BLOGI 3: Vuokatti-Peking- Experts- Valmennuskulttuurishokki?

10.5.2019

Naapurisängyn koivuallergikko alkaa kuulemma saada oireita tuoreena kukkivista puujalkavitseistä, joten yritetään pysyä välillä asialinjalla. Itse kuitenkin valelääkäridiagnosoin Roopen allergian johtuvan siitä, että hän on hengittänyt megalomaanisella pyhäjärveläisellä hapenotollaan Pekingin saastepilvien lisäksi puolet hotellihuoneemme kokolattiamatosta. On taivas ollut nimittäin aina Roopen oman tehoharjoituksen jälkeisenä aamuna paljon kirkkaampi.

Ihan asiaan poikkeuksellisesti harhautuen, oli ajatus valottaa näitä kahden valmennuskulttuurin välisiä mahdollisia eroja ja sitä, onko niitä olemassa? Tässä tulee esille asiaa ainoastaan yhden valmentajan näkökulmasta, mutta joskus sekin on tyhjää parempi.

Pääosin tapaamani valmennus on kiinalaisella puolella melko autoritääristä. Tämä kulkee tietenkin käsi kädessä ympäröivän kulttuurin kanssa. Ihmisiä ja samaten ammatikseen urheilevia maassa on valtavan paljon. Menestystä on tullut runsaasti toistoihin perustuvissa lajeissa, kuten pöytätenniksessä ja muissa sen kaltaisissa lajeissa, joissa myös seulottava massa on valtava. Uskallan rohkeasti väittää, että harrastajamäärien ollessa uskomattoman suuria, löytyy lajista huippuja jo valmennuksesta huolimattakin. Toki näihin perinteisiin lajeihin maassa löytyy paljon osaamistakin. Hiihdon valmennuksessa näyttää toiminta perustuvan täällä perimätietoon. Tuloslistoista päätellen tämän perimätiedon esi- isilläkään ei CV:ssä valtavaa menestystä ole näyttää, joten toiminta perustunee tietyissä osin maata vanhan Neuvostoliiton aikaisiin oppeihin ja muualla maassa johonkin muuhun. Neuvosto- oppeihin nojaillaan siksi, että esim. Xinjiangin maakunnassa, Siperian eteläpuolella, hiihdon parissa on jonkin verran kasakkeja, jotka ovat aikanaan venäjän kielen taitoisina harjoitelleet Nikolai Zimjatovin ja muiden melko menestyneiden urheilijoiden kanssa, oppeja heiltä imien. Muualla maassa ei tätä mahdollisuutta ole ollut, joten valmennus on rakennettu toisenlaiselle pohjalle, määrää ja tehoa, usein samanaikaisesti painottaen. Ovathan kiinalaiset valmentajat tarjoutuneet opettamaan myös suomalaisille valmentajille hiihtovalmennusoppejaan, mutta melko monesti näistä tarjouksista on kieltäydytty.

Hypätään tässä välissä vilkaisemaan mahdollisimman tiiviisti sitä, kuinka kiinalaisia urheilijoita hiihdon pariin valikoituu. Maassa toimii ainakin tällä hetkellä kaksi eri organisaatiota, jotka pyrkivät hiihtäjiä tuottamaan, käytetään niistä tässä yhteydessä vaikka nimityksiä ”uusi ja vanha hiihtoliitto”. Vanhemmassa organisaatiossa on urheilijoita, jotka ovat olleet hiihdon parissa jopa melko pienestä asti ja ovat osin hiihto- osaamiseltaan hyvälläkin tasolla. Toinen organisaatio on tässä vaiheessa tuottamassa hiihtäjiä muiden lajien urheilijoista. Mukana on paljon soutajia ja melojia, mutta mukana on myös mm. yleisurheilijoita sekä kori- ja jalkapalloilijoita. Kun Suomessa kesätöitä pohdiskeleva nuori saattaa miettiä vaihtoehtoja esim. kaupan kassan tai siivousalan välillä, on kiinalaisnuorella vaihtoehtona itsensä ja perheensä elättämiseksi myös urheilijan ammatti. Taustalla saattaa olla jokin urheilukoulu tai muu vastaava, joten ihan paikallisen ”työkkärin” kautta ei suksille päädytä. Erona on myös se, että täällä ei kaksoisuria rakennella, vaan vaihtoehtona on joko koulu tai urheilu. Tässä valmennukseen vaikuttavana vivahteena on se, että urheilijoilla saattaa motivaation suhteen olla ”töissä” välillä vähän huonompiakin päiviä, mutta tilanteen tiedostaen niistä ei kannata liikaa huolestua. Toki jos motivaatio- ongelmat ”työmaalla” kasvavat liian suuriksi, saattaa urheilija löytää itsensä hetken kuluttua jonkin toisen lajin parista eli osasto on vaihtunut. Tänään yleisurheilet Pekingissä, mutta ylihuomenna opettelet Sisä- Mongoliassa hiihtoa neljänkymmenen asteen tuulisessa pakkasessa. (Näissä olosuhteissa valmentamamme urheilijat itse asiassa opettelivat hiihdon saloja ennen saapumistaan Vuokattiin menneenä talvena.) Täällä urheilijat eivät siis ole mukana ”rakkaudesta lajiin”, kuten pohjoisemmassa kotimaassamme. Sisäisen motivaation tilasta ja määrästä on vaikea antaa arviota, mutta toisenlainen se ainakin on. Yhteistä urheilijoille näistä eroista riippumatta on se, että jos et arvosta heitä, et saa myöskään arvostusta, mutta jos sen sijaan osoitat arvostusta, saat urheilijat helpommin tekemään hyviä harjoituksia. Pelolla johtamista on aivan riittävästi. Omaan työkalupakkiini en sitä ole hankkinut.

Palataan tästä takaisin edelliskappaleessa mainittuun autoritääriseen valmennukseen. Suuri osa valmentajista tätä noudattaa. Osa sen vuoksi, että se on ainoa tapa, jolla he osaavat toimia ja osa sen vuoksi, että työnantaja sitä vaatii. Entisinä kansainvälisenkin tason urheilijoina, jopa omien lajiensa maailmanmestareina, osa valmentajista ymmärtää sen, että urheilijoiden tulee oppia tuntemaan oman kehonsa ääniä ja toimia niiden mukaan. Pitää jälleen muistaa se, että paikallisten valmentajien tulee järjestelmässä toimiessaan noudattaa ”pääsulaketaulun ovessa roikkuvaa manuaalia kytkentöjen osalta”, eivätkä täten voi asiaa liian voimakkaasti tuoda esille. Tässä suomalaisten valmentajien on mahdollista toimia hyvänä apuna. Liian voimakkaasti asiaa ei voi esille tuoda, koska kyseessä olisi kokonaisen ylhäältä ohjatun valmennuskulttuurin muuttaminen ja veikkaan että yhden Nekalassa syntyneen tai edes Vuokatissa toimivan valmentajan natsat eivät siihen riitä.

Kokemusta itselläni kiinalaisten hiihtäjien toimimisesta on vasta 7,5 kuukautta, mutta jonkinlaisen kuvan olen tuossa ajassa asiasta saanut kohdattuani useita eri valmentajia näistä kahdesta eri organisaatiosta. Erona heillä on se, että toisen organisaation valmentajilla ei ole minkäänlaista hiihtotietämystä ja he sen myöntävät, kun taas toisen organisaation valmentajat eivät tätä asiaa myönnä, koska he ovat toimineet hiihdon parissa. Organisaatiomuutoksia maan urheilussa on parhaillaan käynnissä, joten nähtäväksi jää, mikä hiihdon osalta on lopputulos. Yhteistä näille valmentajille ja organisaatioille on se, että kaikilla on todella kova kiire. Pekingin 2022 kisat näkyvät ja kuuluvat jo täällä Kiinassa lähes joka paikassa. Tätä kirjoittaessani paikallinen hannupekkahänninen teki raporttia jonkin kisapaikan valmistumisesta ja aamulla vastaavassa sporttivartissa näytettiin kuvaa myös hiihdon ja lumilautailun suorituspaikkojen rakennustöistä. Tapahtuma on aloittelevien hiihtäjien kannalta ajan suhteen jo aivan kulman takana. Meillä kaikilla, kansallisuudesta ja perimästä riippumatta, on haasteena lakeja. Tässä tapauksessa lait liittyvät fysiikkaan ja fysiologiaan. Näiden lakien rikkomisesta ei häkki tietenkään heilu, mutta jos näitä liian raa’alla tavalla yrittää ohittaa, ei siinä heilu myöskään hyvä. Hiihdon harjoittelussa on hyvä muistaa yksinkertaisten lakutoimitusten osalta ainakin se, että yksi 1800 tunnin harjoitusvuosi ei tulokseltaan vastaa kahta 900 tunnin vuotta jne. Täällä on kuitenkin kaikesta kiireestä huolimatta ollut mahdollista kuulla myös vuosilukua 2026. Se ei tietenkään ole päällimmäisenä pinnalla, mutta kertonee sitä, että jotakin pitkäjänteisyyteen viittaavaa saattaa jostakin sittenkin löytyä. Suunnitelmallisuus ei tässä kulttuurissa ole liian yleistä. Välillä tuntuu, että torstai lisätään kalentereihin vasta keskiviikkona, perjantai torstaina jne. Rahalla tai sillä ”pemarilla” ei hiihdossa kuitenkaan sivuuteta harjoittelun ja siihen käytetyn ajan merkitystä, joten kalenteria pitää tutkia jo etukäteen.

Vastaus alkupuolen kysymykseen on siis näin lyhyesti perustuen, että valmennuskulttuureissa on eroa. Sitä on lähes yhtä paljon, kuin maiden kulttuureissa muutenkin. Muiden kansakuntien onni on se, että Kiinassa harjoittelu perustuu siis monessa lajissa melko suureen määrään ja tehoon, monesti molempia samanaikaisesti painottaen. Hieman vähemmän fysiikan ja fysiologian lakien kumoamiseen pyrkivän harjoituskulttuurin muuttaminen saattaisi tämän väkimäärän ja panostuksen avulla johtaa siihen, että palkintopöydät voitaisiin kallistaa jo valmiiksi tänne nousevan auringon suuntaan, lähes lajissa kuina lajissa. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan.

Zàijiàn eli näkemiin taas hetkeksi.

Bloggarina Markus Vuorenmaa Vuokatti Sportin maastohiihtovalmentaja

Kuvia: https://photos.app.goo.gl/UmPgz9QKK79p9QQh9

 

Back to top