Urheiluopiston entinen rehtori Erkki Hautamäki kävi vierailulla Vuokatissa

Sotkamo-lehti 28.6.2019, Pertti Granqvist, juttu julkaistu kirjoittajan luvalla

”Juoksuhautamäki” kävi kylässä

 

Korholanmäen päälle Kajaanista päin tultaessa avautuu Vuokatin vaarajonot paljastava näkymä. Tuo näkymä sai Vuokatin Urheiluopiston entisen johtajan ja rehtorin Erkki Hautamäen herkistymään hänen ajaessaan viime viikolla Kajaanista Sotkamoon päin.

– Pala nousi kurkkuun. Sydän on jäänyt tänne, Vuokattiin ja Sotkamoon, nykyisin Äänekoskella vaikuttava Erkki Hautamäki (88) sanoi.

 

Vuosi 1969 jäi Sotkamon historiaan kolmesta syystä. Pitäjään avattiin Alko sekä Kantakrouvi ja Erkki Hautamäki aloitti Vuokatin Urheiluopiston johtajana. Erkki Hautamäki oli yhteensä 21 vuotta Urheiluopiston johdossa.

Puolustusvoimien palveluksesta Urheiluopiston johtoon siirtynyt ratsumestari ja kapteeni Hautamäki sai nopeasti sotkamolaiseen tapaan korkonimen. ”Juoksuhautamäen” tiesivät pian kaikki vähänkin kartalla olevat.

Puolustusvoimissa Hautamäki oli urheilijoiden päävalmentaja. Reservissä Hautamäki ylennettiin myöhemmin majuriksi.

 

Suorasanainen ja ripeäotteinen pohjalainen sotkamolaistui varsin nopeasti. Aikalaisilla ei pahaa sanaa ole ollut sanottavana, eikä Erkillä itsellään sotkamolaisista.

– Hyvin tulin toimeen kaikkien kanssa. Puoluekannasta riippumatta. Huumorin avulla pärjättiin. Huumori on sellainen voima, jonka avulla pärjää paikassa kuin paikassa.

Hautamäen täyttäessä 1980 pyöreät 50 vuotta oli Sotkamon kunnan edustajat tuoneet syntymäpäiville elävän pässin ja kahden metrin pituisen sauvan sekä antaneet syntymäpäiväsankarille Aga Khanin arvonimen.

– Kunnan edustajat olivat pukeutuneet itämaisesti. Kylpytakkeihin ja pään ympärillä oli vaikka mitä rättejä, Hautamäki muisteli.

Pässi teurastettiin ja syötiin. ”Aga Khanin” sauva Hautamäellä on edelleen tallessa.

– Jonkin verran lyhennettynä versiona.

 

Vuokatin Urheiluopiston kansainvälistyminen alkoi Hautamäen johtajana ollessa. Hautamäen aikana opistolla myös rakennettiin jatkuvasti. Puu-Vuokatti muuttui nykyaikaisempaan suuntaan.

– Saatuani opetusneuvoksen arvonimen sanoin, että rakennusneuvos olisi ollut paremmin työtäni kuvaava.

Hautamäki tuli opiston johtoon aikana, jolloin termi suomettuminen tuli tutuksi kansainvälisesti.

– Kekkonen ja Neuvostoliiton puolustusministeri Dmitri Ustinov olivat neuvotelleet yhteisistä sotaharjoituksista. Yhteisiä sotaharjoituksia ei tullut, mutta urheiluvalmennuksessa ja kilpailuissa yhteistyötä kehitettiin armeijoiden välillä.

 

Vuokattiin Erkki Hautamäki tuli tapaamaan vanhoja tuttuja, viettämään aikaa sukulaistensa kanssa ja samalla katsomaan, kuinka seutukunta on kehittynyt. Hän oli tyytyväinen näkemäänsä.

– Urheiluopisto on Vuokatin sydän, jonka ympärille on kehittynyt valtava majoitusbisneksen keskittymä.

Ja tuttuja riittää. Haastatteluhetkellä muun muassa Kenneth Penttinen käveli opiston ravintolaan.

– Johtaja Hautamäki ihan itse.

Myös nykyinen johtaja Veikko Halonen kävi tervehtimässä legendaarista edeltäjäänsä.

 

Eläkkeelle jäätyään Erkki Hautamäki kertoi olleensa rakentamassa Vuokattiin eläkepäivien asuntoa.

– Mutta vaimo halusi meidän muuttavan Etelä-Suomeen. Kaikki meidän lapset olivat jo silloin muuttaneet etelään ja vaimo tunsi itsensä yksinäiseksi täällä.

Erkki Hautamäki kertoi jääneensä leskeksi vuonna 2000.

– Muutin sitten vuonna 2006 Hämeenlinnasta Ääneskoskelle. Yksi lapsistani asuu lähellä nykyistä asuinpaikkaani.

 

Lapua tunnetaan Suomen historiassa isänmaallisena paikkakuntana. Lapua on Erkki Hautamäen syntymäpaikka. Erkillä on yksi nuorena kuollut veli. Sisko asuu Siilinjärvellä.

– Elettiin vaikeita aikoja. Pohjanmaalta lähdettiin joko Ameriikkaan tai etsimään työtä muualta Suomesta. Me muutimme 1934 Äänekoskelle.

Erkin isä haavoittui vaikeasti sodassa.

– Oltiin tiukilla. Silti isä antoi rahaa ylioppilaaksi opiskeluun. Helsinkiin 1949 lähtiessäni ei rahaa ollut enää antaa. Hän sanoi, että koeta pärjätä.

 

Muutama vuosi sitten julkaistiin kirja ”Suomi myrskyn silmässä.”  Se kertoo ajasta ennen talvisotaa,  talvisodasta ja toisen maailmansodan alusta.  Kesällä ilmestyy toinen osa.

– Kirjojen tiedot perustuvat Marskin luottomiehen Vilho Tahvanaisen arkistoihin. En ole niitä juttuja keksimällä keksinyt.

Valtavan kirjaprojektin aikana ei maalausta aiemmin harrastanut Hautamäki ole siveltimeen koskenut.

– Kun saan kirjan valmiiksi, täytyy kokeilla. Vieläkö värit tottelevat.

 

Kuka

Erkki Hautamäki.

Syntynyt 28.8.1930 Lapualla.

Asuu Äänekoskella.

Leski.

Viisi lasta ja lapsenlapsia lukematon määrä.

Entinen ammattisotilas.

Reservin majuri.

Voimistelunopettaja.

Gradua vaille maisteri.

Vuokatin Urheiluopiston rehtori 1969-1990.

Opetusneuvos.

Historioitsija. Kirjoittanut kirjan ”Suomi myrskyn silmässä.”

 

Artikkeli julkaistu Sotkamo-lehdessä 28.6.  Julkaisuun Urheiluopiston netissä ja Facebookissa on kirjoittajan lupa.

Takaisin ylös