat solmineet yhteistyösopimuksen vuosille 2026–2030. Sopimus kokoaa suomalaisen lumilajien huippu-urheilun keskeiset toimijat yhteisen vision ja kehitystyön taakse.

Olympiavalmennuskeskus Vuokatti-Rukan tulevalla sopimuskaudella sopijaosapuolina jatkavat Suomen Olympiakomitea, Sotkamon kunta, Kuusamon kaupunki, Suomen Ampumahiihtoliitto, Suomen Hiihtoliitto, Ski Sport Finland ry, Suomen Lumilautaliitto, Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellinen tiedekunta ja Vuokatin Säätiö (Vuokatti Sport). Uusina sopijaosapuolina mukaan tulevat Huippu-urheilun instituutti KIHU ja Rukakeskus Oy.

– Keskeisten suomalaisen lumilajien huippu-urheilutoimijoiden yhteistyö syventyy sopimuksen myötä edelleen. Harvoin näin laaja joukko suomalaisen huippu-urheilun toimijoita sitoutuu yhteiseen pitkän aikavälin suuntaan. Juuri tällaisella yhteistyöllä rakennetaan edellytyksiä kansainväliselle menestykselle, Olympiakomitean huippu-urheilujohtaja Janne Hänninen sanoo.

Yhteinen suunta kohti kestävää menestystä

Yhteistyö kokoaa sopijaosapuolet kehittämään suomalaista lumilajien huippu-urheilua yhdistämällä tutkimuksen, asiantuntijaosaamisen ja valmennuksen.

Olympiavalmennuskeskus Vuokatti-Rukan missiona on tukea lumilajien kestävää menestystä yhdistämällä tiede ja käytäntö. Tutkimustiedon soveltaminen käytännönläheisesti lumilajien huippu-urheilun arkeen on jo vuosien ajan ollut OVK:n keskeinen osaamisalue. Keskuksen visiona on olla kansainvälisesti tunnustettu lumilajien huippu-urheilun valmennus- ja osaamiskeskus.

– Sopimus vahvistaa Olympiavalmennuskeskus Vuokatti-Rukan asemaa suomalaisen lumilajien valtakunnallisena valmennus- ja osaamiskeskuksena. On hienoa jatkaa yhteistyötä kaikkien aiempien sopijaosapuolten kanssa. Samalla KIHU:n ja Rukakeskuksen mukaantulo vahvistaa entisestään tutkimus-, kehittämis- ja olosuhdeosaamista, Olympiavalmennuskeskus Vuokatti-Rukan johtaja Janne Vuorinen kertoo.

Vuokatti ja Ruka muodostavat lumilajien osaamiskeskittymän

Vuokatti ja Ruka muodostavat yhdessä valtakunnallisen lumilajien osaamiskeskittymän, jossa korkeatasoiset olosuhteet, valmennusosaaminen ja tutkimus tukevat lumilajien huippu-urheilua sekä kehittävät ratkaisuja koko suomalaisen lumiurheilun käyttöön.

Milano–Cortinan talviolympialaisissa Vuokatin ja Rukan kasvatteja ja alueella valmentautuneita kilpaili yhteensä 24 urheilijaa.

– Sotkamossa on tehty pitkäjänteisesti työtä liikunnan ja urheilun eteen. Liikunta ja urheilu ovat osa kunnan identiteettiä, strategiaa ja elinvoimaa, mistä kertoo myös Urheilugaalassa saatu Suomen liikkuvin kunta 2026-tunnustus. Olympiavalmennuskeskus Vuokatti-Rukan toiminta tuo alueelle osaamista, yhteistyötä ja vetovoimaa. Samalla varmistamme, että Sotkamo ja Vuokatti säilyvät yhtenä suomalaisen urheilun merkittävimmistä toimintaympäristöistä myös tulevaisuudessa, Sotkamon kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen kertoo.

– Tämän sopimuksen merkitys on siinä, että suomalaisen lumilajien huippu-urheilun keskeiset toimijat sitoutuvat yhteiseen suuntaan koko olympiadin ajaksi. Kansainvälinen kilpailu kovenee jatkuvasti, eikä menestystä rakenneta yksin. Meidän on yhdistettävä parhaat olosuhteet, valmennus, tutkimus ja osaaminen entistä vahvemmaksi kokonaisuudeksi. Vuokatissa haluamme tarjota kansainvälisen huipputason harjoitteluympäristön, joka palvelee koko urheilijan polkua tavoitteellisista junioreista maailman huipulle. Kun verkoston osaaminen saadaan näkymään konkreettisesti urheilijan arjessa, pystymme rakentamaan suomalaiselle lumilajien huippu-urheilulle aitoa kilpailuetua matkalla kohti vuoden 2030 olympialaisia, sanoo Vuokatti Sportin toimitusjohtaja Kosti Puurunen.

Kilpailuetua kohti vuoden 2030 talviolympialaisia

Sopimuskausi kattaa koko olympiadin ja huipentuu Ranskan vuoden 2030 talviolympialaisiin. Matkan varrella merkittävä etappina ovat myös Lahden vuoden 2029 pohjoismaisten hiihtolajien MM-kilpailut.

Tavoitteena on vahvistaa urheilijoiden edellytyksiä menestyä kansainvälisellä huipulla. Työ perustuu tutkittuun tietoon, korkeatasoiseen asiantuntijatoimintaan, huolto-osaamiseen, laadukkaisiin harjoitteluolosuhteisiin sekä urheilijoiden kokonaisvaltaiseen tukemiseen uran eri vaiheissa. Osaamisen jatkuvaa kehittämistä vauhdittavat myös meneillään olevat hankkeet, kuten Huippu-urheiluosaamisen ja liiketoimintamahdollisuuksien kehittäminen Vuokatti–Ruka-toimintaympäristössä (HULK).

– Lajiliitoille on äärimmäisen tärkeää, että pystymme eri toimijoiden resurssit yhdistämällä kehittämään huippuosaamista urheilijoidemme ja joukkueiden tueksi. Huippu-urheilun marginaalit ovat äärimmäisen pieniä, ja kovenevassa kilpailussa pärjätäksemme meidän on välttämätöntä koota yhteen keskeinen osaaminen, jonka avulla voimme oppia uutta ja tukea maajoukkueitamme laaja-alaisesti, sanoo OVK:n hallituksen puheenjohtaja, Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Marleena Valtasola.