Jukola 2027|

VUOKATTI SAI JUKOLAN VIESTIN VUODELLE 2027

Vuokatille on myönnetty järjestelyoikeudet Jukolan viestiin vuodelle 2027. Maailman suurin suunnistustapahtuma rantautuu Kainuuseen ensimmäistä kertaa ja tapahtuma tullaan järjestämään yhteistyössä Vuokatti Sportin ja Sotkamon Jymyn kesken. Vuoden 2027 Jukolan viesti on järjestyksessään 78. ja samassa yhteydessä juostava Venlojen viesti järjestyksessään 49.

Yhteistuumin haetun tapahtuman vastuualueet jakautuvat niin, että Jymy vastaa tapahtuman kilpailuteknisten järjestelyjen suunnittelusta ja toteutuksesta, kun taas Vuokatti Sportin vastuulla on tapahtuman muiden tukitoimintojen kuten turvallisuuden, liikenteen ja ravintolatoiminnan suunnittelu ja toteutus. Vuokatti Sportin toimitusjohtaja Mari Varjonen oli luonnollisestikin tyytyväinen päätöksestä.

”Aivan upea juttu, ei voi muuta sanoa. Paljon on töitä tehtävänä seuraavan neljän vuoden aikana, mutta olen ihan varma, että näin innokas porukka saa aikaan upean tapahtuman. On ollut hieno päästä aistimaan sitä intohimoa, jolla alueen suunnistusihmiset suhtautuvat tähän prosessiin ja ennen kaikkea haluan nostaa esiin Sotkamon Jymyn väen. Heille pitää antaa jo tässä vaiheessa iso kiitos.”

”Kainuussa on maakuntana pitkät suunnistusperinteet ja tietysti Kainuun Rastiviikko antaa meille uskottavan pohjan suunnistustapahtumien järjestämiseen liittyen. Jo hakuprosessin aikana on käynyt selväksi se, että jymyläísten lisäksi myös paljon muiden suunnistusseurojen jäseniä on innolla mukana. Tapahtuma onkin komea näyteikkuna koko Kainuulle.” toteaa Sotkamon Jymyn puheenjohtaja Antti Flöjt.

 

Vuokatti Sportin alue tarjoaa valmista infraa ja upeita maastoja

Tapahtuman kisakeskuksena tulee toimimaan Vuokatin Urheiluopiston alue, jonka valmis infra vähentää tilapäisrakentamisen tarvetta moneen muuhun Jukolan viestiin verrattuna.

”Olen kiertänyt Jukolan viestejä kohta 50 vuotta ja voinkin ylpeänä todeta, että vuoden 2027 Vuokatti-Jukola tullaan suunnistamaan täysin poikkeuksellisessa ympäristössä. Vuokatinvaaran maastot ovat kerrassaan upeat ja tulevat haastamaan ihan jokaisen, minkä lisäksi Urheiluopiston alue sopii kilpailukeskukseksi erinomaisesti. Uskon, että juuri kilpailukeskuksen tarjoama kokonaisuus oli iso syy siihen, miksi Jukolan viesti ylipäätänsä saatiin järjestettäväksi.” tulevan Jukolan viestin kilpailunjohtaja Jyrki Uotila toteaa.

Uotila kertoo saaneensa kehoituksia tapahtuman hakemiseen liittyen jo vuosikymmen sitten.

”Jukolan viestin entinen tekninen asiantuntija Heikki Peltola kehotti meitä harkitsemaan tapahtuman hakemista jo 10 vuotta sitten, viitaten juurikin alueen tarjoamiin mahdollisuuksiin.”

Samassa yhteydessä Jukolan viestin johtoryhmä myönsi vuoden 2028 tapahtuman järjestelyoikeudet Espooseen. Vuoden 2023 Jukolan viesti järjestetään tulevana viikonloppuna Porvoossa ja muut seuraavien vuosien tapahtumat tullaan järjestämään 2024 Kauhavalla, 2025 Mikkelissä ja 2026 Kotkassa.

Lisätiedot:

Mari Varjonen
CEO/ Vuokatti Sport
mari.varjonen@vuokattisport.fi
+358 46 923 4653

HARJOITUSKIELTOALUE

JUKOLAN VIESTIN HARJOITUSKIELTO

 

VIRALLINEN HARJOITUSKIELTO ALUE KARTTAREKISTERISSÄ (AVAUTUU UUTEEN IKKUNAAN) >>

 

Klikkaa karttaa, jolloin se avautuu isommaksi.

 

Kaikki liikkuminen, suunnistaminen ja suunnistuskartan kanssa alueella liikkuminen on kielletty. Maaston ulkoilu- ja hiihtoharjoitteluluonteesta johtuen on sallittua 30.4.2027 asti:

  • Kulkea asfalttitietä Vuokatinvaaran päälle.
  • Talvella hiihtää latukoneella kunnostetuilla reiteillä ja lasketella laskettelurinteillä.
  • Kesällä kulkea edellä mainittuja latupohjia, UKK-vaelluspolkua ja laskettelurinteitä pitkin.
  • Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian tai lajiliittojen järjestämiin Vaaran testijuoksuihin osallistuminen on sallittua silläkin testijuoksureitin osalla, joka on muuten kielletty.
  • HUOM! Sallitut reitit on merkitty yllä olevaan harjoituskieltoaluekarttaan vihreällä.

1.5.2027 alkaen kaikki liikkuminen harjoituskieltoalueella on kielletty.

 

VANHA KARTTA

 

Klikkaa karttaa, jolloin se avautuu isommaksi.

HARJOITUKSET 2023

HARJOITUSKARTTOJA LÄHIMAASTOIHIN

Harjoituskarttoja voi ostaa Vuokatti Sportin vastaanotosta. Vastaanotto on auki päivittäin klo 07:00-21:00.

Harjoitusten hinta on 10 €/kartta.

 

Karttatilaukset osoitteeseen: sporthotel@vuokattisport.fi

Tiedot:
1. minkä/mitkä kartat tilataan
2. kappalemäärä
3. milloin noudat kartat

Maksu noudettaessa tai mikäli haluat laskulle, niin ilmoita laskutusosoite. Laskutuslisä lisätään laskun loppusummaan.

Vuokatti Sport: https://goo.gl/maps/K4Qb5UYkegDugajq9

Harjoitukset ovat käytettävissä 19.6.2023 alkaen kesän 2023 ajan. Osa harjoituksista avataan vapaaseen käyttöön Vuokatin Juhannusrastien jälkeen.

         Kartta                  Mittakaava              Harjoituksen tyyppi

  1. Alamaasto            1:10 000                      Kiintorastit
  2. Pöllyvaara             1:10 000                     Kiintorastit
  3. Porttivaara           1:10 000                      Kiintorastit
  4. Naapurinvaara     1:10 000                      Intervallit
  5. Leivola                   1:10 000                     Väyläsuunnistus (myös käyräkartta)
  6. Hiidenrasi              1:10 000                     Viuhka (myös käyräkartta)
  7. Pökkelöperä         1:10 000                      Keskimatka
  8. Padanpohja           1:10 000                     Yhteislähtö

MAJOITUS VUOKATTI SPORTILLA

MIKÄLI HALUAT MAJOITTUA KILPAILUKESKUKSEN YTIMESSÄ, KYSY TARJOUS VUOKATTI SPORTIN MYYNTIPALVELUSTA

 

Ennakkovaraukset (min 3vrk):

Vuokatti Sport Myyntipalvelu
sales@vuokattisport.fi
+358 8 619 1500

 

MUUT TAPAHTUMAT & INFO

«EdellinenSeuraava»
Elokuu 2023
MaTiKeToPeLaSu
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031