Kolmen Kansallispuiston Kainuu

Vuokatti monipuolisine luontokohteineen sekä kaikille sopivin aktiviteetteineen tarjoaa lepoa ja liikettä juuri sinun lomaasi sopivassa suhteessa. Alueen kansallispuistot tuovat retkeilijälle erilaisia elämyksiä yhden loman aikana. Alueelta löytyvät Tiillikkajärven kansallipuisto, Hiidenportin kansallispuisto sekä Hossan kansallispuisto hieman pohjoisempana.

Hiidenportti

Hiidenportin kansallispuisto tarjoaa luonnon rauhaa ja Kainuulaisen salomaan omaleimaisuutta. Kansallispuiston sydän on jylhä rotko, joka kuuluu koko maakunnan huomattavimpiin luonnonnähtävyyksiin. Sen jyrkät kallioseinämät ovat paikoin jopa 20 metriä korkeita.

Kansallispuiston metsät ovat keskimäärin 100–150-vuotiaita, lähes luonnontilaisia mänty- ja kuusimetsiä. Luonteenomaista on myös soiden ja kankaiden pienipiirteinen mosaiikki. Hiidenportin vaellusreitistöä pitkin pääsee esimerkiksi Kovasinvaaralle, jossa entinen pihapiiri tietotauluineen kertoo elämästä erämaiden keskellä.

Hiidenportin kansallispuisto sijaitsee noin 50 kilometrin päässä Vuokatista. Puistoon on opasteet Kuhmon ja Sotkamon välisen eteläpuolen tien (Kantatie 76) varresta. Rotkolle on matkaa vain noin 1,3 kilometriä Palolammen pysäköinti- ja opastuspaikalta.

Hiidenportin kansallispuisto

 

Tiilikkajärvi

Vuokatin lähellä sijaitsee toinenkin kansallispuisto, Tiilikkajärvi. Hienot hiekkarannat, erämainen harjuluonto ja aapasuot tekevät alueesta suositun retkeilykohteen.

Rauhan rannat aukeavat kansallispuiston ytimessä. Puiston upein hiekkaranta on Venäjänhiekka, jonka nimi ei ole sattuma: Täyssinän rauhan (vuonna 1595) rajanvedosta jäi Tiilikkajärveen muistoksi kivi, johon on hakattu Ruotsin ja Venäjän merkkeinä kruunu ja risti. Tiilikkajärven hiekkarannoilla, harjuilla, tuoksuvilla tupasvillaisilla soilla ja metsien huminassa voit tuntea luonnon väkevän vaikutuksen.

Tiilikkajärvelle on Vuokatista noin 75 kilometriä.

Tiilikkajärven kansallispuisto

 

Hossa

Hossan maisemat avautuvat kävijälle helposti, sen metsiin ja vesille pääsee vaivattomasti. Polkuja riittää patikoida ja pyöräillä, vedet kutsuvat melomaan ja kalastamaan. Kuljet samoja reittejä kuin alueen ensimmäiset asukkaat  10 000 vuotta sitten. Värikallion kivikautiset kalliomaalaukset vievät retkipäivän lomassa shamanismin maailmaan.

Hossan kansallispuistossa on polkuverkostoa yhteensä noin 90 kilometriä. Pääosin helppokulkuiset polut kiertelevät Hossan komeimmissa harju- ja järvimaisemissa. Nimetyt ympyräreitit voi yhdyspolkuja hyödyntäen kytkeä pitkiksi vaellusreiteiksi. Kansallispuistossa ja luontokeskuksen välittömässä läheisyydessä on esteettömiä reittejä (yli 2 kilometriä) ja kohteita.

Hossaan on Vuokatista 199 kilometriä.

Hossan kansallispuisto

Takaisin ylös