Kokemuksia valmentamisesta toisessa kulttuurissa  – Glenn Lindholm

Tilaisuus lähteä ulkomaille valmentamaan tuli taas yllätyksenä, vaikka jollain tapaa oletinkin, että näin tulee tapahtumaan. Kiina on ihmeellinen maa. Välillä on todella hiljaista, mutta sitten kun tapahtuu, silloin mennään vauhdilla. Nytkin olisi heti pitänyt päättää, melkein siltä istumalta lähdenkö matkaan. Pyysin kuitenkin muutamia päiviä aikaa miettimiseen ja päättämiseen. Tällä kertaa oikeastaan vaimo teki päätökseni puolestani. ”Totta kai lähdet, tiedän, miten paljon haluat valmentaa täysipäiväisesti ja nyt sinulla on siihen mahdollisuus”, hän totesi tomerasti.

Tuosta kyseisestä keskustelusta ei tullut kovin pitkä. Päätin lähteä seikkailemaan, taas. Mutta yhdellä ehdolla, suostuisin olemaan Kiinassa maksimissaan kaksi kuukautta. Tiesin kokemuksesta, että siinäkin ajassa sattuu ja tapahtuu, ehtii ihan hyvin syventyä heidän urheilukulttuuriinsa ja kaikkeen muuhunkin.

Kiinassa urheilulla on tärkeä asema. Se myös näkyy. Olosuhteisiin satsataan valtavia summia ja isoja valmennuskeskuksia tuntuu olevan vähän joka paikassa. Urheilijoihin panostetaan myös, jopa provinssitasolla maastohiihtäjät ovat ammattilaisia. Yritin kysyä johtajilta, eivätkö urheilijat käy koulua tai opiskele ollenkaan, kun jotkut ovat kovin nuoria, 13-14-vuotiaita? Vastaus oli, että heillä ei ole aikaa siihen. Okei! Näillä mennään täällä.

Hiihtolajit ovat todella marginaalisia tässä maassa ja vaikka harrastajia onkin lukumääräisesti paljon, niin suhteellisesti heitä on vähän, noin 1,5 miljardin asukkaan maassa. CCTV:n kanavilla pyörii kuitenkin jo päivittäin mainoksia seuraavista talviolympialaisista Milano-Cortinassa 2026. Nykyinen kiinalainen valmennettavani onkin ainoa maastohiihtäjä, joka esiintyy niissä mainoksissa. CCTV on siis Kiinan valtion omistama valtakunnallinen televisioyhtiö ja tavoittaa noin 1,2 miljardia katsojaa. Ei mikään pieni lafka. Kiina on urheilun suurmaa, varsinkin kesälajeissa. Tokion kesäkisoista he saavuttivat 38 olympiakultaa ja yhteensä 89 mitalia. Pekingin talvikisoistakin he nappasivat viisitoista mitalia, joista yhdeksän kultaisia.

Vuosina 2021-2022 valmensin Kiinan hiihtomaajoukkueessa, nyt olen astetta alempana, Heilongjiangin provinssitiimissä. Tällä reissulla urheiluministeri ei käy moikkaamassa ja valvomassa, että hoidan hommani hyvin. Maajoukkuetoimintaan ”urheiluhullu” ministeri osallistui todella aktiivisesti, päätti mitä kannatti valmennuksellisesti tehdä ja kävi tarkistamassa, että kilpailut sujuivat hyvin. Minäkin pidin esitelmiä hänelle valmentamisesta ja vedin myös hänelle jonkun näytösharjoituksen valmennuskeskuksessa. Saman tein naismaajoukkueen kanssa myös varapääministerille Pekingissä. Tuntui vähän hölmöltä reissata kolme päivää, jotta voisimme hetken esiintyä ministerille. Mutta näin täällä, siis.

Provinssitasolla on leppoisampaa, ilmapiiri on rennompi eikä sitä päivittäistä stressiä esiinny samalla tavalla. Pandemiakin on väistynyt ja se on rauhoittanut elämistä ja olemista. Ensi talvena on tärkeät monilajikilpailut, China Gamesit, eli käytännössä Kiinan mestaruuskilpailut. Siksi minä olenkin täällä, auttamassa Heilongjiangin provinssia menestykseen. Vuonna 2025 on seuraavat tärkeät kilpailut, Asia Games, eli maanosan monilajikilpailut ja sitten onkin jo talviolympialaiset. Näitä kilpailuja arvostetaan korkealle ja näihin panostetaan. Kysyin tietenkin Trondheimin hiihtolajien MM-kisoista vuonna 2025, mutta maailmanmestaruuskisoja ei arvosteta. Niihin mennään, tai sitten ei.

Valmentajia arvostetaan, oikeastaan paljon enemmän kuin Suomessa. Täällä minä olen kaikille ”Coach” tai jopa ”Sir”, se hymyilytti aluksi, mutta nyt siihen on jo tottunut, ihan sama. Valmentajaa kuunnellaan ja totellaan, kukaan ei pahemmin kyseenalaista päätöksiäni. Paitsi yksi valmennettava, joka on käynyt kolmet olympiakisat ja ollut kymppisakissa nuorten MM-kilpailuissa, 15-vuotiaana. Olenkin kehottanut häntä puhumaan, kyseenalaistamaan ja keskustelemaan avoimesti. Tämä onkin onnistunut erinomaisesti, koska hän on ollut paljon ulkomailla ja tietää miten muualla toimitaan. Juttelemme lähes ennen jokaista harjoitusta ja päätämme yhdessä mitä tehdään. Aika usein hän saa tahtonsa läpi. Haluan siis antaa hänellekin vastuuta omasta harjoittelustaan, samalla hän on päättämässä myös mitä muut ryhmäläiset tekevät. Hänen pitäisi oikeastaan joka harjoituksessa kantaa kapteenin nauhaa. Meillä synkkaa hyvin, toivottavasti se näkyy myös tuloksissa. Teen omalle ryhmälle valmennusohjelmat itsenäisesti kysyttyäni mielipiteitä ”kapteenilta”. Lähetän sitten perjantaisin seuraavan viikon englanninkielisen ohjelman tulkilleni, joka kääntöä sen kiinaksi. Minä raportoin johtajille myös jokaista harjoitusta, miten se on onnistunnut ja miten urheilijat ovat pärjänneet. Olen tottunut tähän järjestelmään, olen kirjoittanut näitä englanninkielisiä raportteja jo vuodesta 2018. Se kuuluu tähän kulttuuriin, eikä kukaan kyseenalaista sitä. Ainakin joutuu itse oikeasti analysoimaan jokaista harjoitusta ja väitän, että se on kehittänyt minua valmentajana. Systeemi pakottaa myös johtajia osallistumaan kentällä tehtyyn työhön – kaikki ovat mukana valmennustoiminnassa, hyvässä ja pahassa.

Tässä provinssitiimissä on yhteensä noin viisikymmentä urheilijaa. Tämä taitaa olla maan suurin hiihtoprovinssi, koska olemme Koillis-Kiinassa, jossa on ankarat talvet. Täällä on myös Kiinan talviurheilukaupunki, reilun kymmenen miljoonan asukkaan Harbin. Kolmella tiimin urheilijalla on kokemusta kilpailemisesta Olympia- ja/tai MM-tasolla. Kiinalaisia valmentajia on neljä, kolme naista ja yksi mies, sekä minä viidentenä valmentajana. Meillä on myös lääkäri, fysioterapeutti sekä välinehuoltaja tiimissämme. Tällä kokoonpanolla pärjäämme oikein hyvin.

Olemme olleet aika syrjässä muusta maailmasta, aluksi neljä viikkoa Yabuli Ski Resort -nimisessä valmennuskeskuksessa Koillis-Kiinassa. Sieltä olisi ollut autolla reilut 300 kilometriä Venäjän Vladivostokiin tai Pohjois-Korean rajalle. Ei tehnyt nyt mieli vierailla kummassakaan. Yabulissa harjoittelimme 400-1350 metriä merenpinnasta. Tällä oli kaikki hiihtourheilun suorituspaikat, sillä Universiadit järjestettiin paikkakunnalla vuonna 2009. Toiset neljä viikkoa vietin Sisä-Mongoliassa Daihai nimisessä paikassa. Täällä järjestetään ensi talvena China Gamesit, joten täälläkin suorituspaikat ovat todella hyvät 1300-2100 metrin korkeudella. Aika monen provinssin urheilijat ovatkin täällä harjoittelemassa ja asuvat 1700 metrin korkeudella. Minulla onkin noin kymmenen tuttua maajoukkueesta täällä, koska varsinaisia maajoukkueita ei tällä hetkellä ole hiihdossa tai ampumahiihdossa. Esimerkiksi Aasian nopein hiihtäjä on täällä pitkällä korkeanpaikanleirillä. Heilongjiangin provinssi pitää täällä leiriä kolme kuukautta.

Kiinanalainen harjoittelukulttuuri eroaa aika paljon suomalaisesta. Täällä ei säästellä, vaikka eletään kesäkuukausia. Tehoja tehdään monta kertaa viikossa, melkein päivittäin, urheilijoille huudetaan ja räyhätään. Minulle tämä on vieläkin outoa, mutta en enää sekaannu tähän. Yritin joskus vuosia sitten. Minä en voi ison maan kulttuuria muuttaa, vaikka se omia arvoja vastaan sotiikin. Ja, kuten jo mainitsin, maa kerää melkoisesti menestystä arvokisoista, joten eiväthän he täysin väärässä voi olla. Tämä menetelmä sopii kuitenkin huomattavasti paremmin teho- ja taitolajeissa, joissa tekeminen perustuu toistoihin. Olenkin pohtinut, että eihän Kiina ole viime vuosina ollut kovin menestyvä maa kestävyyslajeissa, vai onko? Totean kuitenkin myös, että täällä näkee nykyään myös ”länsimaalaista” valmennuskulttuuria, omasta mielestäni laadukasta toimintaa.

Valmentajana pärjäät täällä, jos osaat sopeutua, etkä edes yritä tuoda omia tapoja ja käytäntöjä heille. Kiinassa eletään kiinalaisittain, maassa maan tapaan. Itse olen pärjännyt sillä, että olen ollut myönteinen melkein joka asialle, ja olen sitten kuitenkin tehnyt hommat omalla tavallani, vähän salaa. Ei pidä stressaantua mistään, parempi että vain seuraa sivusta mitä seuraavaksi tapahtuu. Koska aina tapahtuu ja se onkin kiehtovaa, ja välillä todella viihdyttävää. Ainakin täällä saa uusia kokemuksia ja elämyksiä.

Lopuksi, Kiinassa on pohjoismaisille lajeille upeat olosuhteet, heillä on valtavasti intohimoa tehdä työtä ja menestyä. Heille tarjotaan resurssit ammattimaiseen toimintaan. Mutta, heiltä puuttuu hiihtokulttuuri, se tärkein. Halua on enemmän kuin tietoa ja ammattitaitoa. Tällä menolla heillä on tulevaisuudessa sitäkin – hiihtokulttuuria.

Kiitos, kun pääsit näin pitkälle. Minäkin kiitän, että sain esittää omia ajatuksiani urheilusta Vuokatti Sportin välityksellä. Hyvää kesän jatkoa kaikille, nähdään viimeistään kisaladuilla, Suomessa.

Glenn Lindholm