Vuokatin Aateli Racessa tiiviit ja onnistuneet tapahtumapäivät – Vilma Nissinen kokonaiskilpailun kolmas

Vuokatti Ski Team Kainuun yhteistyökumppaneineen järjestämä Vuokatin Aateli Race keräsi ennätyksellisen paljon yleisöä seuraamaan kilpailutapahtumia, sai kiitosta uudistuneesta juoksureitistään ja herätti ajatuksia nuorten valmennuksen teeman äärellä seminaarissa.

Vuokatin Aateli Racen voittivat Iivo Niskanen ja Kerttu Niskanen, nuorissa Sara Niittyviita ja Alexander Ståhlberg. Vuokatti Ski Team Kainuun hiihtäjistä Vilma Nissinen oli ilahduttavasti kokonaiskilpailun kolmas tasaisen hyvien suorituksiensa päätteeksi ja Eveliina Piippo prologin toinen. Miehissä VSTK-kaksikko onnistui myös hyvin, sillä Tino Tiilikainen oli 14:s ja Miska Poikkimäki 17:s.

Maastojuoksun kilpailukeskus siirtyi Hotel Aatelin pihaan, josta yleisö pääsi seuraamaan suurta osaa reitistä. Hiihtäjiltä uusi reitti keräsi kehuja muun muassa siitä, että maali oli ylämäkeen. Yleisöä olikin mukavasti ja innokkaasti paikalla juoksuosuudella, mutta erityisesti hiihto-osuudella Vuokatinvaaran nousussa.

– Onnistunut kahden päivän rupeama. Tapahtuman ympärillä on mukava, positiivinen fiilis jonka vielä aurinkoinen keli kruunasi. Taas kerran oli hienosti porukkaa paikan päällä. Sporttipuolelta Even hyvä prologi ja Vilman suoritukset jättivät hyvän maun, tapahtuman johtaja Hannu Koivusalo sanoo.

 

Vuokatin Aateli Racen tunnelmiin palataan vielä viikonloppuna tv:ssä:

YLE TV2 lähettää koosteen Vuokatin Aateli Race -kilpailusta lauantaina 30.6. klo 19:15-20:30. Uusintalähetys nähdään sunnuntaina 1.7. klo 13:45-15:00. (lauantain lähetys jää pois, jos jalkapallon MM-kisojen ottelu menee jatkoajalle)

 

Vilma Nissisen kommentit kilpailun päätteeksi: https://www.instagram.com/p/BkhejhLA8dM/?taken-by=vuokattiskiteam

Muita VSTK:laisten haastatteluja ja kuvia prologilta, juoksuosuudelta ja takaa-ajojen jälkeen:

https://www.instagram.com/vuokattiskiteam/

https://www.facebook.com/vuokattiskiteam/

Vuokatin Aateli Racen kuvia myös kuvapankissa: https://vuokattiskiteamkainuu.kuvat.fi/kuvat/?pw=vstk2017 (salasana linkissä, mutta jos kysyy erikseen niin vstk2017)

Back to top