Maastohiihto|

Treenaa aidolla lumella 365 vuorokautta vuodessa. Vuokatti Sport tarjoaa maastohiihtoon maailman parhaat harjoitusolosuhteet vuodenajasta riippumatta. 2.4 km pitkä hiihtotunnelimme takaa lumiolosuhteet myös kesällä.

Maastohiihto

Vuokatti Sport – Olympic Training Center on kilpahiihtäjän unelmakohde niin Suomessa kuin maailmassakin.  Olemme erikoistunut talviurheilulajeihin ympäri vuoden ja meillä on pitkät perinteet kilpahiihtäjien valmennuskeskuksena. Monen maailmanmestarin ja olympiavoittajan kuntoa on hiottu maastoissamme.

Mestariksi tuleminen vaati ensiluokkaiset harjoitusolosuhteet. Meidän ensilumenladulle pääsee harjoittelemaan ensimmäisten paikkakuntien joukossa koko maailmassa jo lokakuusta lähtien. Kesäkaudella maastohiihdon treenaamiseen saa puhtia hiihtotunnelista ja tai monipuoliselta rullaradaltamme. Sanommekin, että meillä on lunta tarjolla 365 päivää vuodessa.

Fyysisesti monipuolinen ja haastava harjoittelu on yksi edellytys urheilijan kehittymiselle. Vuokatin vaihteleva maasto sekä luonnolliset korkeuserot takaavat haastetta jokaiseen treeniin – kullekin harjoitukselle ja tehoalueelle löytyy oma harjoitusympäristö. Monipuolisuutta voi hakea myös oman lajin ulkopuolelta. Vuokatin kauniissa maisemissa pääsee soutamaan tai melomaan järviä ja jokia pitkin. Ulkokentillä voi pelata lisäksi jalkapalloa ja tennistä, sisähalleissa koripalloa, lentopalloa, sulkapalloa, salibandya ja squashia. Yleisurheiluun, spinningiin, kuntosaliin, telinevoimisteluun, tanssiliikuntaan ja lihashuoltoon on omat tilat.

  • Ensilumenlatu aukeaa joka syksy 10. lokakuuta klo 10:00
  • Hiihtolatuja yhteensä 150 km, joista 30 km valaistu
  • Hiihtotunneli 1,2 km (2,4 km lenkki)

Tervetuloa voittamaan.
#becomeachampion #traingrowthrive #begreaterthangreat


Tutustu myös maastohiihdonTop Team -urheilijoihimme:

Kerttu Niskanen >>
Anne Kyllönen >>
Perttu Hyvärinen >>
Juho Mikkonen >>
Joni Mäki >>

Back to top

Maastohiihtoladut

Vuokatin latureitistön (ala- ja ylämaasto) kokonaispituus on 150 kilometriä, joista 120 kilometriä kunnostetaan joka talvi molempia hiihtotapoja varten. Valaistua latua Vuokatissa on 32 kilometriä. Valoja ei sytytetä, jos pakkasta on -20 astetta tai enemmän. Niin Ala- kuin Ylämaaston lenkit lähtevät Vuokattihallin parkkipaikalta. Turvallisuuden parantamiseksi laskuissa käytämme levennettyä latupohjaa.

Vuokatti Sportin Alamaasto

Alamaaston reitit kulkevat pääasiassa kangasmaastossa. Pienet mäet ovat kohtuullisen jyrkkiä, mutta silti sopivan lyhyitä nautinnolliseen hiihtämiseen. Urheiluopiston alamaaston Hiihtomaassa opetellaan hiihtotekniikoita ja lasketaan mäkeä joko suksilla tai muilla mäenlaskuvälineillä.

Vaaran ladut eli ylämaasto

Ylämaasto ladut kulkevat vaativassa vaaramaisemassa, jossa korkeuserot ovat suuria, jopa 165 metriä. Valittavissa on 5–30 kilometrin verran retkireittejä tai kisalatuja. Perusverkostosta on yhdyslatuja Vuokatin alueen majoitusyrityksiin sekä jäälatu Sotkamoon. Sotkamossa hiihdetään Hiukan laduilla, ja valittavana on myös reitit Sotkamon itä- ja eteläpuolella oleviin matkailuyrityksiin. Latuverkoston varrella lepohetkiä tarjoavat latukarttaan merkityt kodat ja laavut.

Ensilumenlatu >>

Katso tämänhetkinen latutilanne >>

Reittikartta >>

MYYNTIPALVELU >>

Back to top

Ensilumenlatu 10.10.->

Joka vuosi 10.10. klo 10 avaamme ensilumenladun.

Mitä aiemmin aidolla lumella pääsee treenaamaan, sitä parempi talvikauden treeni tulee olemaan.  Vuokatissa ensilumenlatu kiertää ampumahiihtorataa, josta on suora yhteys Hiihtotunneliin. Lunta varastoidaan vuosittain kymmeniä tuhansia kuutioita ensilumenlatua varten sekä mahdollisten vesisateiden aiheuttamien ylläpitokorjausten tekoon. Näin aidolla lumella harjoittelusta saadaan maksimaalinen teho irti. Ensilumenladun aukaisun aikaan Vuokatin vaellusreitit ovat vielä lumettomia, joten aamun hiihtotreenin yhdistäminen esimerkiksi iltapäivän sauvakävelylenkkiin tekee harjoittelusta monipuolista.

Ladun ensimmäinen osuus avaushetkellä tulee ampumahiihtostadionin maastoon noin 1,5 km pituisena. Kokonaisuudessaan ensilumenladun pituus säiden salliessa on jopa 9-10 km.

Hiihtotunneli / ensilumenlatu, puh. 0444 148 812, sähköposti: hiihtoputki@vuokattisport.fi

Ensilumeladun tilanne pe 8.12.

Katkoviivalla oleva yhdyslatu valmistuu pe 8.12. klo 18.



Back to top

Hiihtotunneli

Vuokatti Sport tarjoaa hiihdon lumiolosuhteet 365 päivää vuodessa. Maailman ensimmäinen hiihtotunneli on 1,2 km pitkä ja mahdollistaa kesätreenit huolitellulla ladulla, joka myötäilee Vuokatin maastoa ylä- ja alamäkineen. Latu sopii niin perinteiseen kuin luisteluhiihtoonkin. Tunnelin tasaisen lämpötilan ansiosta harjoittelu on mahdollista myös talven kovilla pakkasilla.

  • Lämpötila -5 – -9 astetta (°C)
  • Pituus 1,2 km (kierros 2,4 km)
  • Leveys 8 m
  • Tunnelin korkeusero (HD) 18 m
  • Kokonaisnousua (TC) 51 m / 2,4 km
  • Auki kesäkuun 4. pvä joulukuuhun aamusta iltaan ja lisäksi keskitalven kovilla pakkasilla ( -15 °C ja kylmempää)

Hiihtotunneli / ensilumenlatu, puh. 0444 148 812, sähköposti: hiihtoputki@vuokattisport.fi

HINNASTO & AUKIOLOAJAT >>

Back to top

Rullahiihtoradat

Vuokatissa rullahiihtorata sijaitsee Hiihtotunnelin vieressä ja linkittyy kävely- ja pyöräilyreiteille, joten yhdistelmäharjoittelu on helppoa. Kestävyyttä pääsee treenaamaan nousemalla Vuokatinvaaralle 130 metrin korkeuteen tai yhdistämällä rullahiihdon vaellusreittiin Vuokatin mahtavissa maisemissa. Rullahiihtorata kulkee myös ampuhiihtostadion edestä, mikä mahdollistaa ampumahiihtoharjoittelun.

Rullahiihtorata:

  • Pituus 4 km
  • Korkeusero (HD) 26 m
  • Kokonaisnousua (TC) 106 m / 4 km

Vuokatinvaaran nousu:

  • Kovaan harjoitteluun
  • Pituus 1,6 km / 2,5 km
  • Korkeusero (HD) 130 m
  • Kaltevuus 7 astetta
  • Pinta uusittu rullahiihtoa varten 2014

Kartalla:

2. Hiihtotunneli
12. Rullahiihtorata
15. Ampumahiihtostadion

 

Back to top

Testaus

Testiasemamme tarjoaa laajan valikoiman erilaisia testauspalveluita juuri sinun tarpeisiin, joka haluat seurata kehitystä ja edistää hyvinvointiasi. Valikoimasta löytyy kehonkoostumusmittausta, eri kestävyyskunnon testejä, lihaskuntotestit, huco sport profiilit sekä uutuutena Firstbeat mittaus.

Hyödynnämme testauspalveluita yksilövalmennuksissa, kuin myös yritysten työhyvinvointi valmennuksissa. Mittausten pohjalta voidaan tuottaa asiakkaillemme räätälöityä palvelua ja harjoitusohjelmia kehityksen takaamiseksi. Testauksen avulla oppii hyödyntämään testituloksia harjoittelussa ja seurantatestit tarjoavat loistavan työkalun kehityksen seuraamiseen.

_______

Tutustu testeihimme:

IN BODY -MITTAUS >>

KESTÄVYYSTESTIT >>

LIHASKUNTOTESTIT >>

HUCO SPORT -PROFIILIT >>

FIRSTBEAT MITTAUS >>

______

Mikko Virtanen
Testiaseman päällikkö

0500 772 695
mikko.virtanen@vuokattisport.fi

Varaukset:

Uotila Jyrki

0400 628 794
jyrki.uotila@vuokattisport.fi

 

Back to top

Ammattilaispalvelut

Lue lisää

Sisäharjoittelu

Lue lisää

Ulkoharjoittelu

Lue lisää

SPORT RESORT Huoneet

Lue lisää

Myyntipalvelu

myyntipalvelu@vuokattisport.fi

puh. 08 6191 500

 

MAJOITUSHAKU / VERKKOVARAUKSET>>

Myyntipalvelu avoinna
ma-pe klo 8-16

 

 

Back to top