Kuume joka ei levolla parane

ONNEKSI LUMI JA PAKKANEN TUOVAT HELPOTUKSEN

Harvemmin kuumeeseen suositellaan ulkoilua, varsinkaan pakkasen paukkuessa. Tämä suomalaisten kansanvaiva on kuitenkin sen sortin tila, että se korjaantuu vain nostamalla itsensä sängynpohjalta ja suuntaamalla kohti valkoisia hankia.

HOITO-OHJEET HIIHTOKUUMEESEEN >>
Havaintojen mukaan, uskomatonta kyllä, moni kärsii tästä vaivasta ilman, että he hoitavat sitä aktiivisesti. Lääkäriin on turha mennä kyseisen vaivan kanssa, koska itsehoitokeinot ovat todettu tehokkaammiksi. Lumi, pakkasasteet, kaunis luonto ja luistavat ladut taltuttavat hiihtokuumeen hetkessä.

Hiihtokuume vaivaa suomalaisia etenkin keskikesällä, kun seuraavaan hiihtokertaan on yhtä kauan aikaa kuin edellisestä on kulunut. Ei siis ihme, että Juhannuksena mieltä koitetaan piristää mitä erikoisemmilla virikkeillä. Hiihtokuumetta seuranneiden tutkijoiden mukaan Juhannussaunan ja kylmään veteen hyppäämisen yhdistelmä on monelle epätoivoinen yritys imitoida hiihdosta saatavaa hyvän olon piikkiä. Osa on jo oppinut toimivimmat hoitokeinot ja suunnanneet rullahiihtoradoille ja hiihtotunneleihin kesäisiä oireita helpottamaan. 

HELPOTA HIIHTOKUUMETTASI – VARAA AKTIIVILOMASI NYT »

Ilmastonmuutos huolettaa tutkijoita

Ennen Lapissa saattoi hiihtää vielä Juhannuksena. Nykyään lumet satavat myöhemmin ja sulavat entistä aiemmin. Hiihtokuume on vaiva, johon puree parhaiten lumi ja pakkanen. Ilmastonmuutos onkin hiihtokuumeasiantuntijoiden mukaan suurin uhka, kun puhutaan näiden kuumepotilaiden auttamisesta.

Vuokatti Sportissa herättiin hiihtokuumeisten hätään ja kesäiseen ahdistukseen jo vuonna 1997. Tuolloin rakennettiin maailman ensimmäinen hiihtotunneli parantamaan hiihtokuumeisten harrastajien ja urheilijoiden lajiharjoittelua kesän yli aina luonnonlumikauden alkuun saakka.

Hiihtotunneli ei täysin ratkaissut luontoon kaipaavien hiihtokuumeisten oloa. Siksi vuonna 2004 Vuokatissa päätettiin rakentaa maailman ensimmäinen ensilumenlatu, joka tänäkin vuonna avattiin perinteisesti jo 10. lokakuuta.

Tärkeintä on päästä hiihtämään

Nykyään hiihtokuume on täysin hoidettavissa ja hallittavissa oleva vaiva. Hiihtokuumeisen kannattaa hyödyntää Vuokatti Sportin ennakkovaraajan etu maksimoidakseen talven hiihtomääränsä. Sanomattakin on selvää, että hiihtokuume laskee vain hiihtämällä.


Miten sinä hoidat hiihtokuumettasi? – Vertaistukea Facebook sivuiltamme »

LUE LISÄÄ HIIHTOKUUMEESTA >>

#hiihtokuume #becomeachampion #olympictrainingcentervuokatti


Toim. huom. Hiihtokuume-vaivan määrittely ei liity lääketieteelliseen tutkimukseen, vaan Vuokatti Sportin omiin laajoihin kenttätutkimuksiin ja -havaintoihin. Artikkelin kuvat ovat kuvituskuvia ja kuvien henkilöt eivät kärsi hiihtokuumeesta.

Back to top