Vuokatin matkailun johtoon Juha Kuosa

Vuokatin matkailukeskuksen uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Juha Kuosa.  Juha Kuosa on aikaisemmin toiminut myynnin ja markkinoinnin johtotehtävissä Suomen Urheiluliitossa, Suomen Palloliitossa, Suomen Jääkiekkoliitossa ja viimeksi Jääkiekon SM -liigassa.

”Olen aina arvostanut suuresti kotimaan matkailua, Suomen kaunista luontoa ja matkailuyrittäjien panostusta lomailijoiden viihtyvyyden varmistamiseksi. Nämä seikat korostuvat Vuokatissa erinomaisen hyvin. Minä haluan tuoda oman kokemukseni, innostukseni ja osaamiseni tähän kokonaisuuteen sekä Vuokatin matkailun edelleen kehittämiseksi selkeäksi Suomen ykkösmatkailukohteeksi. Olen täysillä sitoutunut tähän uuteen merkittävään haasteeseen ja innoissani heti käynnistämässä yhteistyötä Vuokatin matkailuyritysten kanssa” arvioi Juha Kuosa uutta tehtäväänsä.

Yöpymisvuorokausilla mitaten Vuokatti on pysynyt pitkään vuoden Suomen matkailukeskusten kärjessä.  Kuluvan vuoden lokakuuhun mennessä Vuokatissa yöpyi 573 000 vierasta, mikä on Helsingin ja Tampereen jälkeen suurin tilastoitu yöpymismäärä. Vuokatti on asettanut tavoitteekseen miljoonan yöpymisen saavuttamisen lähivuosina.  Vuokatin vetovoima perustuu ympärivuotisuuteen, puhtaaseen luontoon ja monipuolisiin tapahtumiin.

”Vuokatti on Suomen vilkkain matkailukeskus ja haemme edelleen selkeää kasvua.  Siihen tarvitsemme nyt vahvaa myynnin ja markkinoinnin osaamista.  Ilahduimme siitä, että Vuokatin markkinointi kiinnosti monia erinomaisia hakijoita.  Juha Kuosan vahva kokemus ja verkostoituminen tuovat Vuokatille uutta vauhtia” arvioi valintaa Vuokatin Matkailukeskus Oy:n hallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen.

Juha Kuosa vastaa Vuokatin markkinoinnin ohella yrittäjien yhteistyöstä ja koordinoi alueella toteutettavia matkailuhankkeita.  Kuosa aloittaa toimitusjohtajan tehtävässä 1.1.2022.

Lisätiedot

Juha Kuosa, toimitusjohtaja (1.1.2022 alk)   040 823 5216

Mika Kilpeläinen, hallituksen pj  044 750 2111

 

Takaisin ylös