Urheilijatestistä kansainväliseksi tuotteeksi Vuokatissa – PÄÄTTYNYT

Hankkeen tavoitteena on testaus- ja tutkimusteknologian tuotteistaminen palvelutoiminnaksi yhdessä alueen muiden toimijoiden kanssa erityisesti kansainvälisille asiakkaille. Aiempien projektien myötä uusi hiihtomatto ja ampumahiihtotestit ovat testaus- ja tutkimusympäristöinä lähes valmiita tai tulevat valmiiksi muiden hankkeiden avustuksella. Tämän hankkeen tavoitteena on saattaa ne myytävään muotoon asiakkaille tarjottaviksi palveluiksi. Näitä ovat mm. urheilijoiden testauspalveluiden käyttö, välinetestaus, välinevuokraus- ja myynti sekä lääkäripalvelut.  Tämä vaatii selkeän paketin ja toimintamallin rakentamisen ja markkinointitoimenpiteiden käynnistämisen.

Hankkeessa hyödynnetään jo aiemmin solmittuja suhteita Kiinaan sekä eri hankkeissa saatua teknologiakehitystä urheilija- ja välinetestauksessa. Hankkeen kohderyhmänä ovat kansainväliset asiakkaat – erityisesti kiinalaiset pohjoismaisten hiihtolajien maajoukkueet/yliopistojoukkueet/yritysjoukkueet sekä muut kansainväliset maajoukkueet. Palvelumallin ja tuotteistamisen osalta kohderyhmänä ja yhteistyökumppaneina ovat Vuokatti Sport -valmennuskeskuksen läheisyydessä toimivat sportin oheispalveluita tarjoavat yritykset (majoitus, fysioterapia-, lääkäri-, varuste-, suksihuoltopalvelut).

2-vuotisen (1.3.2019–28.2.2021) hankkeen päätoteuttajana toimii Jyväskylän yliopiston Vuokatin liikuntateknologian yksikkö ja osatoteuttajana Vuokatin Säätiö (Vuokatti Sport). Jyväskylän yliopiston vastuulla hankkeessa ovat tutkimus- ja testauspalveluiden tuotteistaminen kv-asiakkaille tarjottavaan muotoon sekä osallistuminen suoramarkkinointiin omien tutkimuskontaktiensa kautta. Vuokatti Sportin vastuulla ovat markkinointimateriaalin tuottaminen, suoramarkkinointi sekä muiden alueellisten toimijoiden palvelutarjonnan kytkeminen tarjottaviin paketteihin (esim. välinevuokraamo, urheiluvälinekauppiaat ja lääkäri- ja fysioterapiapalvelut) ja vastuu kiinalaisten vieraiden viisumiasioista.

Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 311 275 €, josta EAKR ja valtion osuus 217 891 € (70 %). Muuta julkista rahoitusta hankkeessa on 21 345 € (6,86 %) sekä yksityistä rahoitusta 72 039 € (23,14 %).

Hanke_LISÄTIETOA

Takaisin ylös