Jukolan viestiä haetaan Kainuuseen
Maailman suurinta ja arvostetuinta viestisuunnistuskilpailua, Jukolan viestiä, lähdetään hakemaan Kainuuseen. Sotkamon Jymyn hallitus ja Vuokatti Sportin hallitus ovat kokouksissaan päättäneet Jukolan viestin järjestämisoikeuden hakemisesta.
– Jukolan johtoryhmän katselmuksessa saatu positiivinen palaute ja Sotkamon Jymyn päätös mukana olosta kilpailuteknisten järjestelyjen toteuttamisessa vahvistivat käsitystämme, ettei Kainuulla ole varaa jättää yhtä maailman hienointa tapahtumaa järjestämättä, toteaa Vuokatti Sportin toimitusjohtaja Mari Varjonen.
– Olemme keskustelleet Sotkamon Jymyn kanssa tapahtuman vastuista ja velvollisuuksista. Päädyimme toteuttamismalliin, jossa Jymy vastaa tapahtuman kilpailuteknisten järjestelyjen suunnittelusta ja toteutuksesta. Vuokatti Sportin vastuulla on puolestaan tapahtuman muiden tukitoimintojen kuten turvallisuuden, liikenteen ja ravintolatoiminnan suunnittelu ja toteutus.
Jukolan viestin järjestäminen Kainuussa on ollut esillä vuosien ajan kainuulaisten suunnistusseurojen keskusteluissa. Sotkamon Jymyn hallitus näki Jukolan järjestämisen olevan ylpeyden aihe suuresta talkooponnistuksesta huolimatta. Sotkamon Jymy on kartoittanut kainuulaisten suunnistusseurojen innostusta olla järjestelyissä mukana ja saanut tiedusteluihin enimmäkseen positiivisen vastaanoton. Ainutlaatuiseen tapahtumaan löytyy innokasta talkooväkeä myös järjestäjäseuran ja lajin ulkopuolelta.
– Jukolan haussa yksi vahvuutemme on kokemus kisajärjestelyistä. Vuokatin urheiluopiston ympäristö kilpailukeskuksena tarjoaa valmista infraa, jolloin tapahtuman tilapäisrakentaminen jää vähiin. Kilpailumaastona Vuokatinvaara tarjoaa haasteita niin huipuille kuin harrastajille. Tavoitteenamme on saada Jukolan järjestämisestä koko Kainuun kansanjuhla, kertoo toimitusjohtaja Varjonen.
– Jukolan viestin haun suunnittelun on mahdollistanut Tapahtumat matkailun vahvuudeksi Vuokatissa -hanke ja etenkin hanketyöntekijä Sami Leinosen aiempi kokemus Jukolan viestin järjestelyistä on ollut merkittävässä roolissa.
Varsinainen hakemus pitää olla valmis lokakuun loppuun mennessä. Järjestäjät vuosille 2027– 2028 julkistetaan Porvoo Borgå Jukolan 2023 yhteydessä.
Lisätiedot
Sami Leinonen
sami.leinonen@vuokattisport.fi
050 557 8003
Ann-Mary Ähtävä
ann-mary.ahtava@vuokattisport.fi
0443075759