52. Kainuun Rastiviikko 30.6-5.7.2019 Sotkamo, Tipasoja-Huhtikangas

Rastiviikosta tulossa yksi historian suurimmista – Sotkamon kunnan alueen väkiluku kasvaa heinäkuun ensimmäisen viikon ajaksi reilusti yli 1,5 kertaiseksi

Kainuun Rastiviikko – koko perheen suunnistus- ja lomaviikko suunnistetaan Sotkamossa Tipasoja-Huhtikangas alueella 30.6.-5.7.2019. Rastiviikon toinen ilmoittautumisporras sulkeutui

helmikuun lopussa. Tämän hetken ennakkoilmoittautuneiden määrä ennakoi sitä, että tulevan kesän viikosta tulee yksi suurimmista tapahtuman historiassa, kun tapahtumaviikon kokonaiskävijämäärä tulee olemaan yli 25 000 kävijää. Tänä vuonna Kainuun Rastiviikko on Jukolan viestin jälkeen Suomen suurin suunnistustapahtuma ja yksi vuoden suurimmista liikuntatapahtumista Suomessa.

Tällä hetkellä jokaiselle neljälle kilpailupäivälle odotetaan yhteensä 6000-7000 eri henkilöä (sis. suunnistajat ja yleisö). Tämän lisäksi kahden välipäivän sprinttisuunnistuksiin sekä Sotkamon keskustassa järjestettäviin palkintojenjakotilaisuuksiin odotetaan yhteensä 1000-1500 eri kävijää. “95% tapahtuman osallistujista on Kainuun ulkopuolelta – muualta Suomesta ja ulkomailta”, valaisee kilpailunjohtaja Janne Kankainen.

“Tulevan kesän osallistujamäärä tarkoittaa, että Sotkamon kunnan alueen väkiluku (10 423 asukasta) kasvaa Rastiviikon ajaksi reilusti yli 1,5 kertaiseksi ollen 16 500-17 500 henkilöä. Tipasojan silmiä hivelevän kauniit suunnistusmaastot sekä Sotkamon ja Vuokatin alueen kattavat palvelut ja runsas oheisohjelmatarjonta houkuttavat osallistujia tapahtumaamme”, kertoo pääsihteeri Jukka Liuha.

Sotkamon alueen majoituskohteille on edelleen suuri kysyntä

Majoituskapasiteetin riittävyyden suhteen tarvitsemme vielä erityisesti 1-2 henkilön majoituskohteita välitykseen, jotta saisimme tarjottua kaikille tapahtumaan tulijoille sopivaa majoitusta. Myös muut majoituskohteet 3-6 henkilölle ovat kysyttyjä. Rastiviikolle voivat antaa majoitusta välitykseen sekä yksityiset henkilöt (esim. mökki- ja asuntomajoitusta) että kaupalliset toimijat. “Tällä hetkellä varsinkin Sotkamon alueen majoituskohteille on iso kysyntä ja hyvät kohteet myydään lähes välittömästi”, majoitustoimiston sihteeri Minna Rönkkö kertoo.

Kainuun Rastiviikon tapahtumapäivät:

Sunnuntai 30.6.2019: 1. Osakilpailu (Kilpailukeskus Tipasoja, Kuhmontie 124, Sotkamo) Maanantai 1.7.2019: Välipäivä, välipäivän avoin sprinttisuunnistustapahtuma Vuokatissa Tiistai 2.7.2019: 2. Osakilpailu (Kilpailukeskus Tipasoja, Kuhmontie 124, Sotkamo) Keskiviikko 3.7.2019: Välipäivä, palkintojenjakotilaisuus Sotkamon keskustassa

Torstai 4.7.2019: 3. Osakilpailu (Kilpailukeskus Tipasoja, Kuhmontie 124, Sotkamo)

Perjantai 5.7.2019: 4. Osakilpailu (Kilpailukeskus Tipasoja, Kuhmontie 124, Sotkamo)

Lisätietoja:

Tiedottaja Aino-Maria Tolkkinen, +358 40 507 9612, ainohirvi@hotmail.com

Kilpailunjohtaja Janne Kankainen +358 40 535 2925, janne.kankainen@rastiviikko.fi

Pääsihteeri Jukka Liuha, +358 44 7679 533, jukka.liuha@rastiviikko.fi

KRV-toimisto (majoitusvälitys), puhelin: +358 44 512 3517, info@rastiviikko.fi Verkkosivut: www.rastiviikko.fi

Takaisin ylös